Kristuksen vastaus oli hyvin yksinkertainen: "Koska teillä on niin vähän uskoa."
Opetuslapset olivat ilmeisesti ajatelleet, että Kristuksen ulkoinen seuraaminen ja samalla tavoin toimiminen riittäisi siihen, että hekin saattoivat parantaa sairaita. Mutta sairaitten parantaminen ja pahojen henkien ulosajaminen vaati paljon muutakin.
Meillä jokaisella saattaa opetuslasten tavoin olla haaveita siitä, että pystymme toimimaan samalla tavoin kuin joku toinen. Usein tuo toinen ihminen on meille myös esikuvana. Senhän tiedämmekin, että lapset hyvin mieluusti matkivat omia esikuviaan; niin hyvässä kuin pahassa.
Mutta kaikessa ei kuitenkaan voi toimia toisen ihmisen tavoin. Ei ainakaan ilman perusteellista harjoitusta. Tiedämme hyvin, että esimerkiksi taiteessa jonkun taulun maalaaminen tai sitten jonkin soittimen soittaminen näyttävät jossain mielessä helpolta, mutta kuinka vaikeaa se lopulta onkaan.
Hyvin usein mieleen syntyy tuttu ajatus, että "Hei, tuohan näyttää helpolta, kyllä minäkin siihen pystyn."
Varmasti samalla tavoin myös opetuslapset ajattelivat. He olivat useaan otteeseen nähneet Kristuksen parantavan sairaita ja pahojen henkien vaivaamia. He ajattelivat pystyvänsä samaan kuin Kristus. Mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Opetuslapset eivät onnistuneet parantamaan tuota sairasta poikaa.
Kysymys oli lopulta uskosta. Jos muistelemme esimerkiksi Evankeliumin kertomuksen Pietarista, joka Jeesuksen tavoin halusi kävellä vetten päällä. Pietarihan kulki jonkin matkaa, mutta koska hänen uskonsa ei ollut tarpeeksi vahva, niin hän alkoi vajota.
Miten sitten me voimme saada uskoa sen sinapinsiemenen verran, jonka avulla voisimme siirtää vaikka vuoria?
Kristus antaa tähänkin meille suoran vastauksen sanoessaan opetuslapsilleen, että "Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla." [Matt. 17:21]
Rukous ja paasto ovat siis parhaimpia apukeinoja siinä, että voimme vahvistaa omaa uskoamme. Kirkkomme pyhät ihmiset ovat lukemattomin sanoin opettaneet ja kannustaneet meitä kehittymään rukouksessa ja paastossa.
Pyhä kilvoittelija isä Serafim Sarovilainen on opettanut rukouksesta seuraavaa:
"Jos todella olemme päättäneet antautua Herran Jumalan palvelemiseen, meidän tulee harjaantua muistamaan aina Jumalaa ja lakkaamatta rukoilemaan Jeesusta Kristusta, --Kun järki ja sydän yhdistyvät rukouksessa ja kun sielun ajatukset eivät harhaile, silloin sydän lämpenee hengellisellä lämmöllä, ja siihen syttyy Kristuksen valo täyttäen rauhalla ja ilolla koko sisäisen ihmisemme." [Pyhittäjä Serafim Sarovilainen 1978, s. 99-100]
Rukous on siis välttämätöntä, jotta uskomme vahvistuisi. Tällöin ei riitä, että rukoilemme pelkästään silloin kun olemme hädässä tai ahdistuksessa, vaan meidän tulisi jatkuvasti pitää Jumala mielessä ja olla rukouksen kautta häneen yhteydessä. Tällöin myös uskomme vahvistuu.
Rukous vahvistaa meitä hengellisesti, mutta samaan aikaan meidän täytyy vaalia meidän maallisia tarpeita. Tämän on tapahduttava kuitenkin, niin ettemme elämässämme ryhdy palvomaan maallisia asioita. Jos palvomme muuta kuin Jumalaa, niin silloin myös uskomme ei voi vahvistua.
Paasto on annettu meille apukeinoksi siinä, että voisimme omassa elämässä pitää hengelliset asiat aina etusijalla. Paastossa luovutaan turhista asioista, mutta siitä huolimatta monet kokevat sen vaikeana asiana, joka rasittaa meidän "normaalia" elämää. Mutta paaston ei tule olla synkkä asia!
Kirkkomme suuri opettaja, pyhä Basileios Suuri opettaa paastoamisesta seuraavasti:
"Älä ole synkän näköinen sinua parannettaessa. On sopimatonta olla iloitsematta sielun terveydestä ja murehtia muuttunutta ruokavaliota, mikä osoittaa, että vatsan nautinto tuottaa meille enemmän iloa kuin huolenpito sielusta. Sillä kylläisyys antaa nautintoa vatsalle, kun taas paasto hyödyttää sielua. Ole iloinen, että olet Lääkäriltä saanut lääkkeen, joka juurii pois synnin." [Pyhän Basileios Suuren opetuspuheita 1994, s.7]
Kuten Kristuksen opetuksen ja näiden Kirkkomme pyhien isien kirjoitusten perusteella huomaamme, niin rukous ja paasto ovat meille välttämättömiä. Meidän ei tule murehtia eikä masentua siitä, jos koemme nämä asiat aluksi vaikeaksi, sillä hengellinen kasvu vie paljon aikaa, eikä muutos tapahdu yhdessä yössä.
Kaikessa hengellisessä kasvussa meiltä vaaditaan nöyryyttä ja kärsivällisyyttä. Vaikka tässä ajassa joutuisimmekin näkemään paljon vaivaa näiden asioiden eteen, niin voimme aina lohduttaa itseämme Autuuden lauseiden sanojen mukaan: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri". [Matt. 5:12]
