Rakkaat ystävät!
Vuodenvaihteessa on hyvä tarkastella, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Seurakunnan perustoiminta jatkuu totuttuun tapaan. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että jumalanpalvelustoiminta tulee olemaan kaiken keskipisteenä. Jumalanpalvelusten säännöllisyyttä pyritäänkin selkeyttämään siten, että esimerkiksi Juuassa liturgia toimitetaan joka kuukauden toinen sunnuntai. Tämän lisäksi tietysti muinakin ajankohtina ja suurina juhlina.
Tavoitteena on myös tulevaisuudessa siirtyä virasto- ja hallintokeskeisyydestä pyhäkkö- ja jumalanpalveluskeskeisyyteen. Meillä on pitkään eletty sellaisessa käsityksessä, että kirkkoherranvirasto on seurakunnan keskus, vaikka todellisuudessa keskus on pyhäkkö, jonne seurakuntalaiset kokoontuvat. Nurmeksen ortodoksisessa seurakunnassa on monta kirkkoa ja tsasounaa, jolloin meillä on myös monta seurakunnan keskusta. Puhumme hallinnollisesti Nurmeksen ortodoksisesta seurakunnasta, mutta tosiasia on että Nurmeksessa ja Juuassa on tätä nykyä lähes yhtä paljon seurakuntalaisia.
Mikä sitten on seurakuntamme tila ja tulevaisuus? Se on ainakin varmaan, että jokaisen seurakuntalaisen panosta tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa entistä enemmän. Olin eräässä tilaisuudessa, jossa Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Mäkirinta pohti viisaasti seurakuntiemme nykytilannetta: Pienet seurakunnat joutuvat maksamaan samoista palveluista paljon enemmän kuin suuret kaupunkiseurakunnat.. Suurilla ja vanhoilla seurakunnilla on paljon kiinteistöjä joista saadaan vuokratuloja ja metsäomaisuutta joista saadaan myyntituloja. Nämä tulot osaltaan turvaavat seurakunnan toimeentulon. Aivan toinen tilanne on pienemmillä seurakunnilla jotka joutuvat keräämään pääosan tuloistaan verotuloina. Suurin osa kirkosta eroamisista tapahtuu kuitenkin suurissa kaupunkiseurakunnissa. Ei voi muuta kuin ihailla pienten maalaisseurakuntien jäseniä, jotka ovat sitoutuneet seurakuntansa toimintaan aivan toisella tavalla, taloudellisestikin. Tässä erossa varmasti heijastuu ihmisten sitoutumisen aste ja yleinen arvomaailma.
Vuosi 2011 on ortodoksisissa seurakunnissa vaalivuosi. Viime vaaleissa varsinaista kilpailua ei päässyt syntymään, sillä ehdokkaita oli kymmenen ja paikkoja yhdeksän. Laimea ehdokkuusinto voi kieliä siitä, että seurakuntaelämä nähdään nykyisellään hyvänä ja toimivana, joka ei tarvitse muutosta. Negatiivisesti ajateltuna taas laimea into lähteä ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa kertoo siitä, että ihmisiä ei liiemmin kiinnosta seurakunnan asiat. Toivon kuitenkin vaalien suhteen kaikinpuolista aktiivisuutta.
Luottamushenkilönä toimiminen ei ole pelkästään seurakunnan hallinnollisen vastuun kantamista. Tehtävänä on myös kuunnella seurakuntalaisten toiveita ja tuoda ne esille, jotta ne voidaan kirjata esimerkiksi seurakunnan toimintasuunnitelmaan. Seurakunnan toimikuntatyöskentelyä ollaan muuttamassa sellaiseksi, että kokoukset muuttuvat yhteisiksi ideariihiksi, joiden kautta seurakuntaa kehitetään luovalla tavalla. Viime talvena pidetty seurakunnan ideapäivä oli kaikin puolin hedelmällinen. Tällaisia yhteisiä ideapäiviä tullaan vastaisuudessa pitämään vähintään kahdesti vuodessa. Seurakunta on elävä, ei paikallaan oleva. Ja jotta asia todella olisi näin, edellyttää se luovuutta myös seurakunnan päätöksenteossa. Siksi kannustan kaikkia osallistumaan vaalien lisäksi aktiivisesti seurakunnan elämään.
