Tilaisuus tekee ahneen...tai kavaltajan

Ihminen ei ole lähtökohtaisesti paha, koska hän kuuluu tähän luomakuntaan, jonka Luoja on hyväksi todennut. Ihmisellä on kuitenkin vapaa tahto, joka mahdollistaa sen että hän heikkoudessaan tekee myös vääriä valintoja ja lankeaa siten syntiin.

Me näemme tietenkin ensimmäisenä toisten ihmisten synnit ja saatamme mielessämme todeta, että “minä en ikinä sortuisi moiseen”. Mutta kukapa nyt myöntäisikään itselleen sitä, että aikoisi harkiten tehdä pahaa jossain tulevaisuudessa. Tuskinpa Juudaskaan aloittaessaan Kristuksen mukana kulkemisen ajatteli, että “tuon miehen minä muuten tässä vielä kavallan 30 hopearahan hinnalla”.
Harvemmin ihminen kovin pitkälle ennakkoon on suunnitellut pahan tekemistä. Melkein voisi sanoa, että tietynlaiset olosuhteet koettelevat ihmistä ja juuri siinä punnitaan, että pystyykö hän tekemään oikeita valintoja.

Juudaksesta sanotaan, että hän oli rahanahne. Ilmeisesti hän Kristuksen mukana kulkiessaan huomasi, että tämä Messias ei tuonutkaan mukanaan maallista valtaa (myös rahaa) ja kunniaa, vaan kysymys olikin taivaallisista asioista. Kristus ei vastannut Juudaksen odotuksia. Hän halusi jotain muuta kuin taivaallisia asioita ja niinpä 30 hopearahaa tuntui kavaltamisen yhteydessä hyvältä lohdutukselta. Toki Juudakseen liittyy paljon muutakin, mutta sitä ei ole syytä pohtia tässä sen enempää.

Mutta miettikäämme esimerkiksi tuota rahanahneutta. Kukapa meistä sanoisi, että “minä se muuten olen rahanahne ihminen”. Voisimme varmasti hyvin hurskaana sanoa aivan päinvastaista. - “Minua ei raha ja maalliset asiat kovin paljoa kiinnosta.” Mutta eipä sellainen paljoa kiinnosta mitä ei meille tarjota.

Entäpä jos tulisi tilanne että raha olisi tarpeen ja sen saamiseen tarjoutuisi mahdollisuus? Saattaisimme jopa hankkia sitä siinä tilanteessa kyseenalaisin keinoin, jos uskoisimme että siitä ei tulisi meille mitään seuraamuksia.

Kuten edellisessäkin kirjoituksessa mainitsin kärsivällisyyteen liittyen, niin me emme tiedä totuutta omasta kärsivällisyydestä (tai sen puutteesta), ennen kuin meitä on sen suhteen koeteltu. Samaa voisi sanoa rahanahneudestakin. Me emme tiedä totuutta, ennen kuin meitä on sen suhteen koeteltu. Isä meidän - rukouksessa pyydämme: “äläkä saata meitä kiusaukseen”. Se ei tarkoita sitä, että Jumala johdattaisi meitä kiusaukseen, vaan se tarkoittaa, että pyydämme Jumalaa vahvistamaan meitä, että emme koettelemuksissa lankeaisi.

Eli hyvin monissa asioissa me emme tiedä totuutta omista heikkouksistamme, ennen kuin me olemme joutuneet tilanteeseen, jossa kysytään tuota harkitsevaisuutta ja päättäväisyyttä tehdä oikeita valintoja. Silloin kun kaikki on elämässä rauhallista ja seesteistä, niin me olemme varmasti kärsivällisiä, anteliaita, siveellisiä, hurskaita jne. Mutta mitä me olemme sitten kun joudumme todelliseen koettelemukseen? Siinä vasta testataan sitä, että mitä me olemme.

Juudas kulki omaa polkuaan niin pitkälle, että siitä ei ollut enää paluuta takaisin. Se oli juuri sitä paatuneisuutta, joka lopulta teki katumuksestakin mahdotonta. Tässä kohden Suurta viikkoa meitä muistutetaankin siitä, että emme lähtisi tuolle Juudaksen polulle. Mutta ajatus siitä, että olisimme Juudaksen kaltaisia tuntuu täysin mahdottomalta: “En minä ole rahanahne, enkä minä ikinä kääntäisi selkää Kristukselle!”

- Mutta näin Juudaskin varmasti ajatteli siinä vaiheessa kun hän ryhtyi seuraamaan Kristusta.

Pimeyteen vajonnut Juudas

Pitkien paastokausien lisäksi ortodoksisessa kirkossa on myös viikottaisia paastopäiviä, jotka toistuvat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ympäri vuoden. Yleisimmät viikottaiset paastopäivät ovat keskiviikko ja perjantai, joista ensimmäistä vietetään Kristuksen kavaltamisen muistoksi ja jälkimmäistä Kristuksen kärsimysten muistoksi.


Mutta miksi Kristuksen kavaltaminen voi olla niin merkittävä tapahtuma, että sille on osoitettu oma viikottainen muistopäivänsä? Varmasti tälle löytyy hyvinkin seikkaperäinen teologinen perustelu, mutta yritän lähestyä tätä aihetta nyt hieman toisella tavoin.


Juudas on ennen kaikkea meille äärimmäisen varoittava esimerkki siitä, että mihin ihminen voi ajatua, kun ihminen antaa pahalle tilaa toimia. Meidän on muistettava, että Juudaksella oli kaikkien muiden ihmisten tavoin vapaa tahto tehdä elämässään valintoja. Jumala auttaa ihmistä, kun ihminen ojentaa kätensä kohti Jumalaa, mutta samalla tavoin Saatana voi saada ihmisestä otteen. Hyvin arkipäiväinen sanonta "antaa pirulle pikkusormensa" on itse asiassa hyvinkin syvällinen ja osuva.
Voimme kuitenkin hämmästellä, että miten Juudas saattoikaan ajatua niin kauas hyvyydestä, että kavalsi ja käytännössä myi oman opettajansa kuolemaan?
Tähän on varmaan moniakin syitä, mutta kahta erityistä seikkaa on Juudaksen kohdalla korostettu. 

Ensinnäkin hänen sanottiin olleen hyvin ääri-isänmaallinen. Juudas oli tämän olettamuksen mukaan ollut selootti, kapinallinen, joka halusi raivata roomalaiset miehittäjät pois väkivaltaa kaihtamatta. Yleinen käsitys on, että Juudaksen odotukset Jeesuksesta messiaana ja vapahtajana olivat jotain muuta mitä Kristus todella oli. Tämän seikan Juudas jonkin ajan kuluttua huomasi. Kristus ei puhunut mitään taistelemisesta miehittäjiä vastaan. Hän puhui rauhasta ja rakkaudesta. Jopa sellaisesta rakkadesta, joka täytyi ulottaa koskemaan myös vihamiehiä. Juudaksen suuret odotukset mahtavasta sodanjohtajasta alkoivat romahtaa. Jeesus ei marssinut Palmusunnuntaina mahtipontisesti Jerusalemiin sotaratsulla ratsastaen ja aseistettujen sotilaiden saattelemana, vaan hän tuli paikalle kaikessa rauhassa aasilla ratsastaen ja lasten saattelemana. Juudas oli pettynyt. Juudaksen väärät kuvitelmat Kristuksesta alkoivat myrkyttää hänen mieltään.


Toinen Juudakseen liittyvä piirre löytyy suoraan evankeliumista. Evankelista Johannes kuvaa (12. luvun alussa) sen, kuinka Maria voiteli Kristuksen jalat kalliilla tuoksuöljyllä. Juudas närkästyi tästä ja totesi, että miksi öljyä ei ennemmin myyty ja annettu siitä saatuja rahoja köyhille. "Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan." (Joh. 12:6)


Juudas oli rahanhimoinen ja tuo rahanhimo yhdessä väärien odotusten kanssa ajoi hänet lopulta kavaltamaan oman opettajansa kolmestakymmenestä hopearahasta. Vastakkainasettelu Jeesuksen jalkoja voidelleen Marian ja Juudaksen välillä oli hämmästyttävä. Maria ei vuodatti pienen omaisuuden Jeesuksen jalkoihin, kun taas Juudas suhteellisen pienestä summasta kavalsi opettajansa. Maria osoitti rakkautensa Jeesusta kohtaan, kun taas Juudas vihassaan antoi pahalle täydellisen toimivallan ja myi oman opettajansa.


Juudaksen toiminta ei tapahtunut hetken mielenjohteesta, vaan kaikki oli tarkoin harkittua. Hän pystyi toteuttamaan kaiken niin salassa, ettei kukaan muista opetuslapsista huomannut mitään. Kaikki olivat täysin hämmästyneitä aterialla kuullesaan Jeesukselta, että yksi heistä olisi kavaltaja. Mikäli joku opetuslapsista olisi saanut vihiä Juudaksen toimista, niin he olisivat epäröimättä tehneet tyhjiksi hänen suunnitelmansa. Juudas kuitenkin näytteli roolinsa täydellisesti, mutta Kristusta hän ei voinut petkuttaa. "Mitä aiot, tee se pian!" (Joh. 13:27)



Juudas sinetöi oman loppunsa hirttämällä itsensä.  Tällä tavoin hän tuhosi viimeisenkin mahdollisuutensa mielenmuutokseen ja katumukseen. Pietarikin toimi väärin kieltäessään kolmesti Kristuksen. Tämän seurauksena hän poistui paikalta itkien katkerasti. Hän ei kuitenkaan tuhonnut itseään ja saikin myöhemmin mahdollisuuden kolmesti tunnustaa rakastavansa Kristusta.


Monet suuren viikon veisuista kuvaavat ankarin sanoin Juudaksen toimintaa. Niiden tarkoituksena ei ole uhmakkaasti herjata Kristuksen kavaltajaa, vaan ne muistuttavat ennemmin siitä että, mihin kaikkeen ihminen on kykenevä, kun hän antaa vallan-ja rahanhimon viedä itsensä pimeyteen.

Ja palataksemme siihen mistä lähdimme liikkeelle eli paastopäivään. Kristuksen kavaltamisen muistoksi vietettävä viikottainen paastopäivä todellakin muistuttaa meitä siitä, että meidän tulisi tarkkailla jatkuvasti itseämme ja taistella himoja ja vääriä riippuvaisuussuhteita vastaan. Väärät kuvitelmat ja yksikin himo voivat viedä ihmisen lopulta hyvin kauaksi Jumalasta.