Mitä minä todella halusin sanoa...

Voisimme tähän alkuun palauttaa mieliimme professori Juhani Wiion laatimien viestinnän lakien kaksi ensimmäistä kohtaa:
1. Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.
2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.

Nämä edellä olevat lain kohdat kuulostavat hyvin kielteiseltä, mutta valitettavasti asia tahtoo monesti olla näin. Siitä on jo useita vuosia aikaa kun yritin roikkua netin keskustelufoorumeissa ja osallistua keskusteluun ja vastata siinä samalla ihmisten kysymyksiin.
Jostain kumman syystä vastaukseni ja kommenttini onnistuttiin enemmän kuin kerran kääntämään aivan täysin päälaelleen. Mietin sitä, että olinko esittänyt asiani epäselvästi vai halusiko tuo toinen ihminen vain ryhtyä provosoimaan minua? Miksi kukaan edes pystyi ajattelemaan kertomastani asiasta sillä tavoin?

Luetun ymmärtämämisessä näyttäisivät pätevän Wiion lait. Ja ilmeisesti kyse ei ole vain niistä asioista joita ihmiset kirjoittelevat toinen toisilleen nettiin tai keskustelevat, vaan se taitaa koskea lähes kaikkea mahdollista. Nykyään puhutaan medialukutaidosta, jossa ihminen oppii tulkitsemaan ja ymmärtämään mediassa olevat viestit oikealla tavalla ja tarvittaessa suodattamaan väärät ja asiattomat viestit pois.

Vääristä asioista voidaan erikseen mainita netissä leviävät "trollit", jotka ovat olemattomia, monesti provosoivia tai typeriltä näyttäviä kirjoituksia tai uutisia, joiden pääasiallisena tarkoituksena on saada mahdollisimman moni ihminen halpaan ja osallistumaan keskusteluun tai levittämään tuota viestiketjua eteenpäin. Esimerkiksi Facebookissa trollien eteenpäin välittäminen on äärettömän helppoa.

Medialukutaito vaikuttaa tänä päivänä eräällä tavalla jo kirkolliseenkin elämäänkin, mutta ehkä meille vielä tärkeämpää on raamatunlukutaito. Jeesuksen opetustakin voidaan tulkita aivan väärällä tavalla ja sillä halutaan monesti pönkittää omia näkemyksiä. "Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven" ei kuitenkaan tarkoita sitä, että synnin tekeminen olisi jotenkin oikeutetumpaa, kun kaikki ihmiset sitä tekevät. Tai jos paastoamista ei kerran tekopyhästi saa näyttää ulospäin, niin antaako se  oikeutuksen olla paastoamatta ollenkaan julkisesti. Paavalin roomalaiskirjeen sanat vahurskaaksi tulemisesta "yksin uskosta" ovat antaneet monelle näennäisen oikeutuksen istua neljän seinän sisällä tekemättä mitään, koska teollahan ei ole niin merkitystä.

Palatakseni alkuun ja siihen kysymykseen, että haluaako joku tietoisesti ymmärtää jonkin asian väärin vai mistä on kysymys? Tai miksi lukuisista perusteluista huolimatta, joku ei suostu käsittämään jotain asiaa? Tämä jälkimmäinen kysymys nousee esille erityisesti tänä päivänä, kun seuraamme erilaisia väittelyitä. Pystyykö esimerkiksi vapaa-ajattelijalle perustelemaan mitään asiaa kirkon kannalta niin, että hän näkisi siinä jotain hyvää?

Meidän kykymme nähdä ja tulkita eri asioita antavat heijastuksen siitä, että millaisia ihmisiä me sydämeltämme olemme. Aivan samalla tavoin meidän pitää ymmärtää myös tämä: "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu". (Luuk. 6:45)
Me näemme juuri sen, mitä me kykenemme ja toisaalta haluamme nähdä, jolloin hyvä asia voi muuttua pahaksi ja paha hyväksi. Jos kykymme nähdä asoita todellakin kuvaavat sisimpäämme, niin onko keskustelu hyödytöntä sellaisen ihmisen kanssa, jonka näkemykset poikkeavat suuresti meidän omistamme?

Uskon, että fiksulle ja tervehenkiselle keskustelulle löytyy aina oma paikkansa. Mutta onko sitten ikinä mahdollista, että tuo paikka olisi sellaisessa keskustelufoorumissa netissä, johon voi osallistua kuka tahansa nimimerkin turvin?
- Alussa jo kerroinkin, että minä yritin. Mutta epäonnistuin.

Väärinymmäryksestä välinpitämättömyyteen

Katumuksen sakramentti mielletään helposti sellaiseksi, että pyydetään anteeksi pahoja asioita joita on tullut tehtyä ja kaikkia hyviä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Näinkin voidaan sanoa, mutta asia ei ole kuitenkaan näin yksioikoinen. Katumuksessa tulisi myös pohtia, että tulevaisuudessa samat virheet eivät toistuisi. Katumus ei ole vain menneisyyden käsittelyä ja sen taakse jättämistä, vaan myös tulevaisuuden varjelemista. Kai sitä voisi kutsua ennaltaehkäiseväksi toiminnaksi.


Monet synneistä liittyvät siihen, että suhteemme lähimmäisiin on jollain tavalla rikkoutunut. Se voi olla aluksi pientä närkästymistä, joka ajan myötä muuttuu pahanpuhumiseksi ja suoranaiseksi vihaksi. Lopulta se on välinpitämättömyyttä, jolloin toista ihmistä ei yksinkertaisesti enää ole. Rakkaus ja yksinkertaisenkin myötätunnon osoittaminen on muuttunut tällöin mahdottomaksi.


Jos haluamme välttyä tällaiselta niin miten voisimme siihen etukäteen varautua?
Suhteemme toiseen ihmiseen voi tietenkin murentua monella tavalla, mutta kenties yksi turhimmista tekijöistä on väärinymmärrys. Tässä kohden minun on pakko lainata viestinnän professori Osmo A. Wiion viestinnän ensimmäistä lakia: "Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta."


Niin huvittavalta kuin tuo edellä oleva lainaus kuulostaakin, niin se pitää valitettavan hyvin paikkansa. Me ihmiset emme yksinkertaisesti ajattele asioista täsmälleen samalla tavoin. Niinpä normaalissa keskustelussakin yksinkertainenkin asia saattaa piirtyä keskustelukumppanin mieliin aivan toisella tavalla miten puhuja sen alunperin tarkoitti. Huumorintajun on hyvä esimerkki siitä, kuinka asiat voidaan ymmärtää väärin. Toinen sanoo jonkin asian leikillään, mihin ei kätkeydy mitään henkilökohtaista ivaa. Tästä huolimatta keskustelukumppani saattaa ymmyrtää sen nimeomaan pilkkana.


Tuota Wiion viestinnän lakia voisi hieman soveltaen jatkaa:

"Epäselvissä tilanteissa sanoma tulkitaan pahimmalla mahdollisella tavalla".

En tiedä onko kyse luontaisen pessimistisestä ajattelusta, mutta jostain kumman syystä epäselviksi jääneet asiat halutaan ymmärtää varman päälle kielteisesti. Kyse voi olla siitä, että keskustelun aikana emme kehtaa pyytää selvennystä kuulemaamme (sillä kuka nyt tahtoisi antaa itsestään tyhmän kuvan), tai sitten ryhdymme pohtimaan kuulemaamme vasta kotona. Joka tapauksessa tuo epäselvä asia alkaa vaivata, jolloin yleensä jo viikon kuluessa olemme pystyneet omissa päissämme luomaan siitä niin pahan asian, että siitä voi ("hyvällä omallatunnolla") loukkaantua ikiajoiksi.

Asian oikea laita tietysti ratkeaisi hyvin helposti sillä, että mahdollisimman nopeasti pyydämme selvennystä epäselvään asiaan. Meidän pitäisi luopua siitä kieroutuneesta ajattelusta, jossa kysymysten esittäminen ja asioiden selventäminen koetaan tyhmän ihmisen tavaramerkkinä. Mielestäni on paljon tyhmempää niellä kaikki kuulemansa purematta. Tämä koskee myös koululaitosta. Kysyvät oppilaat ovat yleensä niitä fiksumpia, koska he pohtivat kuulemaansa ja haluavat siihen lisäselvityksen. Valitettavasti kysymistä hävetään täysin turhaan jo liian nuoresta pitäen.


Mikä on sitten tämän pohdinnan opetus?
Kenties se, että meidän pitäisi olla hyvin tarkkana, että mitä sanomme ja miten sen sanomme. Saman asian voi sanasta sanaankin sanoa hyvin monella tavalla. Kuulija ei yleensä ymmärrä asiaa samalla tavoin kuin me sen käsitämme (Wiion lakiin perustuen). Kuulijan vastuulla on tietysti selvittää mahdollisimman nopeasti epäselvä asia, ennen kuin kärpäsestä tulee härkänen ja ihmissuhteet alkavat tulehtua täysin turhaan.
Näissä väärinymmärryksissä anteeksipyytäminen voi hankalaa, jos puhuja ei ole käsittänyt sanoneensa mitään pahaa ja kuulija taas ei aio pyytää lisäselvitystä kuulemaansa, vaan itsepintaisesti odottaa anteeksipyyntöä.


Tämä kaiken edellä olevan haluan erityisesti osoittaa kaikille seurakuntatyöhön valmistautuville. Olen itse enemmän kuin kerran saanut muistutuksen ja opetuksen kantapään kautta viestinnän haasteellisuudesta. Olen loukannut toisia ihmisiä vailla parempaa käsitystäni ja toisaalta olen huomannut senkin, että sanomiseni on ymmärretty käytännössä täysin päinvastaisella tavalla. Omasta mielestä hyvästä leikinlaskusta onkin tullut verinen loukkaus.


Ihmissuhteiden tulehtuminen on aina hyvin surullinen asia. Jotenkin se tuntuu aina vain surullisemmalta ja pahemmalta, jos me olemme etääntyneet toisesta ihmisestä vain sen tähden, että olemme tulkinneet jonkin asian väärin. Tämän vuoksi aina kannatta kysyä. Asiat eivät todellisuudessa ole niin pahoja, vaikka sellaiseksi me ne helposti haluamme tiedostamattamme väärinymmärtää.

Ravintolan WC:n kyltin mukaan pönttöön ei parane laittaa MITÄÄN muuta kuin paperia. On siis parempi hoitaa tarpeet jossain toisessa vessassa, mikäli tämän viestin haluaa sillä tavoin väärinymmärtää.