Ei ole helppoa poiketa valtavirrasta.
Edellä oleva toteamus pitää varmasti paikkansa. On ihan psykologinen fakta, että emme mielellään tee asioita muista poiketen. Tämän on saanut todeta niin monesti myös kirkollisessa elämässä. Ei varmasti ole helppoa mennä kirkkoon jos ei tarkalleen tiedä, että miten siellä tulisi toimia.
Mutta voimmeko lopulta tehdä asioita kirkossa väärin? Eikö suurin osa ihmisistä osaa kuitenkin toimia asiallisesti lähes joka tilanteessa? Istuminen ja seisominen tietyssä tilanteessa muuttuu tästä näkökulmasta katsottuna sivuseikaksi. Tärkeämpää on, ettei esimerkiksi ryhdy kiroilemaan äänekkäästi tai riisumaan kaikkia vaatteitaan kesken jumalanpalveluksen.
Tietämättömyyttä ei jumalanpalveluksissa tarvitse hävetä. Tekemällä oppii. Eräs pappi on antanut tähän liittyen myös oivan neuvon: "Jos ei tiedä mitä tulisi tehdä, niin silloin ei kannata tehdä mitään."
Mutta tarkoitukseni ei ollut pohtia asioita pelkästään tältä näkökantilta. Enemmän minua huolestuttaa se, että emme uskalla toimia luontevasti silloin kun olemme muitten seurassa. Kuulin papiston kokouksessa tilanteesta, johon itsekin olen törmännyt. Eräs uskollisesti alttarissa palvellut ponomaripoika ei yllättäen halunnutkaan tulla avustamaan papistoa kun kyseessä oli koululaisjumalanpalvelus. Varmasti hän olisi halunnut mennä, mutta silloin kaverit olisivat nähneet hänet uudenlaisessa tilanteessa. Eikä ole helppoa tehdä asioita muiden nähden toisin.
Emme me aikuiset ole sen parempia. Kuinka moni tekee ristinmerkin ravintolassa ennen ja jälkeen ruokailun? Kuinka moni siunaa itsensä ristinmerkillä junassa tai bussissa matkalle lähtiessään? Kuinka moni laittaa ikonin omaan työhuoneeseensa?
On helppoa olla uskavainen silloin kun on puhtaasti omassa porukassa. Ulkopuolisten seurassa asiat eivät tunnu enää niin luontevilta. "Mitähän ne muut minusta ajattelevat?"
Mutta emme me muutu oudoiksi tai muita huonommiksi silloin, kun teemme asioita toisin kuin muut ihmiset. Voimme itse asiassa toimia kannustavana esimerkkinä niille, jotka eivät tiedä, että miten uskonmukainen elämä ja uskon tunnustaminen tulee esille käytännön pieninä tekoina.
Mitähän ne muut meistä sitten ajattelevat?
- Varmasti vaikka mitä. Tuskinpa kuitenkaan mitään niin negatiivista, mitä me kuvittelemme heidän ajattelevan.
