Luin päivän (17.10.2009) Hesarista Kirsikka Moringin kirjoituksen "Osta piletti taivaaseen". Siinä hän kertoo kuinka tylysti kävi Pietarissa, kun hän yritti päästä Nevskin lavran kirkkoon. Luostarialueen porttivahti peri maksun häneltä. Sama tapahtui uudestaan, kun hän oli menossa katsomaan luostarin vieressä ollutta hautausmaata.
Tämä on valitettavan tuttu juttu. Olen itsekin joutunut samalla "taivaan portilla" rahastuksen kohteeksi. Painoin kuitenkin määrätietoisesti eteenpäin, eikä kukaan onneksi tullut vetämään minua takaisin maalliselle puolelle portteja.
Tämä ilmiö ei ole kuitenkaan uusi. Muistaakseni jo 1990-luvun loppupuolella lavran portilla saattoi olla joku luostarin rekrytoima mummonen väijymässä turisteja. Ajan mittaan satunnainen päivystys muuttui määrätietoisemmaksi rahatukseksi. Portista ei enää paineltu noin vain läpi. Tietysti maksun joutuivat silloin, kuin myös edelleenkin maksamaan vain nuo pakanalliset turistit, jotka eivät mitenkään voi olla tulossa kirkkoon rukoilemaan. Ilmeisesti kaikki ulkomaalaiset tulevat luostareihin ja kirkkoihin sillä asenteella, että ne ovat vain tavallisia museoita muiden joukossa. Heiltä siis pitää periä asianmukainen maksu.
Valitettava juttu. Museovinkkelistä tajuan homman juuri ja juuri, koska näin tapahtuu monissa monissa muissakin maissa, kun kysymys on historiallisesta ja suuresta pyhäköstä. Näissä paikoissa pääsymaksuun sisältyy kuitenkin jonkinlainen porkkana. Kirkon kryptassa on museo tai jokin muu näyttely. Suurissa katedraaleissa on mahdollista päästä myös torniin katsomaan huikeita näkymiä (kuten blogini otsikkokuvasta voi päätellä).
Nevskin lavrassa ei kuitenkaan ole museoita ja näyttelyitä, eikä katolle pääse ihailemaan maisemia. Se, että ihmistä ei päästetä kirkkoon rukoilemaan muuten kuin maksusta on lähestulkoon uskonnollisen irvokkuuden huippu.
Pietarissa olen jo aikapäiviä sitten tottunut siihen, että turisteille on museoissa ja muissa vastaavissa paikoissa täysin omat hinnat. Ja monesti palvelualttiutta ei ole olemassakaan ellei osaa vetää oikeasta narusta. Maassa maan tavalla tietysti, mutta ei sen aina tarvitsisi olla ulkopuolisia kohtaan niin epäkiitollista. Minulla on monesti ollut suurena onnena se, että olen saanut olla jonkun paikallisen ihmisen seurassa. Tällöin museoihin on päässyt paikalliseen hintaan ja Nevskin lavran kirkkoonkin on voinut mennä rukoilemaan ilman eri maksua...
