Mitä minä todella halusin sanoa...

Voisimme tähän alkuun palauttaa mieliimme professori Juhani Wiion laatimien viestinnän lakien kaksi ensimmäistä kohtaa:
1. Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.
2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.

Nämä edellä olevat lain kohdat kuulostavat hyvin kielteiseltä, mutta valitettavasti asia tahtoo monesti olla näin. Siitä on jo useita vuosia aikaa kun yritin roikkua netin keskustelufoorumeissa ja osallistua keskusteluun ja vastata siinä samalla ihmisten kysymyksiin.
Jostain kumman syystä vastaukseni ja kommenttini onnistuttiin enemmän kuin kerran kääntämään aivan täysin päälaelleen. Mietin sitä, että olinko esittänyt asiani epäselvästi vai halusiko tuo toinen ihminen vain ryhtyä provosoimaan minua? Miksi kukaan edes pystyi ajattelemaan kertomastani asiasta sillä tavoin?

Luetun ymmärtämämisessä näyttäisivät pätevän Wiion lait. Ja ilmeisesti kyse ei ole vain niistä asioista joita ihmiset kirjoittelevat toinen toisilleen nettiin tai keskustelevat, vaan se taitaa koskea lähes kaikkea mahdollista. Nykyään puhutaan medialukutaidosta, jossa ihminen oppii tulkitsemaan ja ymmärtämään mediassa olevat viestit oikealla tavalla ja tarvittaessa suodattamaan väärät ja asiattomat viestit pois.

Vääristä asioista voidaan erikseen mainita netissä leviävät "trollit", jotka ovat olemattomia, monesti provosoivia tai typeriltä näyttäviä kirjoituksia tai uutisia, joiden pääasiallisena tarkoituksena on saada mahdollisimman moni ihminen halpaan ja osallistumaan keskusteluun tai levittämään tuota viestiketjua eteenpäin. Esimerkiksi Facebookissa trollien eteenpäin välittäminen on äärettömän helppoa.

Medialukutaito vaikuttaa tänä päivänä eräällä tavalla jo kirkolliseenkin elämäänkin, mutta ehkä meille vielä tärkeämpää on raamatunlukutaito. Jeesuksen opetustakin voidaan tulkita aivan väärällä tavalla ja sillä halutaan monesti pönkittää omia näkemyksiä. "Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven" ei kuitenkaan tarkoita sitä, että synnin tekeminen olisi jotenkin oikeutetumpaa, kun kaikki ihmiset sitä tekevät. Tai jos paastoamista ei kerran tekopyhästi saa näyttää ulospäin, niin antaako se  oikeutuksen olla paastoamatta ollenkaan julkisesti. Paavalin roomalaiskirjeen sanat vahurskaaksi tulemisesta "yksin uskosta" ovat antaneet monelle näennäisen oikeutuksen istua neljän seinän sisällä tekemättä mitään, koska teollahan ei ole niin merkitystä.

Palatakseni alkuun ja siihen kysymykseen, että haluaako joku tietoisesti ymmärtää jonkin asian väärin vai mistä on kysymys? Tai miksi lukuisista perusteluista huolimatta, joku ei suostu käsittämään jotain asiaa? Tämä jälkimmäinen kysymys nousee esille erityisesti tänä päivänä, kun seuraamme erilaisia väittelyitä. Pystyykö esimerkiksi vapaa-ajattelijalle perustelemaan mitään asiaa kirkon kannalta niin, että hän näkisi siinä jotain hyvää?

Meidän kykymme nähdä ja tulkita eri asioita antavat heijastuksen siitä, että millaisia ihmisiä me sydämeltämme olemme. Aivan samalla tavoin meidän pitää ymmärtää myös tämä: "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu". (Luuk. 6:45)
Me näemme juuri sen, mitä me kykenemme ja toisaalta haluamme nähdä, jolloin hyvä asia voi muuttua pahaksi ja paha hyväksi. Jos kykymme nähdä asoita todellakin kuvaavat sisimpäämme, niin onko keskustelu hyödytöntä sellaisen ihmisen kanssa, jonka näkemykset poikkeavat suuresti meidän omistamme?

Uskon, että fiksulle ja tervehenkiselle keskustelulle löytyy aina oma paikkansa. Mutta onko sitten ikinä mahdollista, että tuo paikka olisi sellaisessa keskustelufoorumissa netissä, johon voi osallistua kuka tahansa nimimerkin turvin?
- Alussa jo kerroinkin, että minä yritin. Mutta epäonnistuin.

Sinäkin tuijotat tietokoneen ruutua juuri nyt...

...niin minäkin!

Olen tässä ryhtynyt pohtimaan, että kuinka paljon sitä tuleekaan vietettyä aikaa tietokoneen parissa? Lähentelee varmasti useampaa tuntia päivässä. Seuraava kysymys kuuluukin, että kuinka paljon teen hyödyllisiä asioita tietokoneella? Tai ehkä voisi ennemmin pohtia, että kuinka paljon käytän aikaa sellaisiin asioihin, jotka eivät ole välttämättömiä.

Lähdetään liikkeelle uutisista. Minulla on kirjanmerkeissä useampi uutissivusto joita käyn päivän aikaan vilkuilemassa aika tiuhaan. Taitaa olla jopa niin, että melkein aina kun menen koneen äärelle, niin tulee sitä jotain uutisjuttua luettua. - Kuinka reaaliaikaisia meidän tulisi sitten olla päivän uutisten kanssa? On varmasti ihan hyvä tietää jotain maailman menosta, mutta kuinka paljon tuo informaatiomäärä lopulta hyödyttää meitä. Nykyihminen näyttää olevan aika riippuvainen uutisista, vaikka se tieto ei vaikuta hänen jokapaäiväiseen elämäänsä mitenkään. Täysin oma lukunsa ovat vielä viihdeuutiset, joista ei ole senkään vertaa hyötyä.

Entäs Facebook sitten? Olemme oikeuttaneet Facebookin jatkuvan ja suoranaisesti neuroottisen käytön sillä, että olemmehan tällöin yhteydessä ystäviimme. Mutta millaista on lopulta virtuaalinen sosiaalisuus? - Se ei lopulta anna läheskään niin paljoa kuin todellinen kohtaaminen. Meillä ei ole välttämättä puolta tuntia päivässä aikaa seurustella jonkun tuttavan kanssa, mutta sen sijaan pystymme 2-3 tuntia päivässä seuraamaan toinen toistaan käsittämättömämpiä asioita Facebookissa.
Minun pitää häpeäkseni tunnustaa, että monet päiväni alkavat Facebookilla ja päättyvät Facebookkiin. Toivottavasti saan korjattua moisen epäkohdan elämässä. En kuitenkaan halua tuomita kyseistä sosiaalista suota, sillä voihan sitä kautta myös tiedottaa oikeasti tärkeistä asioista. Siinä onkin työtä, sillä 99% kaikesta Facebookissa olevasta ei ole oikeasti tärkeätä.

Keskustelupalstat...Argh. Käyn seuraamassa niitäkin, mutta, mutta... Parempi olisi jos ei suurinta osaa niistä seuraisi. Joissakin foorumeissa käydään valveutunutta ja hyvää keskustelua aina siihen asti, kunnes joku onnistuu pilaamaan sen ihan tarkoituksella. Vaikuttaakin siltä, että juuri keskustelupalstat nostavat ihmisen sadistiset puolet parhaiten esiin nykymaailman bittiviidakossa.

Kyllähän sitä tulee vielä joskus tietokoneella pelattuakin, mutta sitä en oikeastaan niin paljoa häpeä. Kaiken aiemmin mainitun valossa näyttää siltä, että pelaaminen voi olla sittenkin sitä viattominta ajanvietettä netissä, vaikka silläkin on varmasti paljon kielteisiä vaikutuksia.

Mitä hyödyllistä tietokoneen parissa voi tehdä? No lukea esimerkiksi sähköpostin. Siinäkin kerta päivässä pitäisi riittää, sillä eihän sitä ennenkään juostu postilaatikolla kymmentä kertaa päivässä. Sähköpostiinkin suhtaudumme enemmän tai vähemmän neurroottisesti.

Sitten voi tietysti kirjoittaa tekstejä ja muita työjuttuja. Siksi aikaa kannattaisi muuten kytkeä netti pois käytöstä. Muutoin sitä ei tule oikeastaan tehtyä yhtään työtä, vaan kaikki aika kuluu uutisten, Facebookin, keskustelupalstojen ja pelien parissa.

Anonyymit kirjoittelijat

Mielipidekeskustelu on siirtynyt enemmän ja enemmän bittimaailman puolelle. Meillä on luvuton määrä erillaisia foorumeja, joissa voi keskustella aiheesta kuin aiheesta.

Monet foorumit ovat todellakin hyödyllisiä. Esimerkiksi autoista mitään tietämätön voi kirjoittaa autoiluun liittyvään foorumiin ja kuvailla mistä oman kulkupelin epämääräinen kolina kuuluu. Hyvin suurella todennäköisyydellä siihen voi saada hyvinkin asiantuntevan vastauksen tai ainakin hyvän vinkin.

Samoin musiikin ja elokuvien ystäville foorumit ovat todellisia kultasuonia. Jos nuoruusvuosilta on esimerkiksi mielessä laulu, josta ei muista kuin muutaman sanan, niin todennäköisesti foorumilta saa siihenkin vastauksen. Samoin on elokuvien laita. Jos kuvailet jostain elokuvasta kohtauksen, niin todennäköisesti joku kohta kertoo sinulle mistä se oli.

Uskonnollisiakin foorumeja on paljon. Jotkut niistä ovat suljettuja ja vaativat rekisteröitymistä, jolloin nimettömänä ei niissä voi esiintyä. Esimerkiksi ortodoksi.net sivustolta löytyy tällainen rekisteröitymistä edellyttävä foorumi.

Avoin ortodoksisuuteen liittyvä foorumi löytyy taas Suomi24 sivustolta. Valitettavasti tämän foorumin ovat valloittaneet sellaiset ihmiset, joilla tuntuu olevan pääasiallisena elämäntyönä eripuran kylväminen ja toisten nälviminen. Kaikki on hirmu helppoa, kun voi ampua pusikosta nimimerkin turvin. Minua käy sääliksi ne, jotka sinne kirjoittavat asiallisia kysymyksiä ja saavat siihen sitten asiattomia vastauksia.
Ihmetten itseäni, että viitsin mennä sinne vilkuilemaan yhä uudestaan ja uudestaan. Kenties yksi syy tähän on se, että löydän sieltä hyviä kysymyksiä ja aiheita, joita voin sitten käyttää omassa opetuksessani ja valistustyössä. Siellä tosiaan pohditaan päivänpolttavia asioita. Henkilökohtaisesti en lähde sinne enää kirjoittelemaan. Se on pohjaton suo, josta ei saa lopulta kuin pahan mielen.

Sama ilmiö on nähtävissä myös sanomalehtien tekstiviestipalstoissa. Niissäkin monesti anonyymisti kirjoitellaan ja haukutaan jotakuta. Esimerkiksi, jos naapurin koiraa käytetään pihalla tarpeillaan, niin olisi suoraselkäisempää soittaa koiranomistajalle ja kertoa omista tuntemuksista, eikä vuodatella asiaa lehdessä.

P.S. Minulla ei ole koiraa.