Ehtoollinen ja muutama ohje

Suuri Torstai on Herran pyhän ehtoollisen asettamisen muistopäivä. Itse asiassa jokaisessa liturgian eukaristiassa me muistamme ja myös toteutamme ehtoollisen asettamisen Kristuksen omakohtaisen opetuksen mukaisesti: "Tämä tehkää minun muistokseni” (Luuk. 22:19). Suurella viikolla me seuraamme näitä kärsimystä edeltäviä tapahtumia ja siksi juuri tänä päivänä me erityisesti muistelemme ehtoollisen asettamista. 

Ehtoollisen osallistuminen on koko liturgisen elämämme keskipiste. Me puhumme salaisuudesta, johon meidän tulisi huolella ja hartaudella valmistautua. Se on salaisuus siinä mielessä, että sen merkitystä emme voi tyhjentävästi selittää. 

Se on myös sellainen salaisuus, jota meidän tulee varjella. Me voimme selittää ja perustella tämän mysteerion merkityksen kenelle tahansa, mutta siihen osallistuminen edellyttää valmistautumista ja Kirkon jäsenyyttä. 

Ehtoollinen vaikuttaa aina ja siksi emme halua, että kukaan huolimattomasti osallistuisi siitä. Onhan apostoli Paavali lähetyskirjeessään Korinttilaisille sanonut seuraavasti: 

"Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion." (1.Kor. 11:26-29) 

Koska Ehtoollinen on kaiken huipentuma, niin se edellyttää meiltä myös sitä että toimimme Kirkon opetuksen mukaisesti ja tunnustamme sen mitä Kirkko opettaa. Ehtoollinen vahvistaa ja ylläpitää jäsenyyttämme ja siksi on selvää, että siihen osallistuminen edellyttää Kirkon täysivaltaista jäsenyyttä. 

Mutta kuten edellä on jo todettu niin Ehtoolliseen tulisi osallistua hyvin valmistautuneena, sillä muutoin on vaarana vähätellä sen merkitystä ja tehdä juuri sitä mistä apostoli Paavali on meitä varoittanut. 

Päätös Ehtoolliseen osallistumisesta on tehtävä hyvissä ajoin. Ei siis enää liturgian aikana. Ehtoollista edeltää täydellinen paasto, josta voi poiketa rippi-isän luvalla, jos esimerkiksi terveydelliset syytä sitä vaativat. Itse asiassa juuri Ehtoollisen suhteen meillä on vaarana tehdä ylilyöntejä suuntaan tai toiseen. Vaarana on esimerkiksi jättäytyä jatkuvasti pois jumalanpalveluksista tai Ehtoollisesta, koska emme pysty noudattamaan sääntöjä. 

Esimerkiksi joku ei halua tulla ollenkaan kirkkoon, koska ei jaksa seistä koko jumalanpalvelusta alusta loppuun. Ja yhtä lailla joku ei osallistu Ehtoolliseen, koska ei pysty terveyden takia, esimerkiksi lääkkeiden kanssa nautittavan ruuan vuoksi pitämään paastoa. Aina kannattaa kysyä näissä asioissa kysyä neuvoa omalta papilta. 

Miten sitten käytännössä toimimme, kun osallistumme Herran pyhästä Ehtoollisesta? 

Ennen Ehtoollista meitä kannustetaan lähestymään alttaria, kun kuulemme sanat: “Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää”. Tämän jälkeen lausutaan yhdessä Ehtoolliseen valmistava rukous, joka on itse asiassa henkilökohtainen rukous, sillä se on yksikkömuotoon kirjoitettu. 

Jokainen Ehtoolliseen osallistuva sanoo, että juuri minä olen syntisistä ihmisistä se ensimmäinen, joka haluaa Kristuksen pelastavan minut. Tämä kohta usein ymmärretään väärin. Pappi ei siis puhu pelkästään itsestään ja itse asiassa kukaan ei väitä, että olisi ensimmäisenä pelastuva, vaan rukouksessa sanotaan, että on syntisistä ensimmäinen. 

Rukouksen jälkeen kenenkään ei tarvitse enää palata takaisin kirkon perälle vaan suunta on edelleen kohti alttaria. Eli odotamme paikallamme sitä hetkeä, jolloin voimme kulkea kohti ehtoollismaljaa ja osallistua Ehtoollisesta. Tässä kohden on hyvä muistaa sekin, että emme siinä tilanteessa käy kunnioittamassa keskelle asetettua juhlaikonia, vaan suuntaamme (jonossa) suoraan kohti ehtoollismaljaa. 

Pidämme kädet ristin muotoisesti rinnalle asetettuna, jotta emme vahingossakaan tekisi ristinmerkkiä ehtoollismaljan äärellä (Kätemme voi osua näet ehtoolismaljaan).
Kun olemme vastaanottamassa Ehtoollista sanomme selkeästi oman etunimen. Tämän jälkeen voimme siirtyä ottamaan jälkiviiniä ja leipää, jos sitä on jaettavissa. Jälkiviini ei ole korvike, vaan vahvistus niille, jotka ovat Ehtoolliseen paastolla valmistautuneet. Siihen voivat osallistua muutkin, mikäli isännöitsijä näkee tämän siinä tilanteessa hyväksi. Eli jälkiviinistä eivät osallistu muut ilman isännöitsijän (tai muun asiasta vastaavan) erillistä kutsua. 

Muistakaamme, että meidän tulisi osallistua Ehtoollisesta mahdollisimman usein, sillä se on nimenomaan asia, joka pitää meidät tiiviissä yhteydessä Kristukseen ja tuttujen sanojen mukaisesti se olisi meille sielun ja ruumiin pyhitykseksi.

Kuva: Anitta Julkunen

Sapatti ja kirkkokäytös (opetuspuhe)

Opetuspuhe liittyen sunnuntain evankeliumilukuun (Luuk 13:10-17)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Päivän evankeliumiluvussa kuulimme Kristuksen parantamisihmeestä. Tässä ihmeessä törmäämme jälleen kerran kysymykseen sapattina parantamisesta. Saatamme tänä päivänä suoranaisesti hämmästellä, että miksi evankelistat ovat tuoneet esille juuri näitä tilanteita, joissa Kristus joutuu vastakkain fariseusten ja lainopettajien kanssa. Ja miksi juuri tuon sapattikäskyn rikkominen nousee niin usein esille?

Juutalaiset pitivät sapattia erityisen suuressa asemassa. Heidän käsityksensä mukaan kukaan hurskas juutalainen ei yksinkertaisesti rikkonut tuota sääntöä. Kristuksen teon äärimmäisyys korostui vielä siinä, että parantaminen tapahtui synagogassa.

Sapatin merkitys on tietysti tärkeä. Se oli ja on edelleen Jumalan pyhittämä lepopäivä, jolloin ihmisillä oli täysi oikeus levätä kaikesta työstä. Tämä niin tärkeä asia on alkanut monella tapaa hämärtyä meidän päivinämme. Normaalista katukuvasta ei tahdo enää erottaa, että onko kysymys arjesta vai pyhäpäivästä.

Synagogan esimies raivosi siitä, että miksei parantamista voinut jättää niille kuudelle muulle viikonpäivälle, jolloin työnteko oli sallittua? Kristus halusi kuitenkin osoittaa, että sapattina oli luvallista tehdä sellaista hyvää, joka kohdistui toiseen ihmiseen. Sapatti oli tarkoitettu ihmisen avuksi ja Kristuksen parantamistyöt olivat todellista ihmisen auttamista ja hyväntekeväisyyttä, jota ei kaiken järjen mukaan voinut pitää paheksuttavana.

Synagogan esimies ei kuitenkaan erottanut enää yksittäisiä ihmisiä ja heidän tarpeitaan, vaan kaikki olivat ikään kuin harmaata massaa, joiden toimintaa ohjasivat tiukasti säännöt.

Tämä evankeliumiluku on meillekin hyvä opetus siitä, että me emme ryhdy palvomaan Jumalan sijaan sääntöjä ja ulkoisia tapoja. Samanaikaisesti me emme kuitenkaan saisi vähätellä mitään sääntöjä ja tapoja sillä verukkeella, että Kristuskin rohkeni rikkoa sapattikäskyä.

Kenties tässä kaikessa korostuu se, että yksittäistä ihmistä ja hänen tarpeitaan ei jyrättäisi sääntöjen alle. Tässä voi näet käydä niin, että ihminen saattaa jopa vaarantaa oman terveytensä ainoastaan sen vuoksi, että hän itsepintaisesti noudattaa jotain sääntöä.

Esimerkiksi paastosääntöjen äärimmäinen noudattaminen voi aiheuttaa haittaa terveydelle. Joku saattaa sitten tähän liittyen jättää ennemmin Ehtoollisen väliin, kuin kysyä rippi-isältä huojennusta säännön noudattamiseen. Samalla tavoin joku saattaa jäädä ennemmin kotiin kuin tulla kirkkoon, koska hän pelkää ettei jaksa seistä koko jumalanpalvelusta alusta loppuun. Mutta on kuka on sanonut, että meidän on pakko seistä kirkossa alusta loppuun?

Tähän samaan asiaan liittyvät myös muiden vaatimukset ja tahdittomat huomautukset joistakin ulkoisten tapojen noudattamisesta. Ne ovat voineet suoraan sanottuna häätää jonkun ihmisen ulos kirkosta. Onneksi esimerkiksi tällaisten kirkkokäytökseen liittyvien tapojen tarkkailu ja siihen liittyvät asiattomat huomautukset ovat meidän päivinämme vähentyneet huomattavasti. Totta kai meillä on mahdollisuus asiallisesti ja lempeästi ohjata jotakuta kirkossa, mutta sen tulisi aina tapahtua rakentavassa hengessä.

Näissä paastosäännöissä ja muissakin näihin liittyvissä asioissa meillä tulisi olla rohkeutta kääntyä oman papin puoleen. Tällöin meidän ei tarvitse elää epätietoisuudessa ja emme myöskään sääntöjen orjallisen noudattamisen takia aiheuta ruumiillista tai hengellistä vahinkoa itsellemme.

Kysyminen on siinä mielessä tärkeää, että neuvojen antaja vastaa myös seurauksista. Omavaltainen toimiminen taas pitää vastuun meillä itsellämme ja tällöin meillä on vaarana ryhtyä toimimaan myös väärällä tavoin.

Totta kai seurakunnan työntekijöillä on jatkuva vastuu valistaa kaikkia, jotta me parhaimmalla tavalla pystyisimme toimimaan Kristuksen opetuksen mukaan. Papit ja piispatkaan eivät toimi omavaltaisesti sillä heilläkin on oma rippi-isänsä, jonka puoleen he voivat kääntyä.

Evankeliumista käy ilmi se tosiasia, että sapatti on tarkoitettu ihmisen avuksi, eikä ihmistä sapatin orjaksi. Samalla tavoin meidänkin on syytä suhtautua niihin kirkollisiin tapoihin, jotka on tarkoitettu meidän avuksi. Kysykäämme siis rohkeasti apua ja neuvoa silloin, kun sitä tarvitsemme. Jokainen meistä on erilainen. Jokaisella meistä on erilaiset tarpeet ja jokainen meistä voi esimerkiksi tietyssä tilanteessa tarvita omia henkilökohtaisia paasto-ohjeita.

Kaikki on tarkoitettu meidän omaksi parhaaksi ja lähimmäistemme hyväksi. Kaikki säännöt ja tavat tähtäävät lopulta sielun pelastumiseen. Rukoilkaamme siis Kaikkivaltiasta Jumalaa, että Hän antaisi meille voimia ja viisautta elää ja toimia Hänen tahtonsa mukaisesti. Amen.