Mitä me ymmärrämme tällä ensimmäisellä Kristuksen
lausahduksella? Millainen ihminen on ”hengessään köyhä”?
Ensinnäkin hengessään köyhä ihminen on nöyrä. Jos
ajattelemme yleensäkin köyhyyttä, niin köyhä ihminen on todellakin saanut kokea
sen, että hän on täysin riippuvainen muista. Hänen elämälle tarpeellisten ja
välttämättömien asioiden saanti on riippuvaista toisten ihmisten armosta ja
hyväntahtoisuudesta. Kristus itse osoitti suurta rakkautta köyhiä kohtaan ja
tunnusti monesti, että he olivat lähellä Jumalaa. Rikkauksilla sen sijaan on
vaarana sumentaa ihmisen ymmärrystä ja hänestä voi tulla hyvin ylpeä ja jopa
kylmä ihminen. Tästä Kristus antoi myös varoittavan esimerkin, esittäessään
kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Kristus ei sanonut, että
rikkaat ihmiset eivät pelastuisi. Hän ainoastaan antoi ymmärtää, että rikkaudet
voivat vaikeuttaa pelastusta.
Haluan vielä korostaa, että Kristus ei opeta siihen, että
meidän tulisi maallisessa mielessä ihannoida tai pyrkiä köyhyyteen, sillä eihän
se ole ihmiselle mikään hyvä tila. Olemme varmasti nähneet kuvia niistä
maailmankolkista, joissa köyhyys on arkipäivää ja se ei voi olla kenenkään
päämäärä. Kristuksen muussa opetuksessa korostuukin se, että meillä tulisi olla
kyky huomioida toiset ihmiset, jolloin myös köyhyydestä päästäisiin eroon.
Luostarikilvoitukseen liitetään sana köyhyys ja puhutaan
kilvoittelijan köyhyyslupauksesta. Mutta siinäkään ei ole kyse pyrkimyksestä
sellaiseen äärimmäiseen köyhyyteen, jossa ihminen joutuisi ruumiillisesti näkemään
tarpeettomasti nälkää ja kärsimään. Kirkon historiassa on ollut suoranaisia
vääristymiä, joissa kyse on ollut ruumiillisesta itsekidutuksesta. Tämä on
kuitenkin vastoin kirkkomme opetusta, sillä esimerkiksi monet suuret opettajat ovat korostaneet sitä,
että ruumiin hyvinvointi mahdollistaa myös sielun hyvinvoinnin. Pyhä Johannes
Krysostomos on verrannut ruumista soittimeen ja hän on sanonut tästä
seuraavasti:
”Jos soittimen kielestä kuuluu vaimea tai vääränlainen
ääni, niin se voi johtua siitä, ettei sitä ole kiristetty tarpeeksi. Soittaja
ei tällöin pysty millään keinoin osoittamaan lahjakkuuttaan. Vika kielissä
peittoaa kaikki taidot. Sama on ihmisen ruumiin kanssa. Se voi aiheuttaa paljon
harmia sielulle.”
(Homilea
Hebrealaiskirjeestä 29, 3)
Palatkaamme takaisin itse aiheeseen. Tässä nimenomaisessa
autuuden lauseiden kohdassa puhutaan hengessään köyhistä. Sellaisessa tilassa
ihminen on siis ymmärtänyt, että hän on riippuvainen Jumalan armosta ja
rakkaudesta aivan kuten maallisessa mielessä köyhä on ymmärtänyt
riippuvaisuutensa suhteessa muihin ihmisiin. Köyhällä ei ole kunniaa tai
vaikutusvaltaa yli muiden, eikä hän pysty esittämään mitään vaatimuksia muille
ihmisille.
Hengessään köyhä ei siis kuvittele itsestään liikoja. Hän ei
kuvittele olevansa sellaisessa asemassa, että hän voisi esittää vaatimuksia
Jumalalle ja muille ihmisille. Hän voi ainoastaan pyytää armoa. Septuaginnan
mukaisessa psalmissa 33 sanotaan seitsemännessä jakeessa seuraavasti: ”Tässä
on köyhä, joka huutaa, ja Herra kuulee ja pelastaa hänet kaikista hänen
ahdistuksistaan.”
(vrt. Vuoden 1992 käännös Ps. 34:6, jossa sanotaan: ”Minä
olin avuton ja huusin apua” ja vanhemmassa 1933/38 käännöksessä: ”Tässä on
kurja, joka huusi”.)
Hengessään köyhä on kuin Kristuksen vertauksen publikaani,
joka tunnustaa oman arvottomuutensa Jumalan edessä. Tämän vuoksi hengessään
köyhät ovat jo lähempänä Jumalaa ja taivasten valtakuntaa ja tämän vuoksi
heillä on myös syytä iloon. Ja kyse ei ole pelkästään tulevasta, sillä
hengessään köyhä pääsee siitä osalliseksi Jumalan valtakunnasta jo tässä
ajassa. Taivasten valtakunta avautuu hengessään köyhälle!
