Elämme nyt kirkkovuodessa
erityistä juhlan aikaa. Olemme läpikäyneet 40 päivän ylösnousemuksen
juhlakauden sekä tämän jälkeen Herran taivaaseenastumisen juhlan. Edessämme on
vielä Helluntai, eli Pyhän Hengen vuodattamisen juhla.
Tämä sunnuntai on nimetty
"pyhien isien sunnuntaiksi". Tänä sunnuntaina muistelemme ensimmäisen
ekumeenisen kirkolliskokouksen pyhiä isiä. Tämä kokous pidettiin Nikeassa
vuonna 325 ja siinä määriteltiin kirkkomme uskonoppia ja nimenomaan sitä, että
miten me ymmärrämme Kristuksen jumalallisuuden ja ihmisyyden.
Saatamme ajatella, että onko
ollut välttämätöntä säätää uskonopillisia ohjeita ja muita säädöksiä kristittyjä
varten? Täytyykö uskonasiat tosiaankin rajata joihinkin raameihin?
Meidän täytyy muistaa, että näin
ei olisi tehty ellei olisi jo tuolloin 300-luvulla ollut niin paljon erilaisia
harhaoppeja, jotka vääristävät todellista uskoa. Sitä uskoa jota apostolit
olivat julistaneet Helluntaista lähtien.
Evankeliumilukuna kuulimme
otteen Kristuksen jäähyväisrukouksesta, jossa viitataan oikeaan uskoon ja
Jumalan tuntemiseen. Tätä edeltävässä epistolaluvussa Paavali varoittaa Efeson
seurakuntaa siitä, että sisäiset ristiriidat tulevat repimään seurakuntaa ja
kaikki eivät tule pysymään totuudessa:
”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen
teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta
joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen
opetuslapset mukaansa.” (Ap.t. 20:29-30)
Apostoli Paavali siis ennalta näki
ne harhaopit, jotka tulisivat repimään Kirkkoa.
Muistamme varsin hyvin, että
Kristus antoi opetuslapsilleen ohjeen välittää evankeliumin ilosanomaa eteenpäin.
On varsin selvää, että Kristus ei antanut kaikkiin tilanteisiin
yksityiskohtaisia ohjeita, vaan kieltojen ja säännösten sijaan Hän kannusti
rakkauteen. Vasta myöhemmin löydämme yksityiskohtaisempia ohjeistuksia kirkon
elämästä, kuten esimerkiksi juuri
apostoli Paavalin lähetyskirjeistä ja myöhemmin ekumeenisten kirkolliskokousten
kanoneista.
Lain ja säädösten
noudattamisessa meidän tulisi löytää oikeanlainen tasapaino. On selvää, että
pelkkiä pykäliä tuijottaessamme meistä voi tulla samanlaisia sokeita kuin
Jeesuksen ajan fariseuksista ja lainopettajista, jotka olivat menettäneet jopa
yksinkertaisen lähimmäisenrakkauden lakiuskossaan.
Toisaalta ei ole oikein vähätellä oppia ja säädöksiä ja näin antaa itselle näennäistä oikeutta ryhtyä laskemaan rimaa omien mielihalujemme mukaan. On asioita, jotka on nähty meille hyväksi
ja näistä jatkuva ja omapäinen poikkeaminen voi johtaa lopulta vakaviinkin ongelmiin.
Voidaan sanoa, että meissä
ihmisissä asuu luontainen halu kapinoida sääntöjä vastaan. Tämä kapinointi tuli
esille jo luomiskertomuksessa, jossa ihminen ei pystynyt noudattamaan yhtä
Jumalan hänelle antamaa ohjetta.
Ehkä tämän kaiken alkusyy on
siinä, että ihminen kuvittelee tietävänsä mikä on hänelle kaikkein parasta,
jolloin ihminen kuvittelee näkevänsä Jumalan peilistä. Hän siis kuvittelee itse
hallitsevansa ja tietävänsä kaiken. Ylpeys ja itsekeskeisyys ovat
sielunvihollisen ihmiselle antamaa
salakavalaa myrkkyä, jonka seurauksena loitonnumme Jumalasta ja lähimmäisistämme.
Monesti tuo ylpeys ja
itsekeskeisyys ei välttämättä aiheuta ihmiselle niin helposti ulkoista
vahinkoa, mutta sielu sen sijaan haavoittuu päivittäin sen vuoksi, ettei
ihminen halua noudattaa Jumalan
tahdon mukaista elämää.
Helpointa onkin lähteä
liikkeelle siitä, että myönnämme sen tosiasian, että emme me koskaan voi olla
kaikkitietäviä. Suurimmat vahingot tapahtuvat juuri silloin, kun ihminen luulee
tietävänsä kaiken ja toimii oman päänsä mukaan.
Kenties näin äitienpäivänä on
hyvä mainita vertauksen omaisesti lapset, jotka joissakin tilanteissa toimivat
myös oman päänsä mukaan; kaikista vanhempien kielloista huolimatta.
Tiedämme varsin hyvin, että
lasten omapäisyyden tähden ovat monet äidit ja isätkin saaneet viettää useita
tunteja terveyskeskuksen päivystyksessä tai myöhemmin he joutuvat valvomaan öitä
odottaen lastensa kotiinpaluuta. Se on kasvattajan suuri vastuu ja äidit
kantavat monesti huolta vielä enemmän. On kohtuullista ja oikein, että
muistamme kohta erillisessä rukouksessa kaikkia äitejä.
Tiedämme sen, että todellista
huolenpitoa on se, että asetamme lapsille selkeät säännöt ja rajat joiden
puitteissa lapsen on turvallista toimia. Samalla tavoin on myös Kirkon piirissä.
Meille on annettu sääntöjä, joita noudattamalla meidän on turvallista
kilvoitella eteenpäin ja sielumme säästyy suurilta vahingoilta. Lasten tavoin
meidän on joskus vaikea ymmärtää, että tässäkin on kysymys huolenpidosta ja
rakkaudesta. Nimenomaan Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Amen.
