 | |
| Evankeliumia on luettu jo pitemmän aikaa uuden käännöksen mukaan. |
Tuossa viimeksi kirjoitin siitä, että meiltä löytyy joitakin
virheitä käsikirjoista. Näitä löytyy niin vanhoista kuin uusista käännöksistä.
Monet niistä ovat hyvinkin huomaamattomia ja niihin ei käytännössä kiinnitetä
paljoa huomiota. Uudistetuissakin teksteissä on varmasti virheitä, mutta niistä
päästään kuitenkin ajan mittaan eroon.
Uudistukset ovat tarpeen koko liturgisen kirjallisuuden
osalta. Uudet käännökset ja jotkin liturgiset uudistukset ovat aiheuttaneet
joillekin ihmisille tarpeetonta närästystä. Miksi pitää ryhtyä uudistamaan
jotain sellaista mikä toimii ihan hyvin? Miksi muuttaa jotain tuttua ja
turvallista? Eikö kirkon (ja nimenomaan ortodoksisen kirkon) pitäisi olla
sellainen paikka, joka olisi vapaa tällaisilta kaiken maailman uudistuksilta?
Raamatunkäännöksestä kohistiin aikanaan ja kyllä vieläkin
löytyy niitä, jotka ennemmin käyttävät vanhaa käännöstä. Mikäs siinä. Saahan
sitä kotioloissa käyttää vaikka 1700-luvun raamatunkäännöstä jos siltä tuntuu.
Kyllähän se voidaan myöntää, että varmasti suurin osa meistä ymmärtää vielä
tuon 1930-luvulla tehdyn käännöksen ja kokee siinä olevan kielen jotenkin
paljon arvokkaampana. Mutta ymmärtävätkö lapsemme tai lastenlapsemme sitten
enää hyvin sellaista tekstiä?
Raamatun lisäksi liturgisessa käytössä olevia veisuja on
otettu käyttöön uuden käännöksen mukaan. Kirkkokunnassamme on tarjolla siis
uusi nuottikirja liturgiaa varten. Joillekin tämäkin uudistus näyttää olevan
lähes pyhäinhäväistys. Itse ihmettelen, että mistä moinen vimma. Itse asiaa ei
ole muutettu, vaan pyrkimyksenä on ollut tehdä tekstistä ymmärrettävämpää.
Totta kai kymmenien vuosien ajan veisatut laulut sujuvat vielä paljon paremmin
kuin nämä uudet.
Uudistettujen veisujen opettelu kysyy aikaa, vaivaa ja
kärsivällisyyttä. Olettaa saattaa, että paljon on niitä jotka eivät halua
käyttää aikaa, nähdä vaivaa tai olla kärsivällisiä. Olettaa saattaa myös, että
paljon on niitäkin, jotka eivät hyväksy muutoksia sen vuoksi, että tekstien
”pyhyys kärsii". Kreikassa ja Venäjällä tämä liturgisen kielen pyhyyden suojelu
on johtanut lopulta siihen, että läheskään kaikki eivät täydellisesti ymmärrä
sitä, että mitä kirkossa luetaan ja lauletaan. Äiti Venäjän faneille voisin
sanoa, että sielläkin toteutetaan liturgisia uudistuksia, mutta kirkon suuren
koon vuoksi nämä muutokset tapahtuvat hitaammin. Uskallan kuitenkin sanoa sen,
että jos me tässä vain istumme ja pällistelemme paikoillamme, niin liturgisessa
uudistuksessa me olemme kohta Venäjään verrattuna jälkijunassa. Kolmantena uudistusten
vastustamisen motiivina on sitten ihan puhdas ”stubbornismi”, jota kutsutaan
myös jääräpäisyydeksi. Asiat tehdään vaikeamman kautta ihan vain periaatteen
vuoksi. Stubbornismi vaikuttaa itse asiassa kaikilla elämänaloilla.
Korostan edelleen sitä, että liturgisten uudistusten
tarkoituksena on saattaa meidät ihmiset ymmärtämään rukouksia paremmin.
Ymmärrettävyyteen kuuluu kielen pitäminen ajan tasalla sekä rukousten ääneen
lukeminen. Kyllä Jumala ymmärtää salaisesti ja/tai vanhalla kielellä luetut rukoukset.
Ääneen lukemisen ja kielen uudistamisen tarkoituksena onkin saada meidät
täydesti osallistumaan jumalanpalvelukseen ja ymmärtämään ne rukoukset joita me
Jumalalle kannamme.
Päätän tämän kirjoitukseni prokimeniin, joka on otettu
psalmin 149 viidennestä jakeesta. Ensimmäinen on vanhan käännöksen ja
jälkimmäinen uuden mukaan. Päättäkää itse, että kumpi näistä avautuu teille
paremmin. Uusi on tietenkin hieman pitempi, mutta itse ainakin uskon sen
heijastavan paremmin psalminkirjoittajan alkuperäistä ajatusta:
- Iloitkoot hurskaat, veisaten Hänen kunniaansa, riemuitkoot
he vuoteissansa.
- Iloitkoot Herran palvelijat hänen kunniastaan, riemuitkoot
silloinkin, kun on yölevon aika!
