Kristinoppileirillä puhuttiin uskonmukaisesta elämästä. Tämän on tietysti niin oleellinen aihe, että sitä sivutaan myös seurakunnassa, esimerkiksi liturgian opetuspuheissa ja muissakin tilanteissa. Kenties tärkeimpänä opetuksena tähän liittyen on se, että pystyisimme viettämään uskonmukaista elämää koko ajan.
Vaarana on viettää uskonmukaista elämää ainoastaan kirkon seinien sisäpuolella tai muissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa. Tällöin voi kaikessa rauhassa tehdä ristinmerkin ja olla kunnon uskovainen.
Samalla tavoin uskovainen pitäisi pystyä olemaan myös muualla, sillä eihän ihminen voi olla osa-aikainen uskovainen?! Tällä periaatteellahan joku on esimerkiksi naimisissa ainoastaan silloin kun siltä tuntuu. Hieman toisella tavalla ajateltuna joku taas kannattaa ottelussa sitä joukkuetta joka sattuu olemaan johdossa. Minkäänlaisesta sitoutumisesta tai uskollisuudesta ei ole tietoakaan. Kuitenkin uskonmukainen elämä edellyttää sitoutumista ja monessa tilanteessa rohkeuttakin.
Ehkä tässä tilanteessa haluaisin enemmänkin pohtia sitä, että mitkä piirteet eivät kuulu ortodoksiseen elämäntapaan, mitkä monesti yhdistetään uskovaiseen ihmiseen ja uskonmukaiseen elämään.
Kristinoppileirillä ja aikuiskasvatuksessa pyritään osoittamaan, että uskovainen ihminen on järkevästi toimiva ja ajatteleva ihminen, joka ei tarkastele elämää jotenkin oudon uskonnollisesti huurteisten silmälasien läpi.
Tällaiseen ortodoksisuudelle vieraaseen uskonnollisuuteen kuuluu hurskastelu, jonka pystyy aistimaan jo ihmisen äänenpainosta ja ilmeestä. Siihen kuuluu Jeesuksen nimen toistaminen samaan tahtiin, mitä ihminen jauhaa purukumia. Siihen kuuluu loputon puhe armosta ja siunauksien toivotteleminen kaikissa sanakäänteissä.
Edellä mainitulla en halua vähätellä Jeesuksen nimen, armon tai siunauksen merkitystä, mutta liiallinen toisto normaalissa keskustelussa ei ole tarkoituksenmukaista. Mieleeni palautuu väistämättä Kristuksen toteamus:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon". (Matt. 7:21)
