Kristinoppileiri olisi aivan tavallinen leiri ellei siinä olisi jumalanpalveluselämää ja uskonmukaiseen elämään liittyvää opetusta. Jumalanpalvelukset itsessään ovat tietysti parasta mahdollista opetusta.
Mainitsin jo tuossa 1. päivän kohdalla siitä, että leiriläisille tehtiin leirin alussa kysely, johon he saivat vastata nimettömänä. Eräs kysymyksistä liittyi jumalanpalveluselämään. Siinä tiedusteltiin että kuinka monta kertaa aiemmin nuori oli osallistunut liturgiaan, jos koulaisjumalanpalveluksia ei lasketa mukaan.
Leiriläisiä oli tuossa vaiheessa 26 ja heistä 8 ei ollut käynyt tällä periaatteella kertaakaan liturgiassa aiemmin. 10 leiriläistä oli käynyt korkeintaan kolme kertaa liturgiassa. Loput 8 oli käynyt elämänsä aikana enemmän kuin kolme kertaa liturgiassa. Luvut varmasti vaihtelevat jonkin verran leirikohtaisesti. Hieman kärjistetysti voisi kuitenkin vetää sellaisen johtopäätöksen, että reilulla kolmasosalla nuorista ei ole käytännössä minkäänlaista kosketusta kirkon jumalanpalveluselämään.
Onneksi uskonnonopetukseen kuuluvat koululaisjumalanpalvelukset, mutta niidenkin toteuttaminen on paljolti kiinni jokaisesta seurakunnasta. Lisäksi vaarana on, että koululaispalvelukset toteutetaan sillä periaatteella, että nuoria ei huomioida millään tavoin. Tällaista toivottavaa huomioimista ovat esimerkiksi lauluvihkojen jakaminen ja jumalanpalveluksen sisällön yksinkertainen selittäminen.
Palatkaamme takaisin leiriin ja täällä toimitettaviin jumalanpalveluksiin. Helluntaista johtuen meillä toimitetaan tällä leirillä poikkeuksellisesti neljä liturgiaa. Se on aikoimoinen liturginen annos niille, joilla ei ole paljolti kokemusta jumalanpalveluselämästä. Normaaliin leiripäivään kuuluu aamupalvelus klo 8.30 ja ehtoopalvelus klo 18 ja sitten iltarukoukset klo 22.15. Jumalanpalveluselämä kuuluu siis olennaisesti kristinoppileiriin!
Nuoret suhtautuvat jumalanpalveluksiin osallistumiseen melko inhimmillisellä tavalla. Alussa kaikki tuntuu hieman vieraalta ja kirkossa oleminen voi tuntua oudolta. Lisäksi 30 minuutin mittainen jumalanpalvelus tuntuu myös pitkältä. En puhuisi suoranaisesta vastentahtoisuudesta jumalanpalveluksiin, vaan enemmänkin tottumattomuudesta.
Parin päivän sisällä nuoren ihmisen suhtautuminen jumalanpalveluksiin alkaa kuitenkin muuttua huomattavasti. Kirkossa seisominen ei tunnu enää raskaalta, jumalanpalvelusveisuja lauletaan jo kanttorin ja ohjaajien mukana ja kirkko alkaa vain yksinkertaisesti tuntua hyvältä ja kotoisalta paikalta. Nuoren käsitys koko jumalanpalveluselämästä on alkanut muuttua.
Kysymys ei olekaan jostain jeesustelusta tai tylsästä jutusta, vaan kirkossa olemisesta tulee hyvä ja rauhallinen mieli.
Voi kunpa kaikilla seurakuntalaisilla olisi voimaa lähteä oma-aloitteisesti kirkkoon ja huomata tuo sama asia!
