Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
Vietämme tänään viimeistä valmistussunnuntaita, jonka myötä kohta
siirrymme itse Suureen paastoon. Evankeliumilukuna kuulimme otteen Kristuksen
vuorisaarnasta, jossa meitä neuvotaan antamaan anteeksi ja paastoamaan oikealla
tavalla.
Tätä päivää kutsutaan Sovintosunnuntaiksi, sillä anteeksi antaminen ja
anteeksi pyytäminen ovat hyvän ihmissuhteen perusedellytys. Kuinka monen
ihmisen kanssa olisimme lopulta puheväleissä ellei meillä olisi kykyä pyytää
anteeksi ja antaa anteeksi?
Valitettavasti tämä ei aina ole niin helppoa, sillä meillä on suuri
vaara kääntyä pois lähimmäisistämme. Joskus se tapahtuu riidan tai muun
erimielisyyden seurauksena. Toisinaan saatamme vähätellä ja arvostella jotakuta
ja näin huomaamatta rakennamme muuria itsemme ja lähimmäisemme välille. Mutta
mistä nämä erimielisyydet lopulta lähtevät liikkeelle?
Monesti voi käydä niinkin, että ymmärtäneet tai tulkinneet väärin
toisen ihmisen sanomisia ja tekemisiä ja tämän vuoksi haluamme ottaa tähän
etäisyyttä.
Ajatellaan vaikka sellaista tilannetta, että joku ihminen on
käyttäytynyt mielestämme hyvin tylysti epäkohteliaasti meitä kohtaan. Eikö
siinä ole jo tarpeeksi syytä pahoittaa oman mielensä ja jopa suuttua moisesta
käytöksestä? Me jäämme odottamaan anteeksipyyntöä, mitä emme kuitenkaan saa.
Silloin vasta tulistumme ja kieltäydymme olemasta tällaiseen ihmiseen edes
yhteydessä.
Mutta eikö meidän tulisi kuitenkin aina ensimmäisenä selvittää syyt,
että miksi näin on tapahtunut? Mitä jos tuo toinen ihminen ei halunnutkaan
loukata meitä? Mitä jos hän olikin vain väsynyt? Mitä jos hänellä olikin niin
suuria huolia ja murheita, että hän ei kertakaikkisesti jaksanut olla meitä
kohtaan niin ystävällinen? Mitä jos olisikin ollut niin, että tuon toisen
ihmisen kenties epäkohteliaan käytöksen takana olikin suoranainen avunpyyntö?
Ja meidän vastauksemme tähän kaikkeen olikin selän kääntäminen tälle ihmiselle!
Me emme voi hyvällä omallatunnolla ottaa etäisyyttä toiseen ihmiseen,
jollemme ole ensin yrittäneet selvittää asioiden todellisia syitä. Liian usein
riidan ja eripuraisuuden taustalla on vain ja ainoastaan joukko
väärinymmärryksiä, joita ei jostain syystä vaivauduta selvittämään. Ilman
asioiden selvittelyä ja sovinnontekoa alkaa välimatka kasvamaan toiseen
ihmiseen. Lopulta saatamme huomata, että välinpitämättömyys on saanut meistä
yliotteen, emmekä halua edes ponnistella sen eteen että eläisimme sovinnossa.
Tällainen tila on äärimmäisen vaarallinen, sillä rakkaudettomuus ajaa meidät
kauemmaksi myös Jumalasta.
Meidän kykymme anteeksi antamiseen ja anteeksi pyytämiseen ei ole jokin
irrallinen asia, vaan se aina vaikuttaa myös meidän suhteeseemme Jumalaan. Me
emme kertakaikkisesti voi väittää suhteemme Jumalaan olevan täysin kunnossa,
jos samanaikaisesti tietoisesti ylläpidämme vihaa lähimmäisiämme kohtaan.
Kun työnnämme toista ihmistä pois luotamme, niin samalla työnnämme
Jumalaa pois luotamme. Tämä ei siis tapahdu Jumalan toimesta, vaan ihminen
tekee tämän itse itselleen. Kristus muistuttaa tästä sanoen: ”Jos
te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös
taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille,
ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”
(Matt. 6:14-15)
Tämän
samaisen asian lausumme todeksi joka kerran, kun luemme tai laulamme Isä meidän
– rukouksen. Voisi oikeastaan kysyä, että voimmeko edes lukea Isä meidän –
rukousta, jos emme ole tehneet sovintoa lähimmäistemme kanssa? Jos me
tietoisesti ylläpidämme riitaa toisen ihmisen kanssa ja samanaikaisesti
pyydämme Jumalaa antaa anteeksi samalla mitalla kuin me itse annamme anteeksi,
niin emmekö juuri silloin kiellä Jumalaa antamasta meille anteeksi?
Isä
meidän rukous luetaan aina ennen Ehtoollista ja olettamuksena onkin, että
olemme todellakin kelvolliset lausumaan tuon rukouksen. Muussa tapauksessahan
meidän tulisi kiirehtiä tekemään sovintoa.
Suuren
paaston alkamisessa on kysymys samantapaisesta asiasta. Me emme ole kelvolliset
aloittamaan paastoa, jos me samanaikaisesti ylläpidämme sellaista tilaa, joka
estää meitä kasvamasta hengellisesti. Jos me väkipakolla tai teennäisesti
ryhdymme paastoamaan, niin silloin siitä saatava hyöty on käytännössä olematon.
Ensimmäinen ohje paastoamiseen onkin se, että me todella haluamme paastota ja
toimia sen mukaan.
Sovinnon tekeminen on äärimmäisen oleellinen asia pelastuksemme
kannalta! Ei siis ihme, että ennen Suurta paastoa meitä kannustetaan sovintoon.
Koko paaston tarkoituksena on johdattaa ihmisiä lähemmäksi Jumalaa. Pelastus ei
riipu pelkästään siitä että mikä on oma henkilökohtainen suhteemme Jumalaan.
Siihen vaikuttaa myös suhteemme toisiin ihmisiin.
Sovintosunnuntain illan ehtoopalveluksesta alkaa kohoamisemme Suuren
paaston tielle. Tuon ehtoopalveluksen lopussa me pyydämme toinen toisiltamme
anteeksi ja tietysti samanaikaisesti myös annamme anteeksi. Tämä on yksi
kirkkovuoden kauneimmista ja tärkeimmistä hetkistä, jossa meitä muistutetaan
sovinnon tärkeydestä. Antakaamme toinen toisillemme anteeksi, niin voimme hyvin
omintunnoin pyytää Jumalaa antamaan meille anteeksi. Amen!
