KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

maanantai 19. elokuuta 2013

Maalitauluna kirkko

Elämme outoja aikoja. Jos olisin blogissani älähtänyt jokaisesta kirkonvastaisesta uutisesta tai kirjoituksesta tässä muutaman kuukauden sisällä, niin tässä en muuta olisi puuhastellutkaan. Nyt kuitenkin aion hitusen älähtää. En yksinkertaisesti voi muuta kuin ihmetellä sitä outoa vimmaa, jolla nyt on etsimällä etsitty kielteisiä asoioita kristillisyydestä.

Onhan se tietenkin totta, että kirkkoa ei ole aiempina vuosikymmeninä rohjettu kritisoida kovinkaan suorasanaisesti. Kirkko on aikaisemmin nauttinut sellaisesta ulkoisesta arvostuksesta ja tätä kautta myös koskemattomuudesta, että huonot uutiset on jätetty suosiolla julkaisematta. Nyt ovat jääneet taakse nuo leppoista ajat ja kritisointia on harjoitettu ihan kunnolla. Ollaan käytännössä otettu takaisin sitä, mitä aiempina vuosina ei ole voitu ääneen sanoa tai kirjoittaa.

Olen itse sitä mieltä, että epäkohdat on syytä tuoda esiin ja ne on pystyttävä asianmukaisesti käsittelemään. Kirkon piirissä on tapahtunut paljon sellaista, mikä on ollut hyvinkin kaukana kristillisistä ihanteista. Mutta kyllä näitä epäkohtia on nyt osattu myös hakemalla hakea ja otsikoita tunnetusti paisutella aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Toki kirkollisia asioita käsitellään joskus harvoin sesonkiluontoisesti myös positiiviseen sävyyn (hyvin pintapuolisesti kuitenkin). Palmusunnuntain alla uutisoidaan virpomisperinteestä ja kesällä taas praasniekoista. Ihan hyvä juttu, mutta tähän ne hyvät uutiset tahtovat tyssätä. Muita positiivisia asioita ei muka ole, tai sitten niitä ei vain haluta käsitellä. Mihinkä unohtui esimerkiksi diakonia-, nuoriso- ja sielunhoitotyö ja niistä saadut hyödyt?
Toisaalta milloinkas hyvät uutiset olisivat olleet hyvin myyviä?

Tällainen uutisointi sopii hyvin nykypäivän uskonnonvastaiseen toimintaan, tai oikeastaan olisi syytä tarkentaa, että erityisesti kristinuskon vastaiseen toimintaan. Yksipuolisessa uutisoinnissa on se huono puoli, että sillä muokataan myös lukijoitten asenteita. Kansa uskoo edelleen siihen mitä uutisista lukevat, oli se sitten totta tai tarua. Ja kun tarpeeksi jauhetaan siitä kuinka paljon huonoja asioita uskonnossa on, niin tokihan siihen aletaan ihan tosissaan kohta uskomaan.

En lopulta ole vieläkään ymmärtänyt sitä, että mikä uskonnossa on niin pahaa, että sitä vastaan on näin agressivisesti taisteltava? Totta kai uskonnolliset epäkohdat ovat pahoja asioita ja kirkossakin tapahtuu väärinkäytöksiä, koska ihan tavalliset ihmiset sielläkin toimivat. Mutta niin tapahtuu väärinkäytöksiä sairaaloissa, poliisi- ja oikeuslaitoksissa ja politiikassakin. Tästä huolimatta ihmisten usko näihin systeemeihin ei ole horjunut.


Minä näen kirkon yhtenä oleellisena tehtävänä sen, että sen opetuksen kautta ihmisellä säilyy käsitys siitä, että millainen on hyvä ihminen, joka osaa ajatella muutoinkin kuin puhtaasti taloudellisesti tai  itsekkäästi. Kirkko opettaa siitä, että mitä on kiitollisuus ja kunnioitus ja mitä toisen ihmisen huomioiminen. Kirkko näyttää meille Kristuksen kautta sen, mitä on todellinen uhrautuvaisuus ja rakkaus. Kirkko opettaa meidät ymmärtämään sen, että meidän ei tarvitse kieltää kuolemaa ja nähdä sitä jotenkin lohduttomana asiana. Kirkko antaa meille ihanteiden kautta päämäärän ja suunnan, jotta meidän olisi turvallista kulkea elämän tietä. Mikä näissä asioissa on niin ihmistä turmelevaa?

Ja jos tämä kaikki tuntuu vastenmieliseltä, turhalta ja mahdottomalta, niin sen mukaan ei tarvitse elää. Jos kristillisyys on turhaa ja samantekevää, niin silloin siitä ei tarvitse välittää, vaikka siihen eri tilanteissa törmäisikin. Jos johonkin tapahtumaan kuuluu jotain uskonnollista, niin siihen ei tarvitse osallistua. Tai voi tietenkin olettaa, että tietynlainen toleranssi olisi olemassa myös uskonnottomalla.  Minä ainakin pystyn sujuvasti kuuntelemaan puhetta urheilusta ja viihdesarjoista, vaikka kumpikaan asia ei minua pahemmin kiinnosta. Minä en ole vaatimassa, että nämä asiat pitää sulkea pois kaikkialta sieltä, minne minä tai lapseni ovat menossa. Jos uskonto närästää joitakin todella paljon, niin sillon kyse ei ole enää ateismista tai uskonnottomuudesta. Kyse on uskonnosta, jossa pyritään tuhoamaan uskonnolliset asiat. Ja nämä ihmiset ovat tässä uskossaan ja sen fanaattisuudessa aivan toisella tasolla kuin monet konservatiivisiksi luonnehditut kristityt.

Maalitauluna on kirkko ja ampujia löytyy niin mediasta, vapaa-ajattelijoista kuin byrokraateista. Itse en ainakaan pysty mukautumaan sellaiseen arvotyhjiöön, johon joillakin on kova vimma rynniä. Jälleen kerran korostaisin sitä, että ihmisten tulisi luoda käsitys omasta kirkosta ennenkaikkea oman kokemuksen ja oman seurakunnan kautta. Jos kuitenkin haluaa masentaa itseään ja keskittyä pelkästään huonoihin uutisiin, niin siitä vaan lööppejä lukemaan. Kaikki uskontoon liittyvä ei kuitenkaan ole niin pahaa ja turhaa mitä annetaan ymmärtää.