Työhyvinvoinnista, otsikoinnista ja uskontoallergiasta

Olen vilpittömän iloinen siitä, että ystäväni Jaakko Vainio sai tehtyä pro gradu - tutkielman erittäin tärkeästä aiheesta, eli papiston työhyvinvoinnista. Tässä on linkki Ortodoksi.netin sivuille, jossa on referaatti tästä työstä. Suosittelen lukemaan tuon referaatin vaikka heti (jos et ole sitä vielä lukenut) ja palaamaan sitten takaisin tähän blogiini.

Tällainen tutkimus on tavallisia työhyvinvointikyselyitä huomattavasti syvällisempi tapa selvittää mahdollisia ongelmia. Uhraahan yksi asiaan perehtyvä ihminen tähän tutkimukseen satoja työtunteja analysoidessaan tuloksia eri näkökulmista ja käyttäen työvälineinä muita alan tutkimuksia ja  kirjallisuutta.
Tavallisen työhyvinvointikyselyn tulokset ovatkin pelkkää raaka-ainetta tutkimukselle, jonka laittaminen jonkun konsulttifirman toimesta graafiseen muotoon ei vielä paljoa auta. Siksi iloitsenkin siitä, että tällainen tutkimus on nyt tehty ja sen on saanut myös ansaittua julkisuutta.

Minun tarkoitukseni ei ole nyt toistaa tai referoida tutkimusta tai saivarella jostain asiasta tai sen puuttumisesta. Mieleeni on kuitenkin ihan tässä kuluneen vuoden aikana noussut joitakin asioita, joiden olen huomannut vaikuttavan papin työhyvinvointiin. Tätä aihetta sivuten kirjoitinkin tuossa jokin aika takaperin blogikirjoituksen "Yhteiskunta kristityn tukena..tai taakkana" - LINKKI

Yhtä lailla tuo yhteiskunta tai ympäristö voi olla taakkana juuri papille, joka epätoivoisesti yrittää tehdä työtään. Jos katsomme esimerkiksi sitä että missä valossa kristillisyyttä on mediassa käsitelty, niin kyllä siinä tahtoo paha mieli tulla. Positiivisia ja neutraaleja uutisiakian on (se on minulle ihan käytännössä todistettu), mutta kyllä ne negatiiviset asiat jäävät päälimmäisenä mieleen.
Haluan vielä korostaa, että en koe raskaana pelkästään niitä uutisia, jotka käsittelevät kielteisesti ortodoksista kirkkoa, vaan ylipäätänsä kristillisyyttä. Toki epäkohdista tulee uutisoida, mutta kyse on enemmänkin otsikoinnista kuin sisällöstä. Kannattaa vilkaista tätä puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallion kirjoitusta siitä, miten paavin haastettelu osattiin "hienosti" otsikoida meillä Suomessa. Kyllä tuossa väkisin tulee sellainen olo, että median tarkoituksena on saattaa kristillisyyttä todellista huonompaan valoon.

Ja on sanomattakin selvää, että tuollaiset otsikot kuluttavat tätäkin pientä pappia. Toinen papin työhyvinvointiin liittyvä asia on kansliapäällikkö Jukka Keskitalon lanseerama käsite "uskontoallergia", joka tuntuu voimistuvan päivä päivältä meillä Suomessa. Onko se pelkän maallistumisen seurausta, vai onko kyse lopulta suoranaisesta uskonnonvastaisuudesta? Joka tapauksessa uskontoallergia on hyvin kuluttavaa, sillä käytännössä se murentaa yhteiskunnallisesti juuri sen työn arvostusta ja merkitystä, jota tämäkin pappi yrittää tehdä. Olen niin monessa kirjoituksessa jo maininnut uskontoallergisista piirteistä, etten nyt lähde käsittelemään sitä syvällisemmin.

Eräs työhyvinvoinnin peruspilareista on se että työntekijä tiedostaa, että hänen työllään on merkitystä ja sitä arvostetaan. Miten nämä huolella valitut otsikot tai voimistuva maallistuminen vaikuttaakaan kirkon työntekijään? On puhuttu siitä, että meillä Suomessa kristillisyys käy jatkuvaa puolustustaistelua maallistumista vastaan. On yhä vaikeampaa tuoda vapaasti ja luontevalla tavalla esille kirkon näkemyksiä tai edes keskustella niistä rakentavasti.
- Se siitä uskonnonvapaudesta!

Mutta kaiken tämän valittamisen keskellä haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että aktiiviset seurakuntalaiset ovat papille hyvä voimavara. Kun pappi ryhtyy toimittamaan jumalanpalvelusta, niin jokainen kirkossa oleva ihminen vahvistaa käsitystä siitä, että en minä tätä työtä yksin taikka turhaan tee. Sillä on merkitystä kaikille näille ihmisille!

Jospa sitä pitäisi vain lopettaa uutisten (huonojen otsikoiden) lukeminen ja keskittyä vain ja ainoastaan omaan seurakuntaan. Ehkä sitä unohtaisi senkin, että Suomea vaivaa tuo uskontoallergiakin...

Maalitauluna kirkko

Elämme outoja aikoja. Jos olisin blogissani älähtänyt jokaisesta kirkonvastaisesta uutisesta tai kirjoituksesta tässä muutaman kuukauden sisällä, niin tässä en muuta olisi puuhastellutkaan. Nyt kuitenkin aion hitusen älähtää. En yksinkertaisesti voi muuta kuin ihmetellä sitä outoa vimmaa, jolla nyt on etsimällä etsitty kielteisiä asoioita kristillisyydestä.

Onhan se tietenkin totta, että kirkkoa ei ole aiempina vuosikymmeninä rohjettu kritisoida kovinkaan suorasanaisesti. Kirkko on aikaisemmin nauttinut sellaisesta ulkoisesta arvostuksesta ja tätä kautta myös koskemattomuudesta, että huonot uutiset on jätetty suosiolla julkaisematta. Nyt ovat jääneet taakse nuo leppoista ajat ja kritisointia on harjoitettu ihan kunnolla. Ollaan käytännössä otettu takaisin sitä, mitä aiempina vuosina ei ole voitu ääneen sanoa tai kirjoittaa.

Olen itse sitä mieltä, että epäkohdat on syytä tuoda esiin ja ne on pystyttävä asianmukaisesti käsittelemään. Kirkon piirissä on tapahtunut paljon sellaista, mikä on ollut hyvinkin kaukana kristillisistä ihanteista. Mutta kyllä näitä epäkohtia on nyt osattu myös hakemalla hakea ja otsikoita tunnetusti paisutella aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Toki kirkollisia asioita käsitellään joskus harvoin sesonkiluontoisesti myös positiiviseen sävyyn (hyvin pintapuolisesti kuitenkin). Palmusunnuntain alla uutisoidaan virpomisperinteestä ja kesällä taas praasniekoista. Ihan hyvä juttu, mutta tähän ne hyvät uutiset tahtovat tyssätä. Muita positiivisia asioita ei muka ole, tai sitten niitä ei vain haluta käsitellä. Mihinkä unohtui esimerkiksi diakonia-, nuoriso- ja sielunhoitotyö ja niistä saadut hyödyt?
Toisaalta milloinkas hyvät uutiset olisivat olleet hyvin myyviä?

Tällainen uutisointi sopii hyvin nykypäivän uskonnonvastaiseen toimintaan, tai oikeastaan olisi syytä tarkentaa, että erityisesti kristinuskon vastaiseen toimintaan. Yksipuolisessa uutisoinnissa on se huono puoli, että sillä muokataan myös lukijoitten asenteita. Kansa uskoo edelleen siihen mitä uutisista lukevat, oli se sitten totta tai tarua. Ja kun tarpeeksi jauhetaan siitä kuinka paljon huonoja asioita uskonnossa on, niin tokihan siihen aletaan ihan tosissaan kohta uskomaan.

En lopulta ole vieläkään ymmärtänyt sitä, että mikä uskonnossa on niin pahaa, että sitä vastaan on näin agressivisesti taisteltava? Totta kai uskonnolliset epäkohdat ovat pahoja asioita ja kirkossakin tapahtuu väärinkäytöksiä, koska ihan tavalliset ihmiset sielläkin toimivat. Mutta niin tapahtuu väärinkäytöksiä sairaaloissa, poliisi- ja oikeuslaitoksissa ja politiikassakin. Tästä huolimatta ihmisten usko näihin systeemeihin ei ole horjunut.

Minä näen kirkon yhtenä oleellisena tehtävänä sen, että sen opetuksen kautta ihmisellä säilyy käsitys siitä, että millainen on hyvä ihminen, joka osaa ajatella muutoinkin kuin puhtaasti taloudellisesti tai  itsekkäästi. Kirkko opettaa siitä, että mitä on kiitollisuus ja kunnioitus ja mitä toisen ihmisen huomioiminen. Kirkko näyttää meille Kristuksen kautta sen, mitä on todellinen uhrautuvaisuus ja rakkaus. Kirkko opettaa meidät ymmärtämään sen, että meidän ei tarvitse kieltää kuolemaa ja nähdä sitä jotenkin lohduttomana asiana. Kirkko antaa meille ihanteiden kautta päämäärän ja suunnan, jotta meidän olisi turvallista kulkea elämän tietä. Mikä näissä asioissa on niin ihmistä turmelevaa?

Ja jos tämä kaikki tuntuu vastenmieliseltä, turhalta ja mahdottomalta, niin sen mukaan ei tarvitse elää. Jos kristillisyys on turhaa ja samantekevää, niin silloin siitä ei tarvitse välittää, vaikka siihen eri tilanteissa törmäisikin. Jos johonkin tapahtumaan kuuluu jotain uskonnollista, niin siihen ei tarvitse osallistua. Tai voi tietenkin olettaa, että tietynlainen toleranssi olisi olemassa myös uskonnottomalla.  Minä ainakin pystyn sujuvasti kuuntelemaan puhetta urheilusta ja viihdesarjoista, vaikka kumpikaan asia ei minua pahemmin kiinnosta. Minä en ole vaatimassa, että nämä asiat pitää sulkea pois kaikkialta sieltä, minne minä tai lapseni ovat menossa. Jos uskonto närästää joitakin todella paljon, niin sillon kyse ei ole enää ateismista tai uskonnottomuudesta. Kyse on uskonnosta, jossa pyritään tuhoamaan uskonnolliset asiat. Ja nämä ihmiset ovat tässä uskossaan ja sen fanaattisuudessa aivan toisella tasolla kuin monet konservatiivisiksi luonnehditut kristityt.

Maalitauluna on kirkko ja ampujia löytyy niin mediasta, vapaa-ajattelijoista kuin byrokraateista. Itse en ainakaan pysty mukautumaan sellaiseen arvotyhjiöön, johon joillakin on kova vimma rynniä. Jälleen kerran korostaisin sitä, että ihmisten tulisi luoda käsitys omasta kirkosta ennenkaikkea oman kokemuksen ja oman seurakunnan kautta. Jos kuitenkin haluaa masentaa itseään ja keskittyä pelkästään huonoihin uutisiin, niin siitä vaan lööppejä lukemaan. Kaikki uskontoon liittyvä ei kuitenkaan ole niin pahaa ja turhaa mitä annetaan ymmärtää.

"BB-tähti kuoli"

Otsikko on erittäin harhaanjohtava, sillä mitään tällaista ei tietääkseni ole tapahtunut. Yritin vain keksiä mahdollisimman myyvän otsikon. Yhtä hyvän olisi voinut saada mainitsemalla taikasanat: Salkkarit, Matti Nykänen, onnettomuus, hengenvaara, seksi, paljastus, Rva X kertoo kaiken, jne.

Löydämmekö yhteistä nimittäjää näille edellä mainituille "taikasanoille"?

1) Kaikki TV:n reality- ja saippusarjojen paljastukset herättävät kiinnostusta.

2) Tietyt julkkikset saavat paljon otsikkotilaa, liittyi se sitten rattijuopumukseen, kapakkatappeluun tai uskoontulemiseen. Myyvä otsikko on myös jonkin sortin paljastus oman tai toisen yksityiselämään liittyen.

3) Kuolema. Mitä traagisempaa sen parempi. Jos kukaan ei ole kuollut, niin otsikko voidaan muovata sellaiseksi, että se pieni naarmu kädessä on muuttunut vähintäänkin raajan irtoamiseksi. Hyvä etusivun otsikko voisi olla myös esimerkiksi: "Poikien tulitikkuleikkien karmea loppu". Sisäsivulta löytyy sitten postimerkin kokoinen juttu siitä, kuinka pojat polttivat vanhan patjan saunan takana ja yhdelle tuli palohaava sormeen.

Aion nyt hieman ylpeillä omilla saavutuksillani. En ole reiluun neljään vuoteen ostanut iltapäivälehtiä tai niihin rinnastettavia tuotoksia. Kohta tulee myös puolitoista vuotta siitä, kun digiboxi lensi meidän huushollista pihalle.

Välillä tulee hieman "sivistymätön" olo, kun huomaa olevansa ainoa keskusteluseurueen jäsen, joka ei tiedä, mitä Salkkareissa on viimeksi tapahtunut. Myös BB ja Maajussille morsian, kuuluvat näemmä jokaisen suomalaisen yleissivistykseen.

Aion nyt tehdä paljastuksen. Ilman näitä lehtiä ja TV-sarjojakin voi elää!!! Jos minä saan aikani kulumaan täällä maaseudun rauhassa ilman niitä, niin toki saatte tekin. Esimerkiksi kirjahyllyt pursuavat lukemattomia kirjoja. Miten onnistuu itsensä sivistäminen esimerkiksi kirjojen avulla?

Kokeilkaa huvin vuoksi...