Opetuspuhe liittyen sunnuntain evankeliumilukuun (Luuk 13:10-17)
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Päivän evankeliumiluvussa kuulimme Kristuksen parantamisihmeestä. Tässä ihmeessä törmäämme jälleen kerran kysymykseen sapattina parantamisesta. Saatamme tänä päivänä suoranaisesti hämmästellä, että miksi evankelistat ovat tuoneet esille juuri näitä tilanteita, joissa Kristus joutuu vastakkain fariseusten ja lainopettajien kanssa. Ja miksi juuri tuon sapattikäskyn rikkominen nousee niin usein esille?
Juutalaiset pitivät sapattia erityisen suuressa asemassa. Heidän käsityksensä mukaan kukaan hurskas juutalainen ei yksinkertaisesti rikkonut tuota sääntöä. Kristuksen teon äärimmäisyys korostui vielä siinä, että parantaminen tapahtui synagogassa.
Sapatin merkitys on tietysti tärkeä. Se oli ja on edelleen Jumalan pyhittämä lepopäivä, jolloin ihmisillä oli täysi oikeus levätä kaikesta työstä. Tämä niin tärkeä asia on alkanut monella tapaa hämärtyä meidän päivinämme. Normaalista katukuvasta ei tahdo enää erottaa, että onko kysymys arjesta vai pyhäpäivästä.
Synagogan esimies raivosi siitä, että miksei parantamista voinut jättää niille kuudelle muulle viikonpäivälle, jolloin työnteko oli sallittua? Kristus halusi kuitenkin osoittaa, että sapattina oli luvallista tehdä sellaista hyvää, joka kohdistui toiseen ihmiseen. Sapatti oli tarkoitettu ihmisen avuksi ja Kristuksen parantamistyöt olivat todellista ihmisen auttamista ja hyväntekeväisyyttä, jota ei kaiken järjen mukaan voinut pitää paheksuttavana.
Synagogan esimies ei kuitenkaan erottanut enää yksittäisiä ihmisiä ja heidän tarpeitaan, vaan kaikki olivat ikään kuin harmaata massaa, joiden toimintaa ohjasivat tiukasti säännöt.
Tämä evankeliumiluku on meillekin hyvä opetus siitä, että me emme ryhdy palvomaan Jumalan sijaan sääntöjä ja ulkoisia tapoja. Samanaikaisesti me emme kuitenkaan saisi vähätellä mitään sääntöjä ja tapoja sillä verukkeella, että Kristuskin rohkeni rikkoa sapattikäskyä.
Kenties tässä kaikessa korostuu se, että yksittäistä ihmistä ja hänen tarpeitaan ei jyrättäisi sääntöjen alle. Tässä voi näet käydä niin, että ihminen saattaa jopa vaarantaa oman terveytensä ainoastaan sen vuoksi, että hän itsepintaisesti noudattaa jotain sääntöä.
Esimerkiksi paastosääntöjen äärimmäinen noudattaminen voi aiheuttaa haittaa terveydelle. Joku saattaa sitten tähän liittyen jättää ennemmin Ehtoollisen väliin, kuin kysyä rippi-isältä huojennusta säännön noudattamiseen. Samalla tavoin joku saattaa jäädä ennemmin kotiin kuin tulla kirkkoon, koska hän pelkää ettei jaksa seistä koko jumalanpalvelusta alusta loppuun. Mutta on kuka on sanonut, että meidän on pakko seistä kirkossa alusta loppuun?
Tähän samaan asiaan liittyvät myös muiden vaatimukset ja tahdittomat huomautukset joistakin ulkoisten tapojen noudattamisesta. Ne ovat voineet suoraan sanottuna häätää jonkun ihmisen ulos kirkosta. Onneksi esimerkiksi tällaisten kirkkokäytökseen liittyvien tapojen tarkkailu ja siihen liittyvät asiattomat huomautukset ovat meidän päivinämme vähentyneet huomattavasti. Totta kai meillä on mahdollisuus asiallisesti ja lempeästi ohjata jotakuta kirkossa, mutta sen tulisi aina tapahtua rakentavassa hengessä.
Näissä paastosäännöissä ja muissakin näihin liittyvissä asioissa meillä tulisi olla rohkeutta kääntyä oman papin puoleen. Tällöin meidän ei tarvitse elää epätietoisuudessa ja emme myöskään sääntöjen orjallisen noudattamisen takia aiheuta ruumiillista tai hengellistä vahinkoa itsellemme.
Kysyminen on siinä mielessä tärkeää, että neuvojen antaja vastaa myös seurauksista. Omavaltainen toimiminen taas pitää vastuun meillä itsellämme ja tällöin meillä on vaarana ryhtyä toimimaan myös väärällä tavoin.
Totta kai seurakunnan työntekijöillä on jatkuva vastuu valistaa kaikkia, jotta me parhaimmalla tavalla pystyisimme toimimaan Kristuksen opetuksen mukaan. Papit ja piispatkaan eivät toimi omavaltaisesti sillä heilläkin on oma rippi-isänsä, jonka puoleen he voivat kääntyä.
Evankeliumista käy ilmi se tosiasia, että sapatti on tarkoitettu ihmisen avuksi, eikä ihmistä sapatin orjaksi. Samalla tavoin meidänkin on syytä suhtautua niihin kirkollisiin tapoihin, jotka on tarkoitettu meidän avuksi. Kysykäämme siis rohkeasti apua ja neuvoa silloin, kun sitä tarvitsemme. Jokainen meistä on erilainen. Jokaisella meistä on erilaiset tarpeet ja jokainen meistä voi esimerkiksi tietyssä tilanteessa tarvita omia henkilökohtaisia paasto-ohjeita.
Kaikki on tarkoitettu meidän omaksi parhaaksi ja lähimmäistemme hyväksi. Kaikki säännöt ja tavat tähtäävät lopulta sielun pelastumiseen. Rukoilkaamme siis Kaikkivaltiasta Jumalaa, että Hän antaisi meille voimia ja viisautta elää ja toimia Hänen tahtonsa mukaisesti. Amen.
