No niin. Nyt on sitten Facebookissa ryhmä nimeltä "Olen ortodoksi!"
Päälimmäisenä ajatuksena ryhmän luomisessa oli tietysti verkostoituminen. Onn mukava huomata, että ortodokseja on muitakin kuin minä itse. Etenkin läntisessä Suomessa tämä on enemmän kuin totta. Muistuu mieleen omat kouluvuodet, jolloin sain olla monesti koko koulun ainut ortodoksi. Sitten on vielä se, että tuossa ryhmässä voidaan pitää yllä kehittävää keskustelukulttuuria, kun kaikki luonnollisesti esiintyvät omalla nimellään.
Tähän liittyen olen ollut hieman kiireinen. Mutta pitää kyllä iloksi ja riemuksi todeta, että muutamassa päivässä on sinne on löytänyt tiensä yli 350 ihmistä. Se on hyvä juttu :)