Viime aikoina ilmestyneet uutiset ovat lietsoneet suoranaista paniikkia seurakunnissa siitä, että monet pyhäköt ja seurakuntasalit ovat nyt purkutuomion alla. Syy tähän löytyy kiinteistötyöryhmän raportista, jossa seurakuntien rakennusten kuntoa ja tulevaisuutta on tarkasteltu hyvin kriittisesti. Tarve tällaiseen kartoitukseen on tietysti ollut aivan perusteltu. Monissa seurakunnissa on alkanut syntyä korjausvelkaa ja kiinteistöjen kunto voi olla kaikkea muuta kuin hyvä. Toinen tärkeä seikka on se, että seurakuntien tulot eivät ole ainakaan kasvussa, joten jostain pitää alkaa säästämään. Seurakuntien suurimmat menot liittyvät henkilöstö- ja kiinteistökuluihin. Mikäli henkilöstökuluissa aletaan rankalla kädellä säästämään, niin sitten kyllä on seiniä, mutta ei enää samalla tavoin sisältöä seinien sisäpuolelle. Jotain pitää tehdä. Ei siis ihme, että kirkon kiinteistöt ovat nyt suurennuslasin alla.
Meillä on paljon pyhäköitä, jotka on rakennettu nk. “jälleenrakennuskaudella” 1950-60-luvuilla. Ne sijoitettu ja rakennettu palvelemaan sitä seurakuntalaisten joukkoa, joka siihen aikaan on elänyt vaikuttanut kyseisellä paikkakunnalla. Kuten hyvin tiedämme, niin väkeä on muuttanut maalta kaupunkeihin ja meiltä löytyy suhteellisen syrjäisiltäkin paikoilta tsasounia, joissa ei ole enää kävijöitä. Mikäli näissä pyhäköissä on vielä vakavia sisäilmaongelmia, niin sopii kysyä, että kannattaako niitä korjata? Monet jälleenrakennuskauden pyhäköistä on vielä tehty niin samalla muotilla, että yksittäisen rakennuksen purkamisesta ei tule kansallista katastrofia, sillä ainakin ulkoapäin lähes identtinen rakennus voi löytyä alle 100 kilometrin säteeltä.
Nyt joku jo ajattelee, että minä kannatan ehdottomasti tuota kiinteistötyöryhmän raporttia. Näin ei kuitenkaan ole. Meillä ei ole mitään syytä ryhtyä purkamaan sellaisia rakennuksia, joilla on tarvetta ja joissa ei ole erityisen suuria vikoja. Esimerkiksi seurakuntasaleja tarvitaan kerhojen ja muiden toimintapiirien kokoontumisiin, kirkkokahvien ja muiden tapahtumien järjestämiseen jne. Pyhäköitä ei ole syytä ryhtyä purkamaan noin vain, jos ne on mahdollista säilyttää pienillä kustannuksilla. Maaseudun tsasounien kohdalla voi myös kysyä, että olisivatko kyläyhdistykset tai muut seura valmiita ottamaan tsasounan täysin omiin nimiinsä? Tälläkin hetkellä monien pyhäköiden ja muiden rakennusten kunnossapito tapahtuu pitkälti vapaaehtoisin voimin. Jos menemme ajassa hieman taaksepäin niin suuntaus oli päinvastainen. Kyläyhdistykset ja muut seurat rakennuttivat pyhäköitä ja niitä vielä 1980-90-luvuilla lahjoitettiin seurakunnille. Nyt voi joissakin paikoissa olla syytä antaa lahja takaisin, jotta siitä kantaisi vastuuta se taho joka muutenkin on siihen vuosien varrella paljon panostanut.
Siitä pääsemmekin siihen, että raporttia laadittaessa ei ole nähty sitä voimavaraa, joka piilee talkoohengessä. Nurmeksen seurakunnassa palvellessani sain ilokseni nähdä kuinka esimerkiksi Bomban tsasounan katon uusiminen ja muu kunnostus tapahtui lähes kokonaan talkootyönä. Materiaalikustannuksia tuli toki jonkin verran, mutta huolimatta pyhäkkö on nyt taas hyvässä kunnossa. Ja tämä tapahtui paljon halvemmalla, mitä se paperilla laskettuna olisi saattanut tulla maksamaan. Samanlaista arvokasta talkootoimintaa on varmasti muissakin seurakunnissa ja tulee edelleen olemaan. Siitä meidän tulee olla hyvin kiitollisia. Mutta tuo kiinteistöraportti perustuu juuri niihin tietoihin, jotka on paperille pystytty laskemaan. Siinä ei ole pystytty täysin huomioimaan sitä, että mikä merkitys niillä on paikallisille ihmisille ja kuinka suurella innolla niitä voidaan kuitenkin talkoohengessä korjata.
Tarpeetonta paniikkia on syntynyt nyt nimenomaan siitä syystä, että tuo raportti on tulkittu olevan seurakuntia velvoittava. Näin ei kuitenkaan ole. Seurakunnat edelleen päättävät itse omien rakennustensa kunnostuksesta ja kohtalosta. Sitä ei tässä tapauksessa ole muulta määrätty. Juuri kokoontunut kirkolliskokous on myös todennut sen, että niin raakoihin toimenpiteisiin ei ole syytä ryhtyä, mitä raportissa oli ehdotettu. Suurin vahinko on viime viikkoina tapahtunut juuri siinä, että tätä koko kartoitusta on uutisoitu virheellisesti jonkinlaisena toimeenpanokäskynä, jonka vuoksi myös Museovirasto on asiasta ärähtänyt.
Muutoksia on väistämättä luvassa, mutta ei siinä muodossa miten niistä on viimeaikoina liioitellusti tiedotettu. Keskustelua tästä asiasta on syytä käydä seurakunnissa, vaikka se onkin tuotu hyvin kärjistettynä meidän eteemme.
