Saatamme ajatella, että rauha käsitteenä on niin selkeä ja
yksinkertainen, ettei sitä tarvitse sen erityisemmin pohtia. Rauha tarkoittaa
kuitenkin paljon enemmän kuin pelkästään riidoista, erimielisyyksistä ja konflikteista erossa pysymistä. Jälleen
kerran joudumme laajentamaan itse sanan merkitystä. Hebreaksi rauhaa
tarkoittava sana on shalom ja arabiaksi salaam. Tätä sanaa käytetään myös
tervehdyksenä (aivan kuten ortodoksisessa kirkossa jumalanpalveluksissakin) ja
sillä ei siis tarkoiteta pelkästään sitä, että joku saisi pysyä kaikessa
rauhassa erossa ongelmista. Rauhalla tarkoitetaan sitä, että ihminen pääsisi
osalliseksi kaikista hyvyyksistä. Rauhassa kaikkien välillä vallitsisi rakkaus.
Kysymys ei ole siis passiivisesta tilasta vain tietoisesta rakastamisesta ja
huomioimisesta. Lisäksi rauhaan sisältyy käsitys hyvästä terveydestä ja
käytännössä kaikesta sellaisesta hyvästä, joka tekee ihmisestä onnellisen.
Jos nyt tutkimme tätä autuudenlausetta niin huomaamme heti
sen, että Kristus ei julista autuaiksi niitä jotka elävät rauhassa tai
rakastavat rauhaa. Autuaita ovat ne, jotka tekevät kaikkensa sen eteen, että
ihmisillä olisi rauha. Rauhantekijä ei voi olla sivustakatsoja, vaan hänen
tulee olla toimiva osapuoli. Psalmissa 34 sanotaan seuraavasti: ”Karta pahaa
ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa!” (Ps.
34:15) Tätä voisi kutsua rauhantekijän toimintaperiaatteeksi. Pahan karttaminen
on hyvä alku, mutta sen lisäksi tulee tehdä hyvää ja lisäksi pyrkiä eheyteen ja
jopa toimimaan tarvittaessa rauhanneuvottelijana.
Kun erimielisyydet ja riidat saavuttavat tietyn pisteen,
niin riidassa mukana olevan oma-aloitteinen asioiden korjaaminen muuttuu lähes
mahdottomaksi. Riitely ja suoranainen vihanpito on sotaan rinnastettavissa
oleva tila, jossa kummatkin osapuolet ovat kaivautuneet syvälle poteroihin,
joista on hyvä puolustautua. Näissä tilanteissa tarvitaan kolmatta osapuolta,
joka pystyy lähestymään ongelmaa ulkopuolelta ja auttamaan siinä, että rauha
palautuisi. Ongelmia ei voida ratkoa passiivisuudella ja monissa yhteisöissä
asiat valitettavasti riistäytyvät käsistä pelkästään sen takia, että paikalta
ei löydy vastuullista rauhantekijää, joka auttaisi erimielisyyksien
selvittämisessä.
Sanonta ”nukkua yön yli” tai ”aika parantaa haavat” ovat
tietyissä tilanteissa hyviä viisauksia, mutta niitäkään ei voi jatkaa
loputtomiin. Jos asioihin ei missään vaiheessa puututa, niin tilanne pahenee
entisestään. Rauhaa rakastavat ihmiset, jotka pysyttelevät mielestään kaikkien
ongelmien ulkopuolella, saattavatkin täysin tiedostamattaan olla kasaamassa
sellaisia ongelmia, jotka putkahtavat esiin äkkiarvaamatta. Yleensä siinä
vaiheessa tilanne on vieläpä karannut niin pahasti käsistä, että asioiden
korjaaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Elikkä näennäisesti rauhan kannalla
olevat ihmiset voivat ääneti hyväksyä asioita, jotka vievät yhä syvemmälle ja
syvemmälle rauhattomuutta.
Rauhan vastakohta on avoin vihanpito, sota tai yleensä
sellainen tila, jossa yhteytemme toiseen ihmiseen on rikkoutunut. Monesti syyt
erimielisyyksiin ovat käsittämättömän mitättömät ja joskus ne perustuvat
puhtaisiin väärinkäsityksiin. Sen lisäksi on olemassa myös ihmisiä, joita voisi
kutsua rauhantekijöiden vastakohdiksi, riidankylväjiksi. He nauttivat siitä,
että voivat provosoida toisen ihmisen vihaan ja suoranaiseen raivoon. Monesti
he toimivat selän takana levittäen huhuja ja asioita, joiden he toivovat
johtavan välirikkoihin. Nykyään internetin keskustelupalstat houkuttelevat
näitä ihmisiä puoleensa. Meidän on hyvä oppia tunnistamaan se, että milloin
kyse on riidankylväjästä ja jättää tällaisen ihmisen kommentit omaan arvoonsa.
Lähes kaikissa ortodoksisen kirkon yleisimmissä
jumalanpalveluksissa luetaan Suuri ektenia, jota kutsutaan myös ”Rauhan
ekteniaksi”. Siinä rukoillaan ”rauhaa korkeudesta” ja ”koko maailmalle rauhaa,
pyhille Jumalan seurakunnille kestävyyttä ja kaikkien yhdistymistä”. Tämä
keskinäinen yhteys on saavutettavissa silloin, kun ihmisten välillä vallitsee
rauha. Rauha on oikeastaan perusedellytys sillä, että me voimme toimia
avoimesti lähimmäistemme kanssa.
Jumalan lapsia ovat kaikki ne, jotka haluavat kaikessa
edistää ja rakentaa rauhaa. Tämä jo siitäkin syystä, että Jumala on monien lukemattomien
määreiden lisäksi ”Rauhan Jumala”. Profeetta Jesajan ennustus viittaa myös
tähän: ”Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen
Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on Hänen
valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen
valtakunnassaan.” (Jes. 9:5-6)
Kun kerran Kristukseen Rauhan Ruhtinaana, niin silloin
rauhantekijöitä ovat myös kaikki ne jotka pyrkivät luomaan ehyen suhteen
ihmisen ja Jumalan välille. Tällöin rauha ei ole pelkästään ulkoista rauhaa,
vaan siihen liittyy myös sisäinen rauha. Ihmisen tulisi rakentaa myös omaa
sisäistä rauhaansa, joka auttaa häntä kulkemaan kohti Jumalaa. Monestihan me
viittaamme rukoilemiseen myös sanalla ”hiljentyä”. Se ei tarkoita sitä, että
kaiken tulisi olla täysin äänetöntä, sillä esimerkiksi meidän
jumalanpalvelukset ovat pääsääntöisesti eteenpäin soljuvaa rukousta, jossa ei
pidetä pitkiä taukoja. Hiljentyminen on ennen kaikkea ihmisen sisäisen rauhan
ja hiljaisuuden kehittymistä, jossa hän voi yhä enemmän kiinnittää huomiotaan
Jumalaan ja yhä vähemmän turhiin maallisiin asioihin. Tietysti maallisiakin
asioita täytyy hoitaa, mutta rukouksessa me saamme jättää ne taaksemme.
Liturgiassa tämä tulee hyvin selvästi esille juuri Kerubiveisussa, jossa meidän
tulisi ”heittää pois kaikki maalliset huolet.”
Ehkä juuri rauhaan liittyen meidän on tutkittava vielä
erästä Kristuksen opetusta, joka saattaa herättää meissä paljon kysymyksiä.
Seuraavassa Kristuksen opetuksessa rauha näyttäisi olevan kaikkea muuta kuin
lähellä:
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan
päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut
nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.
Viholliset ovat oman talon väkeä. Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän
kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä
enemmän kuin minua, kelpaa minulle. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei
kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä
minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
(Matt. 10:34-39)
Tässä kohden Kristus viittaakin siihen, että kaikki eivät
ole valmiita hyväksymään hänen opetustaan ja tämä tulee lopulta jakamaan jopa
perhekuntia kahtia. Jumalan valtakuntaan pyrkivillä elämäntavat ovat
toisenlaiset kuin esimerkiksi niillä, jotka haluavat kulkea maallisten
ihanteiden mukaan. Yhä tänäkin päivänä monissa perheissä syntyy vakaviakin
ristiriitoja sen vuoksi, että toinen haluaisi viettää uskonmukaista elämää ja
toinen taas ei. Tässä yhteydessä
voisi puhua suoranaisesta kateudesta Kristusta kohtaan, jossa esimerkiksi
aviopuolisoa ei haluta laskea hyvällä omallatunnolla pyhäpäivinä kirkkoon, vaan
hänen oletetaan toimivan toisen osapuolen tahdon mukaan. Vaikka Kristus kannustaakin
pyrkimään kaikessa rauhaan ja tätä kautta pyrkimään kohti Jumalan valtakuntaa,
niin Hän ei salaa meiltä elämän tosiasioita. Ei ole olemassa kultaista
keskitietä, vaan jokainen teko vie meitä joko kohti Jumalaa tai sitten
Jumalasta pois. Tämän saman muistutuksen meille antaa venäläistyylinen risti,
jossa alhaalla oleva vinopuu osoittaa sekä ylös että alas päin, viitaten
ryöväreihin, joista toinen halusi Kristuksen kanssa paratiisiin ja toinen
omassa paatuneisuudessa vajosi pois Kristuksesta.
Jumalan tahdon mukainen elämä saattaa vieraannuttaa meitä
esimerkiksi tietyistä sosiaalisista ympyröistä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita
sitä, etteikö meidän kaikessa tulisi olla edelleenkin rauhantekijöitä. Meidän
ei tule ylläpitää vihamielistä suhdetta toisiin ihmisiin, vaikka he eivät
kykene näkemään asioita samalla tavoin kuin me. Lisäksi on hyvinkin
mahdollista, että lähimmäisemme saattaa jossain vaiheessa ymmärtää meidän
uskonmukaisen elämän merkityksen ja tätä kautta hän on valmis sovinnontekoon.
Useimmiten elämän ja iankaikkisuuden merkitys avautuu joillekin vasta jonkin
onnettomuuden tai muunlaisen menetyksen myötä. Rauhantekijä on aina valmis
vastaanottamaan avosylin ihmisen, joka haluaa taas kääntyä puoleemme. Kristitty
ei siis ole vihaa ylläpitävä ihminen, vaan hän on rauhantekijä. Siitäkin
huolimatta, että Kristuksen seuraaminen voi viedä meitä eri suuntaan verrattuna
valtaosaan muista ihmisistä.
