 |
| Sattumanvarainen otos omasta kirjahyllystäni. |
Seurakuntamme kirjahyllyyn on koetettu haalia monenlaista kirjallisuutta. Siellä on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin vähän sellaista kirjallisuutta, joka sopisi alkupaloiksi ortodoksisuudesta kiinnostuneille. Tämä on suoranainen ongelma meillä Suomessa. Netistä toki löytyy toki paljon hyvää ja suositeltavaa, mutta esimerkiksi minä koen jatkuvan ruudulta lukemisen rasittavana asiana. Kirja tuntuu edelleen mukavimmalta vaihtoehdolta, joka on helppo ottaa luettavaksi niin kotona yöpöydältä, kuin laukusta esim. junamatkalla.
Kyllähän meillä on uskonnollista kirjallisuutta saatavilla, mutta onko se lopulta niin helppolukuista? Muistan kuulleeni toteamuksen siitä, että papin tulisi kirkossa pitää sellainen opetuspuhe jonka 12-vuotiaskin ymmärtää. Koululaisjumalanpalveluksessa ymmärtämämyksen ikärajaa on syytä laskea entisestään.
Tällä en halua vähätellä ketään, mutta ovathan juuri yksinkertaiset helpot asiat on helppo sisäistää ja oppia. Opetuspuhetta pitävän papin helmasyntinä (mitä se sana sitten todellisuudessa tarkoittaakin) voi pitää sitä, että liian paljon asiaa halutaan mahduttaa liian lyhyeen hetkeen ja lisäksi vaarana on ryhtyä pitämään kuulijakuntaa teologisen koulutuksen saaneena. Tämän seurauksena ihmiset palaavat kirkosta onnellisina koteihinsa muistamatta yhtikäs mitään siitä, mitä pappi on yrittänyt heille selittää.
Mutta takaisin kirjallisuuteen. Mitä helppolukuista kirjallisuutta meillä on lopulta ortodoksisuudesta ja mitkä kirjat kuvaisivat ymmärrettävällä tavalla esimerkiksi evankeliumin opetuksia ja jumalanpalveluksiamme?
- Rehellisesti sanottuna näitä kirjoja ei ole paljoa ja minun on vaikea nimetä niistä montaakaan. Kaikesta huolimatta aion nyt mainita muutaman kirjan nimeltä.
Edelleen pitäisin äärimmäisen kauniina ortodoksisuuden kuvauksena Nikolai Saikin kirjaa "Vanhan Valamon esilukija kertoo" (1981). Harva meistä on luostariin menossa, mutta hänen kaunis ja yksinkertainen tapa kertoa näistä ortodoksisuuteen liittyvistä asioista upposi minuun jo 12-vuotiaana. Tätä kirjaa on kuitenkin nykyään vaikea löytää.
Toinen hyvä kirja on Alexander Menin kirja "Ihmisen poika" (2005), jossa on suhteellisen yksinkertaisesti kerrottu Kristuksen toiminnasta ja opetuksesta sekä valotettu samalla sen ajan historiaa ja kulttuuria. Pari ensimmäistä lukua on historiallista katsausta, joka saattaa puuduttaa jonkun. Voin kuitenkin rohkaista, että näiden lukujen jälkeen kirja muuttuu paljon mielenkiintoisemmaksi. Tätä kirjaa on saatavilla varmasti monesta paikasta.
Yksinkertaista ja hyvää kuvausta liturgiasta on vaikea löytää. Ehkä eräs mainitsemisen arvoinen kirja on Arkkipiispa Paavalin "Uskon pidot" (1986). Tämän lisäksi en tahdo muistaa, että meillä olisi selkeää suomenkielistä kirjaa nimenomaan liturgiasta.
Ortodoksisista uskonnonopetuskirjoista voin mainita rovasti Stefan Holmin "Ortodoksinen uskontokirja - Kirkon jäsenenä" (2007), joka on sisällöltään hyvä. Tätä kirjaa voivat lukea siis muutkin kuin ysiluokkalaiset.
Varmasti moni löytää muitakin hyviä kirjoja, mutta minä edelleen peräänkuulutan yksinkertaisuutta ja ymmärrettävyyttä. Esimerkiksi Alexander Schmemannin kirja "Maailman elämän edestä" on hyvä, mutta toisaalta se on sisällöltään jo sen verran raskas (mutta sitäkin asiapitoisempi), että se ei mene yksinkertaisesta peruskirjallisuudesta.
Nykytilanne ortodoksisen kirjallisuutemme suhteen on sellainen, että kirjoja tuotetaan pitkälti hyvin omista (kirjoittajan tai kustantajan) lähtökohdista. Suurin osa luostareiden toimesta julkaistuista kirjoista on lähes väistämättä suunnattu syvemmän hengellisen tutkiskelun omaaville ihmisille. Jos minun pitäisi suositella jotain helppoa luettavaa ortodoksisuudesta kiinnostuneille, niin silloin nunna Kristodulin lapsille tarkoittama "Pienet pyhiinvaeltajat" (2003) päihittää Filokalian mennen tullen. (Tämä siis enemmän tällaisena vertailevana toteamuksena, vaikkakin meillä kotona luetaan lapsille iltasaduksi Pieniä pyhiinvaeltajia.) Maallikkokäyttöönkin hyvän jumalanpalveluskirjallisuuden kääntämisessä on Lintulan luostarissa tehty arvokasta työtä ja erityisesti nunna Ksenian "Kiitosakatistos" (2010) on tästä hyvänä esimerkkinä.
Luostariväen kirjallisuudesta mainittakoon vielä (pappis)munkki Serafimin kirjan "Tie Ylösnousemukseen" (2006), joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen erityisesti Suuren paaston aikana. Lisäksi arkkimandriitta Arsenin (nyk. piispa Arsenin) "Ortodoksinen sanasto" (1999) on omalta osaltaan mielenkiintoinen, vaikka se varmasti sopii paremmin niille, jotka ovat jo enemmän olleet kosketuksissa ortodoksiuuden kanssa.
Sanon tässä samaan hengenvetoon sen, että olen tietoinen siitä, että kirkossamme ollaan kohta julkaisemassa uutta kirjaa, jossa painopiste on juuri valistuksellisessa puolessa ja kohderyhmä on ymmärtääkseni katekumeenit, eli kirkkoonliittyjät. Ainut harmi on siinä, että tämä kirja olisi pitänyt julkaista vähintään 20 vuotta sitten.
Kysymys kuuluu siis edelleen, että missä on meidän hyvä ja yksinkertainen valistuskirjallisuus?
Jos joku nyt vastaa tähän viimeiseen kysymyykseen, että "Kirjoita sinä", niin kiitos kohteliaisuudesta. Seurakuntatyötä tekevän papin (tai ainakin minun) on kuitenkin vaikea löytää aikaa pitkäjänteiseen kirjalliseen työhön. Melkein pitäisi ottaa virkavapaata, jotta tämä olisi mahdollista. Siihen asti kirjalliset tuotokset jäävät hajanaisiksi ja jopa epäjohdonmukaisiksi.
Sanon tässä vielä senkin, että Suomessa on monta henkilöä (ja nyt en yritä vihjata itseeni), joilla olisi meille paljon annettavaa myös kirjallisesti. Mutta monesti unohtuvat ne kannustuksen sanat ja suoranaisen mahdollisuuden antaminen tällaiseen toimintaan. Ihan lopuksi pitää (nyt hieman itsekriittisestikin) todeta, että suurinta meteliä itsestään pitävät eivät läheskään aina ole niitä kaikkein lahjakkaimpia.
