KRISTUKSEN VUORISAARNA JA
AUTUUDEN LAUSEET
Kun tutkimme evankeliumia Matteuksen mukaan, löydämme heti
ensimmäisenä Kristuksen opetuksena mielenkiintoisen kokonaisuuden, jota
kutsutaan Vuorisaarnaksi (Matt. 5-7). Nimitys johtuu siitä, että Kristus nousi
vuorelle, istuutui ja ryhtyi opettamaan. Vanhan liiton aikana Mooses nousi
vuorelle vastaanottamaan lakia, jonka hän toi ihmisille. Uuden liiton aikana
taas Kristus nousi vuorelle ja opetti siellä ihmisiä.
Todennäköisesti kysymys ei ole sellaisesta suuresta vuoresta,
niin kuin me helposti sen ajatuksissamme miellämme. Kysymys oli ennemmin
rinteestä, jonka päältä Jeesuksen oli helppo saarnata suuremmallekin
kansanjoukolle.
Vuorisaarnassa ei välttämättä ollut kysymys tapahtumasta,
jossa Kristus tuolla yhdellä kertaa opetti nuo kaikki asiat siellä olleille
ihmisille. Kreikan kielessä on olemassa aoristi-muoto, jota käytetään jo
menneestä tapahtumasta, jolla on selkeästi alku ja loppu. Imperfektimuodossa tuo menneisyyden
tapahtuma on taas jatkuvaa. Kristuksen vuorisaarnassa kyse ei ollut aoristista,
eli tapahtumasta, jolla oli alku ja loppu, vaan imperfektistä. Kristuksen
opetuksen sisältöön kuuluivat nämä asiat siis muulloinkin, kuin jonkin tietyn
hetken. Tämä tulkinta ei tietenkään sulje pois vuorisaarnaa tapahtumana, vaan
meidän on ymmärrettävä sen opetus ajallisesti laajemmin. Evankeliumista löytyy
paljon sellaisia kohtia, joissa mainitaan ainoastaan Kristuksen opettaneen
ihmisiä. Varmasti hänen opetuksensa on pitänyt sisällään juuri näitä asioita.
Matteus on halunnut heti kirjoituksensa alussa tuoda esiin Kristuksen
keskeisimmät opetukset.
Kun nyt ajattelemme niin, että Vuorisaarna on ollut yksi
tärkeimmistä Kristuksen opetuksista, niin on hyvä huomata sekin, että
Vuorisaarnan ensimmäisenä opetuksena olivat nimenomaan ”Autuuden lauseet”. Nämä
ovat meille tutut jokaisesta sunnuntain liturgiasta. Niitä lauletaan samaan
aikaan, kun evankeliumikirja kannetaan saatossa ihmisten keskelle. Kristus tuli
ihmisten keskelle ja aloitti julistustyönsä juuri Autuuden lauseilla.
Lyhyesti voisi todeta, että autuuden lauseiden tarkoituksena
on lohduttaa ihmistä. Jumalan tahdon mukainen elämä ja Kristuksen seuraaminen
kysyvät paljon. Lisäksi monet päivittäiset huolet ja murheet kuluttavat
ihmistä. Vaarana onkin vaipua epätoivoon ja luopua kilvoittelusta ja Kristuksen
seuraamisesta.
Autuuden lauseet antavat lupauksen paremmasta, ja siitä,
että ulkoisesti heikko ja kärsivä ihminen onkin lopulta voimakas, joka voi
iloita ja riemuita siitä palkasta, joka odottaa häntä Jumalan valtakunnassa.
Mutta yhtä aikaa voimme sanoa, että kyse ei ole vain paremman tulevaisuuden
lohdutuksesta, vaan tuosta autuudesta ihminen pääsee osalliseksi jo nyt
tässäkin ajassa. Autuuden lauseet eivät ole jossittelua, vaan ne ovat
todellisuutta jo nyt. Esimerkiksi jokainen liturgia alkaa alkusiunauksella: ”Siunattu
on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta nyt ja aina ja iankaikkisesta
iankaikkiseen”.
Jumalan valtakunta tulee todeksi jo tässä ajassa. Kristitty
ihminen ei pakene maailmaa kirkon seinien sisään, vaan hän osallistuu Jumalan
valtakunnasta jo tässä ajassa ja Jumalan valtakunnan todellisuus tulee esille
jo NYT. Samalla tavoin autuuden lauseetkin tulevat todeksi jo tässä ajassa,
vaikka samanaikaisesti voidaan sanoa niiden saavan lopullisen täyttymyksen
iankaikkisuudessa. Sanoma on siis hyvin voimallinen. Kaikki se maailman
silmissä vähäpätöinen ja surkuteltava onkin Jumalan silmissä merkittävää ja
suurta. Tähän liittyen pitää hyvin osuvasti paikkansa Kristuksen toteamus:
”Ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi.”
Sana AUTUAS (μακαριοι) on
nykypäivänä vähemmän käytetty ja meidän on vaikea käsittää sen todellista
raamatullista merkitystä. Se tarkoittaa ihmistä, joka on onnellinen sekä
iloinen ja hän on saanut osakseen erityisen siunauksen. Ihmisestä tulee autuas,
kun hän saa olla yhteydessä Jumalaan. Voidaan ajatella, että Jumalan
valtakunnassa kaikki ovat autuaita ja ihminen voi päästä tästä autuudesta
osalliseksi jo tässäkin ajassa, kun hän elää Jumalan tahdon mukaista elämää.
Sana autuas ei ole mitenkään ennenkuulumaton Raamatussa. Esimerkiksi useissa
psalmeissa käytetään sanaa ”autuas”.
- ”Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien tavoin” (Ps.
1:1LXX)
”Hyvä on sen
osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin” (1992)
- ”Autuaita ovat kaikki, jotka häneen turvaavat” (Ps. 2:12
LXX (sama vuoden 1933/38 käänn)
”Hyvä on sen
osa, joka turvaa häneen!” (1992)
- ”Autuaita ne, joiden rikkomukset on annettu anteeksi, ne,
joiden synnit--” (Ps. 31:1-2 LXX)
”Autuas se,
jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on--” . Ps. 32:1 1992)
- ”Autuas se ihminen, joka panee toivonsa sinuun” (Ps. 83:13
LXX)
”Autuas se,
joka turvaa sinuun, Herra Sebaot” (Ps. 84:12 1992)
- ”Autuas se mies, joka Herraa pelkää!” (Ps. 111:1 LXX)
(sama vuoden 1933/38 käännöksessä)
” Hyvä on sen
osa, joka pelkää Herraa” (Ps. 112:1
1992)
Edellä olevista poiminnoista voi ainakin sanan autuas kohdalla tehdä sen huomion, että
vuoden 1933/38 käännös ja Septuaginta käännös ovat lähempänä toisiaan kuin vuoden
1992 käännös. Monessa kohden sana autuas on käännetty ”hyvä on”.
Autuuden lauseiden kohdalla voisimme puhua yksinkertaisesti
iloisesta ihmisestä, vaikka ilon luonne on tässä tapauksessa hyvin
toisenlainen. Tavallinen maallinen iloa on sitä, kun joku hankkinut itselleen
uuden auton. Tuo ilo häviää kuitenkin heti, kun hän löytää autostaan naarmun.
Joku toinen ihminen on iloinen auringonpaisteesta, mutta siitäkin saatu ilo
häviää ukkoskuuron myötä.
Jumalallinen ilo on jotakin muuta, mitä ulkoiset asiat eivät voi hävittää.
Kristus itse puhuu opetuslapsilleen siitä, kuinka he siirtyvät murheesta ja
tuskasta iloon, jota ei kukaan voi riistää heiltä pois. (kts. Joh. 16:22)
