Johannes Kastajan mestaus (opetuspuhe)

Pyhän Johannes Kastajan tsasouna Rasimäellä

Päivän evankeliumiluvussa pyhä evankelista Markus kuvaa meille päivän muistojuhlan tapahtumia. Alueen neljännesruhtinaana toimi Herodes Antipas, jonka isä Herodes Suuri oli ollut suuri rakentaja, mutta myös julma hallitsija, jonka muistamme surmauttaneen myös Betlehemin poikalapset Jeesuksen syntymän jälkeen.

Herodes Antipas ei välttämättä ollut yhtä julma kuin isänsä, mutta ei hänenkään hovissa vietetty erityisen hyveellistä elämää. Jos siihen aikaan olisi ollut juorulehtiä, niin ne olisivat varmasti kertoneet Herodeksen hovin juonitteluista ja moraalittomuuksista suurin kirjaimin.

Monille nämä hovissa tapahtuneet juonittelut ja muut säädyttömyydet olivat viihdettä, mutta hurskaille ja Jumalaa pelkääville tämä tällainen toiminta oli paheksuttavaa. Pyhä Johannes Kastaja tuomitsi synnin suureen ääneen, eikä hän säästellyt sanojaan myöskään silloin, kun kysymys oli hallitsijaperheestä.

Valitettavasti kaikilla ei ollut kykyä hyväksyä sitä totuutta, joka koski heidän omaa elämäänsä. Herodias ei halunnut kuulla tällaista ja hän olisi ollut valmis surmauttamaan Johanneksen heti. Tähän Herodes ei kuitenkaan suostunut. Herodes ei itsekään pitänyt siitä, että häntä arvosteltiin, mutta kuitenkin hän halusi kuunnella Johannesta, vaikka hänellä ei ollut aikomustakaan ottaa tämän ohjeista vaarin.

Pyhän Johannes Kastajan kohtaloksi koitui lopulta juhlat, jossa Herodes teki harkitsemattoman lupauksen, jota hän ei kehdannut perua. Muissa olosuhteissa hän olisi tämän saattanut tehdäkin, jotta syytön ihminen ei olisi joutunut kärsimään mestausta. Oma julkisuuskuva kävi oikeudenmukaisuuden edelle ja tämän vuoksi Johannes kuoli.

Pyhän Johannes Kastajan mestaukseen liittyvistä tapahtumista voidaan mainita ainakin kaksi oleellista opetusta, jotka liittyvät toisiinsa. Ensinnäkin se, että totuuden puhumisesta joutuu usein maksamaan kovan hinnan. Toiseksi, ihminen ei aina pysty olemaan oma itsensä, koska hän haluaa toimia toisten silmissä jotenkin edustavasti tai muutoin miellyttää heitä.

Kummatkin näistä edellä mainituista seikoista ovat kuitenkin asioita, jotka kuuluvat kristityn ihmisen perushyveisiin. Lyhyesti voisi sanoa, että kysymys on totuudesta ja rehellisyydestä.

 Meidän tulisi pitäytyä totuudessa, vaikka monissa tilanteissa totuuden sanominen voikin saattaa meidät epäedulliseen asemaan. Totuuden vastakohta on valhe, jonka avulla me taas haluamme päästä helpommalla.

Ihmiset mieluusti kuuntelevat sellaisia asioita, jotka miellyttävät heitä itseään. Hyvin harva haluaa kuulla totuutta, koska silloin he varmasti tuntisivat piston sydämessään. Kuinka moni ihminen on valmis ottamaan totuudenmukaista palautetta vastaan? Eikö paljon mukavampi ole kuunnella pelkästään myönteisiä asioita itsestään joka voi olla pelkkää hölynpölyäkin, koska siitä tulee niin hyvälle mielelle.

Jostain syystä Herodes kuunteli vangittua Johannes Kastajaa, vaikka tämän totuudenmukainen puhe varmastikin vaivasi häntä. Herodes ei kuitenkaan kuuntelemisesta huolimatta tehnyt parannusta, eikä muuttanut tapojaan. Siinä mielessä Herodes piti Johanneksenkin puhetta enemmänkin itselleen viihteenä.

Kenellä tahansa on vaarana toimia Herodeksen tavoin. Me saatamme kuunnella mieluusti esimerkiksi apostoli Paavalin lähetyskirjeitä ja evankeliumia ja tuntea piston sydämessä. Tästä huolimatta meidän on lähes mahdotonta ottaa sitä askelta, että me todellakin pystyisimme noudattamaan kuulemaamme opetusta.

Evankeliumista löydämme Kristuksen omakohtaisen opetuksen ja myös todistuksen Hänen ylösnousemuksestaan. Liturgiassa osoitetaan meille evankeliumikirjaa ja sanotaan ”Tämä on viisautta!”

 – Evankeliumin opetus on sitä viisautta ja totuutta, jota meidän tulisi noudattaa.

Olemme varmasti huomanneet, että tänä päivänä Kirkko on joutunut yhä useammin ja useammin suoranaisen hyökkäyksen kohteeksi. Jotkin tiedotusvälineistäkin suoranaisesti hakemalla hakevat syitä, jotta voisivat tuoda nimenomaan kristinuskoa esille mahdollisimman kielteisesti. Muihin uskontoihin ei kuitenkaan haluta kajota, koska tämähän voitaisiin tulkita suoranaiseksi rasismiksi.

Kirkko joutuu hyökkäyksen kohteeksi, koska se julistaa totuutta. Maailmassa noudatetaan sellaisia ihanteita, jotka eivät kestä kristillistä totuutta. Tämän vuoksi kirkko halutaan vaientaa. Aivan samalla tavoin kuin Herodias halusi vaientaa Johannes Kastajan.

Meidän ei kuitenkaan tule antaa myöten ja luopua siitä totuudesta, jonka löydämme Evankeliumista. Kristus on totuus ja jos haluamme pysyä Kristuksessa, niin silloin pysymme siinä totuudessa, jonka Hän on meille opettanut. Pyhän evankelista Johanneksen sanojen mukaisesti Kristus on ”täynnä armoa ja totuutta. - -  Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.” (Joh. 1:14,17) Amen.

Torkkupeittoja ja muuta sellaista

Seurakunnassamme harjoitetaan sellaista käytännönlähesitä diakoniatoimintaa, jossa ostamme muutaman kassillisen torkkupeittoja, lämpimiä sukkia ja huopatossuja. Näitä sitten lahjoitetaan vanhustenkoteihin, jotka ovat niistä äärimmäisen kiitollisia. Rahallinen panostus ei lopulta ole kovin mittava, sillä esimerkiksi torkkupeitot maksavat noin viisi euroa kappale.

Siihen nähden eduskunnan torkkupeittohankinta oli hieman kalliimpi. Tämä on ymmärrettävistä syistä herättänyt närää myös kansalaisissa. Enkä yhtään ihmettele. Kyllä reilusti yli sadan euron hinta peitosta on hieman kallis.

Minä olen onnistunut sopimaan seurakunnan kanssa niin, että saan ostaa aika ajoin uuden viitan itselleni, koska kyseessä on sentään työasu. Mieleeni ei kuitenkaan ole tullut pyytää seurakuntaa hankkimaan minulle peittoa, jotta voisin nukkua työajalla... Voisihan kirkon alttariin rakentaa pienen nurkkauksen, jossa voisi sitten otta pienet unet kesken toimituksen. Kyllä se kanttori varmasti jotain laulaa, jos pappia ei ala kuulua.

Uutisista on käynyt ilmi, että jotkut kansanedustajat ovat olleet tästä peittojutusta hieman vaivaantuneita. Peitto on siis todellakin ilmestynyt täysin yllättäen ja pyytämättä työhuoneeseen. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, joten ei niitä poiskaan voi heittää ja ei tällaisissa mittatilaustöissä ole myöskään palautusoikeutta. Kaunis ele olisi lahjoittaa peitot niitä tarvitseville, mutta edustajat pelkäävät tämän näyttävän hurskastelulta joka ainoastaan laskisi heidän imagoaan.

Tämän peittojutun yhteydessä on tullut esille eräs seikka joka on valitettavan totta. Miksi kansanedustajat eivät ole avoimesti vastustaneet tällaisia hankintoja tai muita epäkohtia?
Selitys on se, että kukaan ei uskalla asettua yleistä linjaa ja "yhteistä hyvää" vastaan. Tällaiset sooloilijat saavat kuulla kunniansa ja käytännössä he joutuisivat suoranaisen kiusaamisen kohteeksi. Mielestäni sanonta "Hän oli liian rehellinen poliitikoksi" on aika osuva. Nuori kansanedustaja oppii aika nopeasti pelin säännöt ja hänen on pakko mukautua systeemiin jos tekee mieli jatkaa hommia samassa paikassa.

Tämä edellä mainittu ei tietenkään ole pelkästään eduskuntaa koskeva tapa. Monissa muissakin työpaikoissa tosiasioiden esiintuominen on käytännössä rangaistava teko. Mölyt on syytä pitää mahassa, sillä kaiken pitää aina näyttää hyvältä ja toimivalta. Siihen nähden rehelliset ihmiset alkavat olla hiljalleen sukupuuttoon kuolemassa.

Rehellistä politiikkaa?

Olen joskus kuullut sanonnan siitä, että joku ihminen voi olla liian rehellinen ollakseen polittikko.
Tarkoittaako tämä sitten sitä, että poliitikot ovat epärehellisiä?

En haluaisi vetää näin jyrkkää johtopäätöstä ja varmasti on paljon poikkeuksiakin, mutta olisiko kuitenkin niin, että poliitiikassa vaaditaan tietynlaista röyhkeyttä, jonka lisäksi menestyksen avaimena on se, että ihminen osaa luovia totuuden rajamailla?

On eräs toinenkin sanonta siitä, että jos yhdelle kumartaa, niin samaan aikaan joutuu pyllistämään toiselle. Politiikan huipulle pääseminen edellyttää mahdollisimman laajaa kannatusta. Käytännössä mahdollisimman monelle pitää kumartaa ja mahdollisimman harvalle saisi pyllistää. Toimiiko tämä yhtälö sitten?

Ei se toimi. Sen vuoksi, poliitikon pitää olla mahdollisimman epämääräinen lausunnoissaan, jolloin ne voidaan tulkita mahdollisimman monella tavoin. Lisäksi poliitikon pitää antaa jatkuvasti hyvältä kuulostavia lupauksia, joiden toteutumista voidaan lykätä aina hitusen eteenpäin. Tämä toimii samalla tavoin kuin satu hiirestä, joka toimi kissalle räätälinä. "Ei tästä tullut takkia, mutta tästä saa liivin....Ei tästä tullut liiviä, mutta saahan tästä vielä lapaset". Eli jatkuvasti luvataan jotain ja pidetään toivoa yllä.

Kysymys ei ole siis suoranaisesta valehtelusta, mutta on hyvin vaikea myöntää, että kaikki olisi kovin avointa ja rehellistä. Mutta mitäs tässä toisaalta ihmettelemään... Jos poliitikko lupaisi suoralta kädeltä vain lapasia takin sijaan, niin kuka tällaista viitsisi äänestää. Rehellisyys ei siis toimi. Jos äänestäjät eivät rankaise tätä liian rehellistä poliitikkoa, niin ainakin puoluetoverit osaavat ampua alas tällaisen totuudenpuhujan, joka pissii omaan saappaaseen.

Outoa on politiikka...