"Lähes puolet avioliitoista päätty Suomessa eroon"
Näin julistaa Helsingin Sanomien verkkosivuilla oleva otsikko (HS 15.11.2009. Tässä uutisessa tuotiin esille mm. se, että nykyään avioero ei ole niin paheksuttavaa kuin ennen ja uusi yksilökeskeinen citykulttuuri tukee tätä ajattelua. Nykyinen maailmanmeno on myös lisännyt kiireellisyyttä ja parisuhteelle tervettä yhdessäoloa on vähemmän.
Kiire ja maallistuminen. Tuttuja juttuja, jotka tuovat mukanaan monia lieveilmiöitä. Sanon nyt tässä heti alkuun, että avioero on vaihtoehto, jos liittoon kuuluu piirteitä, jotka selkeästi loukkaavat toista ihmistä. Väkivalta on esimerkiksi oikeutettu syy avioeroon, vaikka eroa ei voida koskaan pitää ihanteellisena asioina. Voimme kuitenkin sanoa, että se on kahdesta pahasta selkeästi se pienempi.
Mutta mitä on tuo yksilökeskeinen ajattelu, joka näyttää tukevan avioeroa?
Ensimmäisenä tulee mieleen se, että siinä ihminen ei halua tehdä missään asioissa myönnytyksiä. Parisuhde on kuitenkin aina kompromissi. Joistakin asioista on luovuttava yhteisen edun nimissä. Jos kaksi ihmistä toimii tismalleen omien halujensa mukaan, niin yhteentörmäys on selvä ja ongelmia tulee silloin roppakaupalla. Uhrautuvaisuutta ja kunnioitusta pitää löytyä kummaltakin osapuolelta. Yksilökeskeisessä ajattelussa omat tarpeet käyvät kaiken muun edelle, jopa oman aviopuolison.
Toinen tähän liittyvä asia on oikeastaan enemmän biologinen, mutta sekin tukee juuri yksilökeskeisyyttä. Kysymys on ihastumisesta. Biologisesti ihastumisen tarkoituksena on saattaa kaksi ihmistä yhteen. Varmasti moni tietää, että ihastumisen tunne vie ihmisen mukanaan ja kysymys on puhtaasti sanottuna aika euforisesta tilasta. Tämä tila ei yleensä kestä pitkään ja ihastuminen muuttuu rakastumiseksi, joka tilana on luonnollisesti hieman "rauhallisempi" .
Yksilökeskeisessä ajattelussa tätä ihastumisen euforista tilaa jäädään monesti kaipaamaan. Ja monesti helpoin tapa palata tuohon tilaan on se, että etsitään itselle uusi ihastumisen kohde. Ajattelu on lyhytnäköistä, sillä tästä voi tulla loputon kierre, sillä ihastuminenhan ei voi kestää loputtomiin.
Joku voi sanoa, että "erosin, koska liitossamme ei ollut rakkautta". Mitäpä jos kysymys olikin siitä, että rakkaudelle ei annettu tilaa ja ihastumisen haihduttua, vain kaikki lopetettiin. Toisin sanoen, luovutettiin ennen kuin todellinen "taistelu" oli edes alkanut. Avioliitto ei sakramenttina luo rakkautta tyhjästä, vaan sitä pitää olla entuudestaan. Avioliitto kyllä lisää ja ylläpitää rakkautta ja on tällöin myös uskomaton voimavara.
