KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

maanantai 8. elokuuta 2011

Lainaus

"On liki absurdi ajatus, että olisi päiviä, jolloin me emme lukisi sähköpostejamme tai vastaisi puhelimeen. Mitä tästä uurastamisesta ja tavoitettavissa olemisesta seuraa? Entistä voimakkaampi tunne siitä, ettemme ehdi tai tiedä tarpeeksi."

(Tuominen & Lindroos: Ravistettava - Toisinajattelijan käsikirja, 2009)