Jälleen kerran olin koulutuksessa, jossa pohdittiin henkilökohtaista osaamista. Muutama mielenkiintoinen asia jäi mieleeni. Yksi niistä oli se, että TIETO ei tee ihmisestä välttämättä viisasta, sillä tieto jostakin asiasta on vasta ensimmäinen askel siihen perehtymisessä. Tämä nyt saattaa kuulostaa joltain kiinalaiselta sananlaskulta, mutta näin se vain menee.
Me saamme tietoa lähestulkoon mistä tahansa. Haluan tässä yhteydessä rinnastaa tämän nyt kirkolliseen maailmaan, koska se on läheistä minulle. Esimerkiksi niin, että ihminen menee kirkkoon ja kuulee evankeliumiluvun. Hyvä! Hän on saanut siis uutta tietoa, kuultuaan siellä esimerkiksi Tuhlaajapojan vertauksen. Mutta tähän ei ole tyytyminen...
Seuraava vaihe on näet YMMÄRTÄMINEN. Lapsen voi opettaa sanomaan, että 5+47 on 52, mutta se ei tarkoita sitä, että lapsi yhtäkkiä osaisi laskea yhteen. Hän ainoastaan osaa sanoa asian kaavamaisesti ilman ymmärrystä. Sama asia on evankeliumin vertauksen suhteen. Kuka tahansa osaa kertoa Tuhlaajapojan vertauksen, mutta ymmärtääkö hän todella sen, että mitä se tarkoittaa. Tähän tarvitaan opetus- ja valistustyötä, jotta todella ymmärrämme sen, mitä olemme kuulleet tai lukeneet.
Viimeinen vaihe on KÄYTÄNNÖN SOVELTAMINEN. Kaikki jää puolitiehen, jollemme osaa hyödyntää käytännössä sitä, mitä olemme kuulleet ja ymmärtäneet. Hankkimamme tieto siis jalostuu lopulta sille tasolle, että pystymme toteuttamaan sitä käytännön teoin.
Eräs huomionarvoinen toteamus on myös se, että pitkä kokemus jossakin työssä ei tee ihmisestä vielä täydellistä. Tällaisella henkilöllä on kyllä rutiiniosaaminen huipussaan, mutta rasitteena on sitten se, että hän ei kykene uusissa tilanteissa käyttämään muita keinoja kuin niitä, joita hän on vuosien varrella aiemmin käyttänyt. Tällä periaatteelle ajateltuna vanha ikälisään perustuva palkankorotus onkin aikansa elänyt. Rutiiniosaaminen voi muuttua ajan kuluessa todelliseksi rasitteeksi.
Eli paljon tuli taas opittua kaikkea uutta. Nyt on sitä tietoa...vielä pitäisi ymmärtää ja osata soveltaa käytännössä.
