Tutkiessamme Evankeliumia huomaamme, että Kristus puhuu katumuksesta ja Isän luokse palaamisesta erittäin myönteiseen sävyyn. Tuhlaajapojan vertaus on mielenmuutoksen mysteerion ikoni. Isä ei torjunut eikä nuhdellut takaisin kotiin saapunutta poikaansa, vaan hän sulki tämän syleilyynsä. Raamatun ajan historian tutkija Kenneth Bailey on nähnyt isän käytöksen suojelevana. Poika oli perinnön pyytäessään ja kotoa lähtiessään kääntänyt selkänsä omalle perheelle. Hän oli perheensä ja koko kylän silmissä muukalainen. Rahansa tuhlannut kotiin palaava poika olisi voinut saada aimo selkäsaunan kyläläisiltä, jollei isä olisi juossut vastaan ja sulkenut poikaansa suojelukseensa. Isä myös asetti sormuksen pojan sormeen ja palautti näin hänet takaisin perheenjäseneksi.
Varoittavana muistutuksena tässä vertauksessa oli tuhlaajapojan veli, joka ei nähnyt tätä kotiinpaluuta yhtä valoisana asiana. Hän näki kaiken ilon ja riemun tässä kohden tarpeettomana. Miksei hän saanut tällaista huomiota osakseen, vaikka hän oli koko ajan pysynyt isänsä kodissa? Mutta isän vastaus oli selkeä: Syytä suureen juhlaan on silloin, kun kadonnut on löytynyt ja kuollut on herännyt eloon!
Kristus ei vertauksessaan kerro, että mitä veli tämän jälkeen teki. Jäikö hän murjottamaan paikalleen, vai osallistuiko hän tähän suureen juhlaan?
Pystymmekö me iloitsemaan silloin kun syntiä tehnyt ihminen palaa takaisin omiensa luokse? Entä pystymmekö me iloitsemaan silloin, kun kysymys olisi meidän omasta katumuksesta ja syntien anteeksi antamisesta?
