"Sinusta, oi pyhä Herman, tuli niiden muinaisten isien vertainen, jotka tuottivat kärsivällisyydessä runsaasti hedelmää. Sillä jo nuoruudessasi hakeuduit Herran tykö, ja Sinusta tuli Valamon pyhittäjäisä Hermanin kaltainen niin nimeltäsi kuin kilvoitusvaivoiltasikin. Sinä otit nöyrästi vastaan kutsun lähteä valistamaan Aleuttien kansaa. --Sinä olit armollinen kaikille ja nöyryydelläsi johdatit kaikki parannukseen. Sen tähden kunnioitamme pyhää muistoasi ja huudamme Sinulle: Rukoile Kristusta Jumalaa, että Hän pelastaisi meidän sielumme." (Otteita Herman Alaskalaisen iikossista)
Edellä oleva ote eräästä Herman Alaskalaisen juhlan veisusta kuvaa hänen elämänkertaansa suurena kilvoittelijana.
Monet meille läheisistä pyhistä ovat juuri näitä pyhittäjä isiä ja jumalankantajia, jotka ovat vieneet hyvää sanomaa Kristuksesta sellaisille paikoille, joissa Evankeliumin ilosanomaa ei vielä tunnettu.
Pyhittäjät ovat olleet nimenomaan luostarissa asuneita kilvoittelijoita ja toisaalta erakkoja, jotka ovat vetäytyneet maailman kiireestä pois. Monesti ajattelemme, että heidän elämänsä olisi jotenkin helpompaa, mutta sitä se ei kuitenkaan ole ollut. Ihminen kohtaa haasteita ja vastoinkäymisiä joka paikassa, viettää hän minkälaista kilvoittelumuotoa tahansa.
Muistammehan että Kristuskin vetäytyi erämaahan heti kasteen jälkeen ja siellä paholainen koetteli häntä monin eri tavoin. Häntä yllytettiin vatsanpalvontaan muuttamalla kivet leiviksi. Häntä yllytettiin saamaan ihmisten kunnioitusta ja huomiota hyppäämällä temppelimuurin harjalta alas ja säilymään vahingoittumattomana. Lisäksi paholainen lupasi Kristukselle vallan hallita kansoja ja maita. Sellaista valtaa niin moni tänäkin päivänä halajaa.
Yksinäisyys ja eristäytyminen maailmasta ei vapauta ihmistä kiusauksista, vaan se oikeastaan ennemminkin tuo esille sellaiset synnit, jotka ovat aiemmin olleet huomaamattomissa. Tämän vuoksi meillä tulisi pystyä antamaan aikaa myös itsellemme.
Pyhittäjät ja kilvoittelijat toimivat meille hyvinä esimerkkeinä, joista meidän tulisi ottaa oppia. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän kaikkien tulisi vetäytyä pois maailmasta, mutta rauhaa me kuitenkin tarvitsemme.
Maailma itsessään ei ole paha, sillä Jumala on kaiken luonut. Me ihmiset itse olemme luoneet maailmassa olevasta elämänrytmistä sellaisen, että meillä on ainakin näennäisesti jatkuva kiire.
Miten me voimme tutkia itseämme ja huomata meissä piilevät synnit, jos emme osaa pysähtyä enää laisinkaan? Ollemmeko tarkkailleet sitä kaikkea, mitä elämässämme ja tässä maailmassa oikeastaan tapahtuu?
Tämän näennäisen kiireen lisäksi meille tarjotaan niin paljon kaikkea, että hengelliset asiat ovat hukkuneet tuohon maallisen meren aiheuttamaan tulvaan. Monissa kirkkoveisuissa viitataan maailman merellä riehuvaan kiusausten myrskyyn, josta meidän tulisi päästä turvasatamaan:
”Minä olen vajonnut meren syvyyteen, ja moninaisten syntien myrsky saartaa minut, mutta nosta Sinä, ylen armollinen Jumala, minun elämäni ylös syvyydestä”.
Meillä tulisi olla vakaa tahto hakeutua turvaan tuolta myrskyltä. Ihmisellä on edelleen kaipaus kohti Jumalaa, mutta häneltä alkaa häviämään kyky pudottaa elämästä pois sellaiset asiat, jotka eivät auta häntä kulkemaan kohti Jumalaa.
Voimme ajatella tätä hyvin käytännönläheisellä esimerkillä. Televisiokanavien määrä on vuosien varrella lisääntynyt huimasti. Nykyään on mahdollista tilata vielä lisää kanavia, jolloin puhutaan kymmenistä, ellei jopa yli sadasta eri kanavavaihtoehdosta. Voiko siinä tulvassa enää löytää sitä ohjelmaa, joka on todella tarpeen ja hyödyllistä? Moni jää seilaamaan eri kanavien välille, yrittäen ahnehtia mahdollisimman monta asiaa yhtä aikaa. Joku toinen taas tyytyy ohjelmaan, jossa omat aivot ja ajatukset voi jättää taakse. Valitettavasti katsotusta ohjelmasta ei lopulta jää mitään hyödyllistä mieleen.
Samalla tavoin elämä pitää sisällään paljon valintoja. Todellakin niin paljon valintoja, että ne hyvät vaihtoehdot hukkuvat kelvottomien vaihtoehtojen alle. Pyhittäjät opettavat meille sen, että meidän täytyy kyetä irrottautumaan siitä kiusausten tulvasta, joka estää meitä näkemästä omaan sisimpäämme ja mikä estää meitä myös lopulta kohtaamasta Jumalaa.
Tämä liturgia ja vieläpä nimenomaisesti tällaisessa hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa antaa meille mahdollisuuden irrottautua siitä kiireestä ja turhuuksien tulvasta, jotka meitä tänä päivänä vainoaa. Monet pyhittäjäisät jäivät kilvoittelemaan pysyvästi erämaahan. Meille on tarpeen, että osaamme edes aika ajoin hakeutua turvasatamaan, jossa voimme kääntyä Jumalan puoleen pyhien kilvoittelijoiden esirukousten saattelemana.
Pyhä pyhittäjäisä Herman Alaskalainen, rukoile Jumalaa meidän puolestamme. Amen.
