KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Käsikirja on väärässä!


 Tämä alkaa olla johtopäätelmäni liittyen paastonajan aamupalveluksen erääseen kohtaan. Kaikki oikeastaan alkoi viime vuonna, kun eräs seurakuntalainen kysyi, että miksi paaston aamupalveluksessa luetaan Jumalan on Herra – veisun sijaan eräässä kohden seuraavasti: ”Lisää, Herra, heille pahuutta, lisää pahuutta maan kuninkaille”. Loppuosa on myöhemmin korjattu tarkoittavan ”kunniakkaille”. Tästä huolimatta Septuagintan mukaisen Jesajan kirjan 26:n luvun 15 jae kuulostaa aika julmalta.
On sitä tietysti ennenkin Vanhassa Testamentissa ja juuri profeettojen kirjassa toivottu Jumalan antavan oikein kunnolla opiksi kaikille ylpeille ja vääräuskoisille, mutta tämä pahuuden enentäminen kuitenkin kuulostaa aika vaikealta perustella. Tällä tavoin kyseinen kohta on kuitenkin painettu papin (vigilia) käsikirjaan.

Orologionista hätäisesti napattu kuva

Uudessa orologionissa (eli hetkien kirjassa, tai nyt hieman pelkistetysti meidän käyttämässä uudessa paksussa rukouskirjassa) asia on korjattu siten, että kaksi ensimmäistä lauselmaa on Septuaginnasta ja kaksi jälkimmäistä (joihin tämä kyseinenkin kuuluu) on otettu hebrealaisesta versiosta, mihin meidän nykyinen raamatunkäännöskin perustuu. Siinä koko lause on sisällöltään aivan toisenlainen: ”Tee kansasi suureksi, Herra, lisää sen määrää ja julista kunniaasi”. Joku eksegetiikkaan perehtynyt voi nyt selittää minullekin, että miten erot voivat olla näinkin suuret. Lähteet ja niiden tulkinta ovat ilmeisesti poikenneet toisistaan. Joku tiesi kertoa, että Septuginta voi kuitenkin olla jopa luotettavampi.

Yleisortodoksisesti (hieman kyseenalainen sana tämäkin) maailmassa on liturgisessa käytössä nimenomaan Septuginta. Siihen nähden oli aivan kohtuullista ja oikein, että olemme saaneet psalmien kirjasta Septuaginnan mukaisen käännöksen. Rukouskirjaa tehdessä on ilmeisesti kyseinen toivotus pahuuden lisäämisestä koettu sen verran vaikeana asiana, että on otettu hebrealainen version käyttöön, jolloin on päästy ikään kuin pälkähästä.
Sille tielle lähteminen on kuitenkin vaarallista.

Helpommalla pääsemisen perusteella ovat jotkut ottaneet avioliittoon vihkimisessä ”mukavamman” epistolaluvun ja helpommalla pääsemisellä on arkun kiinnipitämistä hautajaisissa tarjottu omaisille heti kättelyssä. Helpommalla pääsemisellä on kastetta edeltävät eksorkismit jätetty kokonaan pois ja monesti siinä kaupantekijäisiksi myös öljyllä voitelu. Ja kaikki vain sen vuoksi, että nämä asiat on koettu hankalaksi perustella.
EI NÄIN!

Mutta palataanpa takaisin tähän mielenkiintoiseen aiheeseen. Lyhyellä nettidialogilla (ja vieläpä Facebookissa) sain liturgiseen kreikkaan perehtyneeltä Jaakko Olkinuoralta tietää, että itse asiassa meillä on sattunut käännösvirhe. Oikeasti lauselma kuulostaakin seuraavalta: ”Lisää, Herra, heille pahoja asioita, lisää pahoja asioita maan kunniakkaille”.

Tässä on kyse jo aivan muusta. Pahat asiat eivät välttämättä ole niin pahoja, jos niiden tarkoitus on johtaa hyvään. Tuhlaajapojalle tapahtui paljon pahoja asioita, mutta ne johtivat lopulta siihen, että hän ymmärsi Isän kodin merkityksen. Egyptiläiset saivat muinoin osakseen paljon pahoja vitsauksia, mutta se näytti olleen ainoa keino siinä, että faarao lopulta laski israelilaiset vapaaksi. Jos Kristuksen vertauksen rikas mies olisi kohdannut pahoja asioita (onnettomuuksia), niin hän olisi voinut herätä, tulla järkiinsä ja huomata sen, että portin pielessä makaava Lasarus tarvitsisi hänen huomiottaan. Onnettomuudet ja vastoinkäymiset voivat lopulta olla juuri se asia, mitä ihminen tarvitsee pelastuakseen. Ei ole siis laisinkaan asiatonta tai julmaa toivottaa pientä läksytystä niille, joiden vaikeuksista vapaa elämä on johdattamassa heitä kirjaimellisesti päin helvettiä. Tämä siis siinä tapauksessa, että kaikki muut hyväksi havaitut keinot on käytetty.

Ihme sinänsä, että tätä lauselmaa ei ole sen kummemmin pohdittu kirkkokunnassamme. Osaltaan tähän voi vaikuttaa sekin, että miten paaston arkipäivän aamupalveluksen tekstiin voi kirkkokansa ryhtyä kysymään perusteluja, jos sellaisia jumalanpalveluksia ei oikein missään (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) tahdota toimittaa?