Sairautta ja sairastamista on monenlaista. Tavallinen päänsärky voi lamaannuttaa ihmisen vuoteenomaksi, jolloin tämä ihminen on todellakin sairas. Uupumusta, masennusta tai muita psyykkisiä sairauksia ei monesti haluta mieltää sairaudeksi, koska ne eivät aina näy samalla tavoin ulospäin kuin esimerkiksi kuume tai murtunut käsi. Psyykkiseen sairastaminen on kuitenkin sairastamista ja siihen sairastutaan tässä kiireen ja suorituskeskeisyyden maailmassa yhä enemmän ja enemmän. Myös suhtautumisemme sairauteen vaihtelee. Joku ihminen näyttää suhtautuvan tyynesti uutiseen parantumattomasta sairaudestaan, kun joku toinen on lähes paniikissa kuultuaan joutuvansa hammaslääkäriin.
Sairaus pysäyttää
Vakavampi sairaus itsellä tai läheisellä pysäyttää pohtimaan ihmisen suhdetta koko elämään ja myös Jumalaan ja iankaikkisuuteen. On selvää, että vakava sairaus ja ajatus kuoleman kohtaamisesta eivät tunnu reiluilta asioilta. Kuitenkin me ihmiset olemme alttiita tässä maailmassa vaikuttavilla asioille, jotka eivät perustu sellaiseen reiluuteen, että ainoastaan pahoja asioita tekevät joutuisivat kärsimään. Me joudumme vastaanottamaan tässä ajallisessa elämässä monia kärsimyksiä riippumatta siitä, että mikä on meidän uskomme. Kristuskaan ei luvannut, että hänen seuraajansa välttyisivät sairauksista ja muilta vastoinkäymisistä. Kaikki apostolit joutuivat kärsimään. Erityisesti pyhä apostoli Paavali koki oman ruumiillisen sairautensa taakkana, josta hän pyysi parantumista: ”Olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ’Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.” (2. Kor. 12:7-9)
Kun Kristus toimi täällä maan päällä, niin hän paransi sairaita ja herätti jopa kuolleista. Tätä hän ei tehnyt siksi, että olisi yrittänyt julistustyönsä aikana kitkeä kaikki sairaudet pois maan päältä. Parantamiset tapahtuivat rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja siksi, että ihmiset uskoisivat Kristuksen olevan Jumalan Poika. Kristus toi itsessään Jumalan valtakunnan todeksi maan päälle ja Jumalan valtakunnassa ei ole sairautta eikä kuolemaa. Parantaessaan Kristus edeltä kuvasi toisessa tulemisessaan tapahtuvaa lopullista vapautumista kaikista sairauksista ja kärsimyksistä.
”Miksi juuri minä?”
Tämä on kysymys johon vaadimme Jumalalta vastausta kohdatessamme vakavan sairauden. Lääkäriltä saisimme joissakin tapauksissa melko tyhjentävänkin selityksen sairauteemme, joka johtuu esimerkiksi perintötekijöistä tai elämäntavoista. Tästä huolimatta haluaisimme selityksen siihen, että miksi meitä koetellaan. Haluamme löytää syyn sairaudelle ja monesti tämä muuttuu syyllisen etsimiseksi. Johtiko minun tai lähimmäiseni laiminlyönti tai jokin paha teko tähän? Hyvin usein ihminen kokee sairauden Jumalan rankaisuna ihmistä kohtaan. Tuollaisessa mielentilassa ihminen saattaa ikään kuin odottaa Jumalalta anteeksipyyntöä siitä, että joutuu elämään sairauksien ja vastoinkäymisen sävyttämää elämää tässä Jumalan luomassa maailmassa.
Kuten aiemmin on todettu, niin sairastaminen ja kuolema eivät kuulu Jumalan valtakuntaan, eikä alkuperäiseen luomistyöhön, vaan ne kuuluvat maailmaan, jossa vaikuttaa ihmisen syntiinlankeemus. Syntiin liittyvät asiat ovat monesti epäreiluja. Siksi sairaudet ja kuolema tuntuvat nimenomaan epäreiluilta meitä ihmisiä kohtaan. Siitä huolimatta meidän tai lähimmäistemme yksittäiset teot harvemmin liittyvät sairauteemme.
Jumala ei kiusaa ihmistä, vaikka Isä meidän – rukouksessa sanommekin, että Jumala ei ”saata meitä kiusaukseen”. Parempi käännös olisi, että Jumala ei antaisi meidän vastoinkäymisissä luovuttaa, vaan antaisi meille voimaa kulkea eteenpäin. Pyhä apostoli Jaakob sanoo seuraavasti kirjeessään: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.” (Jaak. 1:13-14)
Eli suurin kiusaus ei tule Jumalalta, vaan suurin taistelu on meidän sisäinen taistelumme.
Jos kerran sairaus pysäyttää ihmisen ja saa hänet ajattelemaan Jumalaa ja iankaikkisuutta, niin tässä kohden punnitaan se, että mitä ihminen seuraavaksi tekee? Kääntyykö hän pois Jumalasta, vai pitääkö sittenkin suunnan kohti Häntä? Joidenkin kohdalla usko heikkenee, toisilla se vahvistuu. Joskus kyse ei ole enää yksittäisen ihmisen uskosta, vaan siitä, että suurikin joukko ihmisiä pysähtyy tällöin ajattelemaan elämän merkitystä ja iankaikkisuutta. Uskon tarkoituksena ei lopulta ole vapauttaa ihmistä ruumiillista kärsimyksistä, vaan antaa voimaa ja ymmärrystä kulkea eteenpäin, katse suunnattuna kohti Jumalan valtakuntaa. Jälkikäteen monet ovat huomanneet, että ruumiillinen sairaus on itse asiassa vahvistanut uskoa.
Kirkon tarjoamat pyhät toimitukset
Ortodoksisessa kirkossa on olemassa sairaanvoitelun mysteerio, jossa rukoillaan Jumalalta syntien anteeksi antoa ja parannusta sekä sitä, että Hän nostaisi sairastuneen takaisin ylös. Esimerkkinä tästä voi mainita sen kuinka Jeesuksen paransi Pietarin anopin. Parannuttuaan tämä nousi ylös ja alkoi palvella muita (Matt. 8:14-15). Eli sairaanvoitelun tarkoituksena ei ole jättää ihmistä siihen tilaan, vaan tervehdyttää hänet, jotta hän voisi taas palvella Jumalaa. Siksi tämä sakramentti ei ole tarkoituksenmukainen saattohoidossa olevalla ihmiselle.
Sairaanvoitelua yleisempi toimitus on rukoushetki, jonka yhteydessä annetaan ehtoollista. Tästä käytetään myös nimitystä sairaanripitys. Mikäli sairaus estää ihmistä saapumasta kirkkoon, niin silloin Kirkko tulee ihmisen luokse. Ehtoollisen vieminen sairastavalle ei tarkoita sitä, että lopun hetket olisivat nyt käsillä, vaan ehtoollinen on luonnollinen asia, johon ihmisen pitäisi osallistua säännöllisesti, oli hän sitten terve taikka sairastava.
Vaikka sairaudet kuuluvatkin tähän elämään, niin me saamme pyytää Jumalalta itsellemme ja lähimmäisillemme maalisia hyvyyksiä ja sielun ja ruumiin terveyttä. Terveenä ihmisenä meidän on helpompi toimia ja tehdä hyvää. Meidän tehtävänä on myös ennalta ehkäistä mahdollisia sairauksia ja vaalia terveyttämme, sillä ruumis on sielun temppeli. Ruumiillista terveyttä ei ole syytä väheksyä painottamalla yksipuolisesti ihmisen sielunelämää. Terveys ja hyvinvointi ovat ihmiselle erityinen siunaus, mutta samalla ne antavat myös vastuun palvella. Ne joilla on hyvät edellytykset toimia ja auttaa heikompia tulisi todellakin tehdä näin. Näin meidän tulee kristittyinä toimia.
