Kristuksen vertaus Tuhlaajapojasta (esitelmä)

 Tämä on varmasti yksi tunnetuimmista ja koskettavimmista vertauksista. Se luetaan aina Suuren paaston toisena valmistussunnuntaina, jota kutsutaan tämän mukaan ”Tuhlaajapojan sunnuntaiksi”. Tämä vertaus nähdään yhtenä parhaimmista katumuksen, eli mielenmuutoksen kuvauksista. Se toimii myös rohkaisuna kaikille siinä, että katuvan ihmisen ei tarvitse pelätä kotiinpaluuta. Meidän ihmisten ei tarvitse siis pelätä katumuksen sakramenttiin osallistumista.

Tämä vertaus monien muiden Kristuksen opetusten ohella on hyvin voimakas. Nämä vertaukset latistuvat herkästi silloin, kun ryhdymme tulkitsemaan väärin sen ajan kulttuuria. Esimerkiksi tämän vertauksen kohdalla voimme heti alussa tehdä virheellisen olettamuksen siitä, että perinnön pyytäminen etukäteen olisi ollut tuohon aikaan jotenkin tavanomaista.

Perinnön vaatiminen omilta vanhemmilta oli tuohon aikaan vähintäänkin yhtä tavatonta kuin nykyään. (Nykyään perinnöstä kyllä puhutaan ja osittain jaellaankin ennakkoon, mutta tämä liittyy enemmänkin perintöveroon, tai pikemminkin veron pelkoon). Perinnöstä ei siis liiemmin puhuttu, ellei kyse ollut sellaisesta tilanteesta, että ihminen olisi ollut kuolinvuoteella. Tuo nuorempi poika siis kohteli isäänsä sillä tavoin, että tämä olisi ollut hänelle ikään kuin kuollut, tai sillä asenteella, että hän toivoi isänsä kuolevan.

Isä olisi tämän julkeuden edessä voinut lyödä poikaansa ja häätää tämän pois silmistään. Hän kuitenkin kunnioitti poikansa tahtoa ja suostui tämän pyyntöön. Tämän pyynnön toteuttaminen kuitenkin väistämättä vaikutti koko perheen  elintasoon. Isä joutui myymään pojan osuuden maatilasta, jotta tämä saisi omansa rahana. Tiedämme varsin hyvin sen, että maaomaisuudesta ei nykypäivänäkään luovuta, vaan siitä pidetään kiinni ja siitä luovutaan vain äärimmäisestä pakosta. Lisäksi tuo maaomaisuus säilytettiin lähes poikkeuksetta sukupolvelta toiselle. Nyt kuitenkin he joutuivat luopumaan osasta, joka väistämättä vaikutti koko perheeseen. Heidän elämänsä ja tietyssä mielessä vaikutusvaltansa koko kyläyhteisössä väheni.

Käytännössä poika tällä teollaan käänsi selkänsä omalle perheelleen ja hänellä ei ollut enää mitään osuutta tai sidettä perheeseensä. Hän oli heidän ja käytännössä koko kotikylänsä silmissä muukalainen. Mutta kuten vertauksesta huomasimme, niin tämä ei pahemmin vaivannut pojan mieltä, vaan hän kiiruhti pois muille maille. Jos ajattelemme tätä vertauksen kohtaa teologisemmin, niin synti lähtee liikkeelle siitä, että ihminen kääntää selkänsä Jumalalle.

Seuraavaksi meille kuvataan sitä, kuinka poika vietti vierailla mailla holtitonta elämää, tuhlaten koko omaisuutensa. Sana tuhlaten on sanatarkasti käännettynä kokoamisen vastakohtaa. Sen minkä poika oli kotoa lähtiessään koonnut, hän nyt levitti ympärilleen. Sana “holtiton elämä” ei myöskään kerro kaikkea. Kysymys on ennemmin itsetuhoisesta, kuin jotenkin holtittomasta tai liian pelkistettynä jopa huolettomasta elämästä.

Teologisesti tämän voi ymmärtää tarkoittavan, että jos poika oli kerran kotoa lähtiessään kääntänyt selän Jumalalle, niin nyt hän oli jo siinä pisteessä, jossa hän oli nyt erottautunut kokonaan Jumalasta. Se elämä mitä hän vietti oli elämää, joka oli kaikessa vastoin Jumalan tahtoa.

Ymmärrämme varmasti sen, että ihminen vailla perhettä, todellisia ystäviä tai mitään kiinteää omaisuutta oli aika avuttomassa tilanteessa silloin, kun seudulle iski todellinen nälänhätä. Tuolloin kenen tahansa rahat loppuivat hyvin nopeasti, jos niitä oli tottunut ainoastaan levittämään, eikä ansaitsemaan tai edes sijoittamaan viisaasti. Poika oli lopulta siinä tilanteessa, että hänen oli tyydyttävä mihin tahansa työhön, jotta hän pysyisi elossa. Juutalaiselle ei voisi varmasti löytyä sen alhaisempaa työtä kuin olla sikopaimenena. Talmudista löytyy jopa lausahdus, jossa sanotaan: ”Kirottu on se, joka sikoja ruokkii ja kirottu on se joka opettaa pojalleen kreikkalaisten viisautta”. Varmasti muistamme sen, että juutalaisille sika oli saastainen eläin. Nyt kuitenkin tuo poika joutui olemaan noiden eläinten keskellä ja kaiken huipuksi hän ei periaatteessa saanut täyttää vatsaansa edes sikojen ruualla, sillä näiden tuli saada ensiksi ruokaa. Siat olivat siis paljon arvokkaammassa asemassa kuin tuo poika, joka niitä joutui nyt hoitamaan.

Seuraavaksi tapahtuu vertauksen eräs oleellisimmista asioista. ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli”. Voisi myös sanoa, että poika tuli taas pitkästä aikaa järkiinsä. Hän koki mielenmuutoksen, joka avasi hänen silmät ymmärtämään, että missä tilassa hän nyt oli ja missä tilassa hän voisi olla, jos hän olisi isänsä kodissa. Tämän jälkeen hän päätti palata takaisin. Hän ei lähtenyt ylpeällä asenteella takaisin, vaan hän ajatteli niin, että jospa hän voisi toimia edes päivätyöläisenä isänsä talossa. Hän koki, ettei ollut arvollinen enää kutsuttavaksi edes pojaksi. Poika siis koki voimakkaan katumuksen ja tämän myötä nöyrtyi!

Mutta kuten tiedämme, niin poikaa vastassa ei ollut armoton isä, vaan isä, joka otti poikansa vastaan avosylin. Itse asiassa isä näki poikansa jo kaukaa, eli hän todennäköisesti oli koko tuon ajan odottanut poikansa paluuta ja etsinyt katseellaan tätä päivästä toiseen. Uuteen Testamenttiin erikoistunut professori Kenneth Bailey on esittänyt myös sen näkemyksen, että isä otti poikansa avosylin vastaan ja sulki hänet suojelukseensa, jotteivät kyläläiset olisi piesseet takaisin palaavaa poikaa, joka oli häpäissyt isänsä, kääntänyt heille selkänsä ja erottautunut koko yhteisöstä.

Isä antaa täydellisen anteeksiannon pojalleen. Hän käskee vaatettaa tämän, jotta tämä saisi kunnian takaisin. Olettaa saattoi, että poika oli vaatetukseltaan ja olemukseltaan kaikkea muuta kuin kunnioitusta herättävä näky. Lisäksi poika sai sormuksen sormeensa, joka tarkoitti sitä, että pojalle annettiin takaisin hänen asemansa ja valtansa. Lisäksi hän sai kengät jalkaansa, sillä ilman kenkiä olivat ainoastaan orjat. Kysymys on siis täydellisestä sovinnosta ja palautuksesta. Poika olisi tyytynyt paljon vähempään, mutta isä halusi tai suoraan sanottuna vaati, että heidän suhteensa ei voinut olla isäntä palvelija suhde, vaan sen tulisi olla isän ja pojan välinen suhde.

Tämän eheytyneen suhteen täyttymystä juhlittiin siten, että syöttövasikka teurastettiin. Voi olla, että perheellä oli viljalla syötetty vasikka aina varalla erityisiä juhlia varten. Vielä koskettavampaa on tietenkin ajatella, että isä oli pitänyt syöttövasikkaa nimenomaan sitä varten, jos poika jonain päivänä palaisi kotiin.

Vertauksen keskipisteenä onkin oikeastaan isä ja hänen rakkautensa, kuin poika ja tämän tekemät synnit. Itse asiassa kaikki syntiin liittyvä oli ollut pitkälti sivussa, kunnes vanhempi veli ottaa sen puheeksi. Mehän muistamme, että vertauksen loppupuolella isän vanhempi poika kuulee soiton ja laulun palatessaan kotiin töistä. Saatuaan tietää juhlimisen syyn, hän kieltäytyy saapumasta paikalle. Kysymys ei ollut pelkästä pahantuulisuudesta, vaan todellisesta vihasta.

Puhuessaan isälle, vanhempi poika viittaa, että hän on joutunut orjan tavoin raatamaan, eikä hänen kunniakseen ole koskaan järjestetty mitään juhlia. Sitten hän sanoo isälleen ”sinun poikasi” viitatessaan veljeensä. Hän ei siis edes tunnusta tätä veljekseen, vaan kieltää tämän edelleen. Evankeliumissa ei ole aiemmin suoraan viitattu porttoihin, mutta vanhempi veli ottaa käyttöön tämän ilmaisun kuvaillessaan veljensä toimintaa. Tässä kohden voisi kysyä, että mistä vanhempi veli tiesi, mitä hänen pikkuveljensä oli vierailla mailla tehnyt? Hän oletti moraalisesti pahinta ja käytti tätä aseenaan veljeään vastaan.

Isä oli saapunut vanhemman poikansa luokse suostutellakseen tämän osallistumaan juhlaan. Hän kohteli tätäkin suurella lempeydellä, vaikka tämän asenne isäänsä kohtaan oli kaikkea muuta kuin kohtelias. Jos tästä Kristuksen vertauksesta pitää löytää se varoittava esimerkki, niin se ei oikeastaan olekaan nuoremman pojan toiminta vieraalla maalla, vaan pikemminkin vanhemman veljen asenne pikkuveljeään ja isäänsä kohtaan. Vihan vimmassa ihminen monesti paljastaa sen, mitä hän todellisuudessa ajattelee ja tuntee. Vanhemman veljen puheestaan kävi ilmi, että hän oli kokenut elämänsä raatamisena, jolloin hänen toimintaansa ohjasi enemmänkin kylmä velvollisuudentunto, eikä vilpitön rakkaus omaa isäänsä kohtaan. Ja puheesta kävi ilmi sekin, että hän ei olisi ollut missään muodossa valmis antamaan anteeksi veljelleen, vaan ehkä juuri päinvastoin. Tämä vanhempi veli olisi saattanut hyvinkin olla ensimmäisenä valmis järjestämään veljelleen ennemmin kunnon selkäsaunan, kuin kunnon juhlat.

Vertaus päättyy isän toteamukseen siitä, että syytä juhlaan todellakin oli: ”Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt”. Tämän saman toteamuksen hän oli sanonut myös palvelijoilleen, kun oli saanut poikansa takaisin. Tämä ilmaisu ei ylimalkainen sanonta, vaan isä todellakin totesi, että kuollut on herännyt takaisin eloon.

Tästä koko vertauksesta voisi tehdä hyvinkin laajan teologisen yhteenvedon, mutta pitäytykäämme oleellisessa. Isän toteamus kuolemasta ja heräämisestä eloon on meille vahva muistutus siitä, että miten meidän tulisi ymmärtää synti. Tuo poika käänsi selkänsä isälle ja aloitti matkan johonkin sellaiseen, mikä ei ollut hänelle hyväksi. Kun tarpeeksi pitkä etäisyys isän kotiin oli saavutettu, niin tuo holtiton elämä oli lopulta sellainen tila, jossa ihminen ei kykene muistamaan enää Jumalan olemassaoloa. Tuolloin ihmisestä tulee kuollut. Ihminen, jolla ei ole yhteyttä Jumalaan on siis kuollut. Apostoli Paavali tiivistää tämän sanoihin ”Synnin palkka on kuolema”. (Room. 6:23). Lieveilmiönä jatkuvasta synnistä tulee usein myös maanpäällinen kurjuus, vaikkakaan ei aina. Muistammehan Kristuksen vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Siinä rikas mies sai viimeiseen asti elää yltäkylläisyydessä. Hän ei joutunut missään vaiheessa sellaiseen aallonpohjaan, että olisi saattanut tajuta elämän todellisen merkityksen.

Tuhlaajapojan vertauksessakin olisi voinut olla sellainenkin onneton mahdollisuus, että poika olisi sokeutunut kaikkeen ja ryhtynyt pitämään elämää sikolätissä täysin normaalina.

Tuhlaajapojan vertauksessa isä antoi pojan lähteä kodistaan, vaikka hän tiesikin tämän joutuvan lopulta ahdinkoon. Hän halusi kuitenkin antaa pojalle vapaan tahdon toimia halunsa mukaan. Se mikä tässä kaikessa on lohdullisinta, että isä odotti koko ajan poikansa kotiinpaluuta. Hän ei ottanut tuota samaa kylmää asennetta minkä vanhempi poika oli valitettavasti omaksunut. Asennetta, jossa kotiin palaava poika olisi piesty ja käännytetty pois. Salaisuudeksi jää, että ymmärsikö tuo vanhempi veli isänsä opetuksen siitä, että vilpittömästi katuva ihminen pitäisi ottaa vastaan avosylin. Meille tähän kaikkeen kätkeytyy kuitenkin äärimmäisen lohdullinen sanoma. Katuva ihminen todellakin otetaan avosylin vastaan ja meidän täytyy samalla tavoin suhtautua kaikkiin ihmisiin, jotka vilpittömin mielin haluavat tehdä sovituksen. Katumuksen mahdollisuutta ei saa kieltää!