KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 8. lokakuuta 2009

Vaihtokauppaa

Vieläkin uutisotsikoissa vellova vaalirahajuttu on herättänyt monia ajatuksia. En aio enää palata suoraan kyseiseen aiheeseen, mutta vaihtokaupoista ajattelin nyt hieman kirjoittaa.

Suurin osa kaikesta inhimmillisestä toiminnasta on vaihtokauppaa. Ihminen tekee lähes kaiken sillä periaatteella, että se hyödyttää häntä jollakin tavalla. Jos tuo hyötysuhde jää olemattomaksi, niin silloin moiseen touhuun ei kannata edes ryhtyä.

Tämä on sen luontoinen homma, että eläimetkin sen tajuavat. Kissa ja koira eivät esimerkiksi roiku ihmisen lahkeissa, elleivät ne saisi jotain hyötyä siitä itselleen. Tässä tapauksessa ruokaa, makupaloja, taputuksia ja silityksiä sekä lämpimän elinympäristön. Ne eivät siis hyvää hyvyyttään ala roikkua ihmisten seurassa. Kotieläin on syntynyt vaihtokaupan tuloksena.

Kanssakäymiset muiden ihmisten kanssa perustuvat usein myös vaihtokauppaan. "Kuka jaksaa hengailla tyypin kanssa, jolle pitää aina tarjota kaikki?"

Mutta kaikki ei aina ole vaihtokauppaa. Jos toinen haluaa toiselta jotain ilman vastapalvelusta tai hyvitystä, niin silloin on kyse hyväksikäytöstä. Sellaistakin tapahtuu valitettavan paljon. Vielä valitettavampaa on se, että usein hyväksikäytetty ei edes tajua tätä ennen kuin suurin vahinko on jo tapahtunut.

Entäs sitten se, että joku haluaa antaa toiselle jotain ilman hyvitystä tai vastapalvelusta?
Se on ihannoitava teko, koska silloin vilpittömästi halutaan auttaa toista ihmistä. Usein puhutaan "kristillisestä tasajaosta", mutta Kristuksen opetus ei puhu tasajaosta, vaan nimenomaan auttamisesta ilman vastapalveluksen odotusta:
"--rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin--" (Luuk. 6:35)

Helpommin sanottu kuin tehty...mutta täytyy meidän ainakin yrittää!