Löydämme tästä varmasti jonkinlaisen yhteyden kristittyjen yhteiseen rakkauden ateriaan, eli Agapeen. Tässä tapauksessa emme ryhdy tutkimaan itse Agapen historiaa sen tarkemmin, vaan todettakoon ainoastaan, että varhainen eukaristian olleen kiinteässä yhteydessä ateriointiin. Samalla tavoinhan tapahtui itse Ehtoollisen asettamisenkin yhteydessä, jolloin Kristus ja opetuslapset söivät pääsiäisaterian.
Onko leivän ja viinin nauttiminen Ehtoollisen jälkeen suora muistutus tuosta varhaisesta ateriasta? Jos näin on, niin kysymys olisi tällöin puhtaasti symbolisesta eleestä, jonka teologinen peruste jäisi hyvin häilyväksi. Monissa paikoissahan jälkiviinikäytäntöä ei varmasti tämän vuoksi ole olemassakaan. Käytännöllisempänä perusteena jälkiviinin kohdalla on käytetty sitä, että se on tarkoitettu vahvistukseksi ehtoolliseen osallistujille, jotka ovat paastonneet koko aamun. Pieni kauhallinen viiniä ja leipäpalanen toimivat varmasti hyvänä ensiapuna verensokerin kohottamisessa. Toinen pitkälti jo historiallisesti puoltava tekijä on se, että jälkiviinin avulla me huuhtelemme suumme puhtaaksi ehtoollislahjoista. Kirkon historia tunnemme jopa suoranaisista väärinkäytöksistä, jolloin ehtoollislahjoja on yritetty salakuljettaa suussa kirkosta kotiin ”sopivampaa” hetkeä varten.
Pohditaanpas tätä kaikkea edellä mainitun valossa hieman lisää. Jos jälkiviini symbolisoi ateriaa ja on tarkoitettu vahvistukseksi ja ehtoollislahjojen nielemisen helpottamiseksi, niin miksi ihmeessä siinä tarvitaan ensinnäkin viiniä? Meillä Suomessa ei ole yleisesti käytetä viiniä ruokajuomana, jolloin sen käyttäminen tässä kohden ei olisi tarpeellista. Mainittakoon, että esimerkiksi Venäjällä käytetään tässä kohden viinin sijasta esimerkiksi mehua. Lisäksi leipääkään ei tarvitsisi jakaa välittömästi Ehtoollisen jälkeen, koska sitähän jaetaan antidorana aivan liturgian lopussa.
Leivän ja viinin jakaminen välittömässä yhteydessä Ehtoollisen kanssa voi luoda harhakuvan siitä, että kyseessä on korvike niille, jotka eivät ole esimerkiksi kirkon jäseniä tai jotka jostain muusta syystä eivät ole osallistuneet Ehtoolliseen. Jälkimmäisessä tapauksessa voisi olettaa, että nämä ihmiset ovat syöneet jo aamiaisen, koska heidän ei ole tarvinnut paastota.
Yritänkö tässä nyt ajaa meidän jälkiviinikäytäntöä alas?
En suoranaisesti, mutta sen muuttaminen toimivammaksi olisi tarpeen. Yhteenkokoontumisen ja ruokailun ei tässä tilanteessa tarvitse olla symbolista, vaan käytännössä kirkkokahvit tai jopa lounas liturgian jälkeen ajaa juuri sen asian, mistä jälkiviinissä on kysymys. Kirkkokahvien järjestäminen kysyy tietysti seurakunnilta vapaaehtoisvoimia. Suotavaa on, ettei yksi toimintapiiri joudu sellaiseen jatkuvaan järjestelyvastuuseen, jolloin sen jäsenten kirkossa käyminen muuttuisi hankalaksi.
Välittömästi Ehtoollisen jälkeenkin kirkossa voisi olla jonkinlainen ”ensiapupiste” sitä tarvitseville. Jos joku tarvitsee vahvistusta välittömästi Ehtoollisen jälkeen, niin jollain sivupöydällä voisi olla astiassa esimerkiksi mehua tai vettä, jota kukin voisi ottaa ihan itsepalveluna tarvittaessa. En tyrmää suoranaisesti viininkään käyttämistä, mutta kuten aiemmin mainitsin, niin samanlaisen viinin käyttäminen Ehtoollisessa ja jälkiviininä voi luoda harhaanjohtavan korvikekäsityksen.
Jälkiviinistä on muotoutunut meille tapa, jonka monet mieltävät olennaiseksi osaksi liturgiaa. Sen karsiminen saattaa varmasti herättää kysymyksiä. Meidän ei tarvitse välttämättä luopua jostakin tavasta kokonaan, vaan ennemmin palauttaa se sellaiseen muotoon, jossa se palvelee meitä paremmin.
Kirkkokahvia on leikkisästi kutsuttu myös "seurustelun sakramentiksi".
