”Jos jonkun on jano,
tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään
kumpuavat elävän veden virrat. – Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen
uskovat tulisivat saamaan.”
Kristus viittaa veteen ja
Henkeen. Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?
Jos me ajattelemme, että mitä
vesi meille merkitsee, niin sehän on meille kaikille välttämättömyys. Ei vain
ihmisille, vaan myös eläimille ja kasveille. Eli biologisesti ajateltuna vesi
on koko elämän edellytys täällä maan päällä.
Mutta me kristittyinä
tiedämme sen, että ihmisellä on myös sielu, jonka eläväksi tekijä ei ole vesi,
vaan Pyhä Henki. Ihminen on ruumiillisesti riippuvainen vedestä, mutta
sielultaan hän on riippuvainen Jumalasta.
Vesi ja Pyhän Hengen armo
liittyvät läheisesti toisiinsa myös kirkon elämässä. Kasteessa ihminen
uudistuu. Ja siinä hän todellakin syntyy uudelleen vedestä ja Hengestä. Tätä
liturgiaa on edeltänyt vedenpyhitys, jonka rukouksissa olemme pyytäneet, että
Pyhän Hengen armo ja siunaus välittyisi myös veden nauttimisen ja vihmomisen
kautta meidän päällemme. Näkyvästä ja elämää ylläpitävästä elementistä tulee
myös armon ja siunauksen välikappale.
Meissä ihmisissä asuu kaipaus
kohti Jumalaa. Luotu haluaa tuntea olevansa yhtä oman Luojansa kanssa. Kristus
kuvaa autuaiksi niitä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Tuo vanhurskaus
on juuri sitä, että ihminen haluaa olla yhteydessä Jumalaan ja noudattaa Hänen
tahtoaan. Autuaita eivät siis ole ne, jotka kuvittelevat olevansa kaikessa jo
hyviä, vaan autuaita ovat nimenomaan ne, jotka janoavat tuota yhteyttä
Jumalaan.
Me tiedämme mitä on olla
janoissaan. Me tiedämme, että tuo janon tunne ei häviä ennen kuin olemme
saaneet juotavaa. Samalla tavoin on ihmisen sielunkin kanssa. Ihminen voi olla
sielultaan janoissaan ja tämän janon sammuttaa Kristus: ”Jos jonkun on jano,
tulkoon minun luokseni ja juokoon.”
Mutta kuinka moni lopulta
löytää Kristuksen? Evankeliumista kävi ilmi, että läheskään kaikki eivät
uskoneet Kristukseen, vaan hänet haluttiin jopa ottaa kiinni. Tänä päivänä
tilanne on samankaltainen, sillä hyvin paljon löytyy niitä, jotka eivät halua
sammuttaa hengellistä janoaan kääntymällä Kristuksen puoleen. Tänä päivänä
löytyy myös niitä, jotka haluavat pidättää Kristuksen. Raivata hänet pois
silmistä: pois kouluista, pois julkisista tiloista, pois juhlaperinteestämme.
Siis sellaisistakin juhlista joiden perusta on kristinuskossa!
Kristus ja Jumalaan
turvautuminen nähdään uhkana, joka näyttää rajoittavan joidenkin elämää. Kielteisiä
asioita uskonnosta kaivetaan uutisotsikoihin ja näiden yllyttämänä ihmiset
päättävät erota kirkosta. Aina löytyy jokin näennäinen syy. Joskus vedotaan
ajankohtaisohjelmissa käytettyihin puheenvuoroihin tai sitten joihinkin
yksittäisiin väärinkäytöksiin.
Mutta miksei kukaan vaivaudu
raottamaan ensin oman seurakuntansa ovea kysyäkseen, että miten asiat oikeasti
ovat siinä yhteisössä mihin minä kuulun? Miksei tätä tehdä ennen kuin vihan
vimmassa käännetään selkä Kristuksen kirkolle? Sille Kirkolle, jonka
syntymäpäivää tänään vietämme.
Kristuksen meille asettama
kutsu on harvinaisen selkeä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon MINUN luokseni ja
juokoon!”
Me löydämme tästä maailmasta
vaikka millaisia asioita ja meille tyrkytetään kaikenlaisia tuotteita joiden tarkoituksena
on parantaa meidän elämisemme laatua. Ihminen yrittää sammuttaa janonsa monin
eri keinoin, mutta yhä uudestaan ja uudestaan hän huomaa, että kaikki ei
olekaan täydellistä. Kaiken tuon maallisen ihanuuden keskellä ihmisen sielu on
edelleen janoissaan.
Ihmisen ruumis on Pyhän
Hengen temppeli ja vaikka miten yrittäisimme tyydyttää maallisilla asioilla
itseämme, niin sielu on edelleen janoissaan. Sen vuoksi meidän tulee mennä
Kristuksen luokse. Ja Kristuksen luokse kulkeminen ja Kristuksen kohtaaminen
tapahtuu Kirkossa. Se on paikka, missä me kohtaamme Kristuksen ja osallistumme
Hänestä.
Juuri Kirkko on se paikka,
jossa korostuu meidän kristittyjen yhteisöllisyys. Rakkauden osoittaminen
edellyttää sitä, että kohtaamme toisia ihmisiä. Kristus on sanonut, että ”--missä
kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20)
Kirkko koostuu ihmisistä,
joilla kaikilla on pyrkimys kohti Jumalaa. Se on yhteisö, joka haluaa tulla
Kristuksen luokse. Tuon yhteisöllisyyden vastakohta on itsekkyys ja
itserakkaus, jossa kaikki omien etujen saavuttaminen käy kaiken muun
yläpuolelle. Tuossa itsekkyydessä ihminen kuvittelee olevansa itse Jumala ja
täydellinen. Juuri tuolloin ihmisestä kuitenkin tulee epätäydellinen, koska hän
menettää elämän merkityksen ja elämän päämäärän. Ihminen ei ole todellinen
ihminen ilman Luojaansa. Tällöin ihminen on hengellisesti kuollut, vaikka hän
täällä maan päällä hengittäisi ja liikkuisikin.
Kun me käännymme Kristuksen
puoleen, niin silloin Pyhä Henki tekee meistä todella eläviä. Aamupalveluksen
veisun sanojen mukaisesti: ”Pyhä Henki tekee eläväksi jokaisen sielun ja
puhtaudella hänet korottaa ja Kolminaisuus hänet kirkastaa pyhällä
salaisuudella.” Amen.
