Mistä on maallistunut joulu tehty?

Joulu on varmasti lähes kaikille meistä se vuoden tärkein ja rakkain juhla. Se ei ole juhlana menettänyt merkitystään, vaikka maallistuminen on ottanut yhä enemmän ja enemmän jalansijaa yhteiskunnassamme.

Siinä mielessä tämäkin juhla on maallistunut, että sitä sitä ei enää pelkästään kannattele kristilliset arvot ja perinteet vaan enemmän myös ne kaupalliset arvot. Kaupallisuuden voimistamana esimerkiksi kuukausi sitten vietetty pyhänpäivä on muuttunut amerikkalaiseksi naamiaisasuja ja karkkeja tyrkyttäväksi juhlaksi, jonka todellista ajankohtaa ei kovinkaan moni tiedä. Halloweenin liittyvää oheisroinaa ja tarjouksia markkinoidaankin loka-marraskuun vaihteessa sillä periaatteella, että tuo juhla näyttäisi kestävän yhtäjaksoisesti kahden viikon verran. Se on tietysti oikein mukavaa kaupallisuuden kannalta.

Kristus on opettanut, että kukaan ei voi palvella yhtä aikaa kahta Herraa. Joko ihminen rakastaa Jumalaa tai sitten mammonaa (joka tarkoittaa rahaa ja muuta aineellista omaisuutta). Monet kristilliset juhlat ovat luonnollisesti olleet Jumala - keskeisiä. Mutta nyt niistä on kovaa vauhtia tehty sellaisia kaupallisia juhlia, joissa tarkoituksena on Jumalan sijaan palvoa juuri tuota mammonaa.

Ei raha itsessään ole pahaa. Se on yksinkertaisesti väline, jota voi käyttää hyvään tai pahaan. Hyvää se on silloin kun se hyödyttää monia ja erityisesti niitä, jotka tarvitsevat apua. Pahaa raha on silloin, jos sitä käytetään ainoastaan itsekkäisiin tarkoituksiin ja kun sitä riistetään muilta ihmisiltä. Usein rahan- ja vallanhimo on se voima, joka aiheuttaa tässä maailmassa niin paljon sotia ja levottomuuksia.

Maallistuminen on lisääntynyt aktiivisten toimien seurauksena ja myös passiivisesti, eli yleisen välinpitämättömyyden tuloksena. Silloin kun se on aktiivista, niin kristinuskoon liittyvät asiat on pyritty tietoisesti lakaisemaan pois silmistä ja julkisista paikoista. Esimerkiksi joulun englanninkielinen nimi Christmas on liian Kristukseen viittaava, joten monissa paikoissa joulua toivotetaan tervehdyksillä: Happy Holidays tai X-mas*), sekä jollain jopa vielä neutraalimmalla ilmaisuilla. Tämän taustalla ei ole pelkästään se, että halutaan kieltää Jumala, vaan myös se, että halutaan olla kaikille mieliksi. Eli myös kaikille niille, jotka eivät kyseistä juhlaa omassa uskossaan vietä.

Passiivista seurausta on taas se, että kristillisiä perinteitä ei osata ylläpitää ja ylipäätänsä arvomaailma ja perinteet ovat muuttuneet. 26.11.2018 olleessa HS:n uutisesta kävi ilmi, että ainoastaan yhdessä joulukorttimallissa on kristillinen aihe. Mielestäni tämäkin kertoo siitä, että mikä on maallistumisen taso.

Tämä kaikki maallistumiseen liittyvä saa minut miettimään, että mikä kannustaa tällaiseen jumalattomaan ajatteluun? Onko se jotain mihin hiljalleen ajaudutaan, vai vaikuttaako taustalla kuvitelma siitä, että ihminen muuttuu viisaammaksi ja vapaammaksi ilman Jumalaa? Nähdäänkö usko asiana, joka kahlitsee ja orjuuttaa ihmisen?

Muistan sellaisen opetuksen, että “Jos ihminen ei usko Jumalaan, niin silloin hän uskoo ihan mihin tahansa (tai ihan mihin sattuu).” Ihminen tarvitsee Jumalaa. Jos Jumala puuttuu elämästä, niin tuo tyhjiö täytetään aina jollakin. Tämän kirjoituksen alussa jo totesin, että kaupallisuus ja materialismi on korvannut Jumalan. Sen sijaan että ihminen olisi Jumalan palvelija, niin hän onkin nyt rahan ja muiden aineellisten asioiden orja.

Mutta Jumalan puuttuminen korvataan myös muilla asioilla. Ihminen todellakin alkaa uskoa mihin sattuu. Jostain kumman syystä esimerkiksi horoskooppeihin ja moniin muihin sen kaltaisiin asioihin halutaan yhä edelleen vankasti uskoa. Onko todella näin että järkevä nykyihminen uskoo, että tietty tähtikuvio tai kiviriipus kaulassa muovaa ihmisen persoonan ja elämän tietynlaiseksi? Tämäkö on olevinaan parempaa kuin evankeliumin opetus siitä, että millaisia meidän ihmisten pitäisi olla?

Kristus-lapsi seimessä koetaan turhana tai sitten joitakin ihmisiä loukkaavana asiana, jota ei ole tarpeen pitää julkisesti esillä. Sen sijaan tonttu-ukot edustavat jotain sellaista mihin me kannustamme lapsiamme uskomaan. Historiallista tukea löytyy sille että Jeesus on olemassa. Sen sijaan tieteellistä tukea tonttuihin ei ole tietääkseni vielä löydetty.

Mutta onko tässä kaikessa kyse sitten siitä, että kaikki harmiton hölynpöly on mukavaa täytettä ihmisen elämässä. Kristus on liian vakava asia, koska Hän muistuttaa jatkuvasti siitä, että millaisia meidän ihmisten pitäisi olla ja mihin suuntaan meidän pitäisi elämässä mennä. Omatuntomme alkaa herkemmin kolkuttamaan jos Kristus on näkyvästi elämässä mukana. Kristuksessa me erotamme hyvän ja pahan toisistaan paljon vahvemmin. Monet kokevat sen taakkana, sillä olisi mukavaa tehdä pahoja asioita hyvällä omallatunnolla. Kristuksen kanssa tämä ei onnistu. On paljon mukavampaa ja harmittomampaa uskoa mihin sattuu ja myös tehdä mitä sattuu ja siinä ohessa palvoa kaikkea aineellista ja katoavaista. Näistä asioista on maallistunut joulu tehty.



*) Itse asiassa sana X-mas juontaa juurensa kristillisyyteen ja Kristukseen, kuten tästä linkistä voi käydä tarkastamassa. Tietysti voidaan ajatella, että tätä lyhennettä on turvallista maallisessakin mielessä käyttää, kun siinä ei suoraan käy ilmi Kristuksen nimi. Mutta en minäkään tätä asiaa tarkemmin miettinyt, vaan oletin sen olevan vain jotain maallista hapatusta. Suuri kiitos Helsinkiin, eräälle teologian ylioppilaalle, joka minua tässä asiassa valisti.

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on monissa maissa vietettävä kristillinen juhla, jossa muistellaan Kirkon pyhiä ihmisiä ja myös uskossa poisnukkuneita läheisiä. Ortodoksissa perinteessä kirkkovuodessa on aivan omat muistopäivät pyhille ihmisille ja myös omat yleiset vainajienmuistopäivät. Siksi Suomessa ortodoksisessa kirkossa pyhäinpäivä onkin omistettu meitä erityisen lähellä olevien pyhien muistolle, eli pyhäinpäivä on Karjalan valistajien yhteinen muistopäivä. Karjalan valistajista tunnetuimmat ovat Sergei ja Herman Valamolaiset, Arseni Konevitsalainen, Aleksanteri Syväriläinen ja Trifon Petsamolainen.
Vietimme tätä pyhäinpäivää sitten ortodoksisen tai läntisen kristillisen perinteen mukaisesti niin siihen ei kuulu sellaiset maallistuneet ja kaupalliset piirteet, jotka ovat hakeneet innoitusta esimerkiksi kauhuelokuvista. Se kertoo oikeastaan vain siitä, että juhlan kristilliset juuret on joko tahallisesti tai tahattomasti haluttu jättää taka-alalle.
Kristus on muistuttanut että me emme voi palvella Jumalaa tai mammonaa yhtäaikaa. Halloween-perinne on siinä mielessä juuri mammonan (rahan ja maallisten asioiden) palvontaa, koska siinä kannustetaan ihmisiä kuluttamaan paljon rahaa esimerkiksi naamiaisasuihin ja muuhun täysin tarpeettomaan. Oikeastaan me löydämme tämän saman maallistuneen piirteen muistakin kristillisistä juhlista; Oli kyseessä sitten joulu, palmusunnuntai, pääsiäinen tai juhannus (Johannes Kastajan syntymäjuhla) niin kaikissa niissä maailma kannustaa meitä kiinnittämään suurimman huomion ajalliseen ja katoavaan, turhiin ja tarpeettomiin asioihin. Kristillinen perusopetus taas nojaa ajattomaan ja iankaikkiseen ja sellaisiin asioihin, jotka ovat pelastuksemme kannalta oleellisia.
Lukuisten eri pyhäpäivien viettäminen on meille ihmisille tarpeen ja hyväksi, sillä ne nostattavat meidät hetkellisesti arjen ja kaiken tavanomaisen yläpuolelle. Kysymys kuuluukin, että mikä on meille ihmisille pyhää ja tärkeää? Mistä me saamme innoituksen, ilon ja riemun? Onko kaiken alkulähde Jumala vai onko se sittenkin mammona? Tämä on vakava kysymys, jonka kanssa kristitty ihminen saa painia joka päivä.

Tämän maailman ihanteet - kaupallistuminen

Vaikka vietämmekin pääsiäiskautta, niin haluan palata takaisin suuren perjantain aamupalvelukseen ja ensimmäiseen kärsimysevankeliumiin. Tämä ensimmäinen lukukappale on tietysti myös kaikkein pisin, joten kaikkea siihen liittyvää on mahdotonta kerralla muistaa. Tässä ensimmäisessä luvussa kuullaan Kristuksen jäähyväispuhe opetuslapsille. Siinä on eräs kohta, jossa Kristus muistuttaa opetuslapsiaan siitä, että jos maailma on vihannut häntä, niin se tulee vihaamaan myös hänen opetuslapsiaan.

Kun Kristus puhuu maailmasta, niin Hän ei tarkoita tätä luomakuntaa, sillä jo heti luomiskertomuksessa Jumala näki, että kaikki minkä Hän on luonut on hyvää. “Maailmalla” tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä yhteisöä tai järjestelmää, jonka tarkoituksena on elää ilman Jumalaa ja Jumalan tahdon vastaisesti. Sellainen maailma pyrkii sulkemaan Jumalan kaiken ulkopuolelle ja yrittää kaikessa toimia itseriittoisesti ja välinpitämättömästi. Tämä jumalattomuus ei aina tarkoita sitä, että kyse olisi vain jostain ateistisesta yhteiskunnasta, vaan nimenomaan järjestelmästä, joka palvoo jotain muuta Jumalan sijaan.

Jos pohdimme taas tätä asiaa tarkemmin, niin voimme helposti palauttaa mieliimme Kristuksen muistutuksen siitä, että me emme voi palvella yhtä aikaa Jumalaa ja mammonaa eli rahaa ja maallista omaisuutta. Meidän täytyy tehdä siis valinta kumpaa haluamme palvoa. Tämän maailman ihanteisiin kuuluu juuri tuon mammonan palvonta, joka ajaa samalla ihmistä pois Jumalasta.

Tässä valossa varmasti ymmärrämme, että miksi maailma vihaa Kristusta ja Hänen seuraajiaan. Kristityt ovat erilaisia ja toimivat eri ihanteiden mukaan. He eivät kuulu siihen massaan, jonka tarkoituksena on itsekkäästi kerätä lisää ja lisää kaikkea ympärilleen ja tällä kulutushysterialla myös rahoittaa sitä suurta kaupallisuuden kaivoa, josta hyötyvät nimenomaan ne, jotka ovat jo entuudestaan rikkaita. Onhan meille selkeästi osoitettu se, että suurin osa varallisuudesta on tässä maailmassa sijoittunut harvojen käsiin.

Tämän maailman ihanteet sanelevat meidän kaikkien elämistä. Joskus asiat ainakin näennäisesti näyttävät palvelevan meitä ihmisiä, vaikka mitäänhän ei tapahdu siksi, että tämä maailma haluaisi tehdä hyvää ihmisille. Otetaan yhtenä esimerkkinä kauppojen aukiolojen vapautuminen. Joku saattaa nyt ajatella, että siinä se pappi taas periaatteen vuoksi kiukuttelee asiasta, josta ei oikeasti ole haittaa. Näinhän se on, että tämä asia todellakin näyttää periaatteessa hyvältä, sillä nythän meitä ihmisiä voidaan palvella entistä tehokkaammin. Kyse ei ole kuitenkaan vilpittömästä halusta palvella, vaan halusta saada lisää rahaa. Se on luonnollinen tämän maailman ihanteisiin kuuluva asia.

Kristillisestä näkökulmasta katsottuna rajaton aukiolo rikkoon ennen kaikkea sapattilepoa. Tämä siitäkin huolimatta, että me emme enää kristittyinä samassa muodossa vietä sapattia. Meille on kuitenkin annettu aika, joka tulisi pyhittää ja erottaa tavanomaisesta arjesta. Jos emme anna aikaa itsellemme ja lähimmäisillemme, niin me silloin me aiheutamme myös suurimman vahingon itsellemme ja lähimmäisillemme.

Isossa-Britanniassa toimiva rabbi Jonathan Sacks kertoi tapauksesta, jossa juutalaisen alakoulun oppilaalta kysyttiin, että mikä on parasta sapatissa? - Oppilas vastasi, että “sapatti-ilta on ainut aika viikossa, jolloin isä ei ole kiirehtimässä minnekään.” Tähän liittyen eräs lastenhoidon asiantuntija totesi rabbille, että “teidän sapattinne pelastaa avioliittoja”. Sapatti on tarkoitettu myös perheille yhteiseksi ajaksi.

Joku voisi tähän sanoa, että eikös shoppailu ole juuri tuota mukavaa ja rentouttavaa yhdessäoloa? Mutta onko se oikeasti sitä? Pääsääntöisesti kaupassa oleminen on kiirehtimistä. Ja onko se mukavaa yhdessäoloa, että viemme lapsemme katsomaan niitä luvuttomia asioita, joita he eivät voi kuitenkaan saada ja mitä he eivät myöskään lopulta mihinkään tarvitse? Ja puuttuuko meiltä ihmisiltä tänä päivänä oikeasti kyky  ostaa elintarvikkeita ennakoiden, niin että selviäisimme edes yhden viikonlopun yli? Ainakin ennen tämä on onnistunut.

Ravaaminen paikasta toiseen ei myöskään ole sellaista persoonallista kanssakäymistä lähimmäistemme kanssa, sillä huomiomme on pääosin kaikessa siinä rojussa ympärillämme on. Minulla on lisäksi vahva epäilys siitä, että aukiolojen laajentuminen ei luo suuria määriä uusia työpaikkoja, vaan nykyiset työntekijät saavat tehdä entistä enemmän töitä. Joillekin harvoille se voi olla tervetullutta, mutta normaalia elämää viettävät kärsivät kyllä tästä.

Kirjoitanko tätä kaikkea sitten hieman liian kärjistetysti? - Teenkö nyt kärpäsestä härkäsen?

Joka tapauksessa itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että eräs meidän ihmisten mielenterveyttä uhkaava asia on kyvyttömyys erottaa arki pyhästä. Tämä valitettava tosiasia saa meidät osaltaan uupumaan ja masentumaan. Ja jokainen uupunut ja masentunut ihminen on meille liikaa.