Mutta mistä tuli mieleeni moinen sanonta?
Papin työssä ehdottomasti parhaimpia puolia on uusien ihmisten tapaaminen ja ylipäätäänsä ihmisten kanssa oleminen. Ei ole kahta samanlaista päivää ja siitä pitää olla kiitollinen. Kohtaamiset voivat olla myös sillä tavoin yksipuolisia, että pappi on kaikkien edessä toimittamassa jumalanpalvelusta tai pitämässä jotain esitelmää. On selvää että papin naama tulee äkkiä tutuksi, mutta papin on vaikea muistaa kaikkia läsnäolijoita.
Uskallan väittää, että olen oman työni puitteissa tavannut tuhansia ihmisiä. Monet ihmiset odottavat ja toivovatkin hyvinkin persoonallista kohtaamista papin kanssa... ja tähän me tietysti pyrimmekin, sillä papin tulee olla helposti lähestyttävä. Itselläni tulee tänä vuonna 10 vuotta täyteen pappina. Monesti törmäänkin sellaisiin ihmisiin, joita olen tässä vuosien varrella aikaisemmin tavannut.
"Muistatko missä viimeksi tavattiin?" kuuluu kysymys. Hyvin usein minun pitää myöntää, että en muista. Ja monista lisävihjeistä huolimatta saattaa olla, että en osaa yhdistää tapaamaani ihmistä oikeaan aikaan ja paikkaan. On tietysti sellaisiakin kohtaamisia, missä minun ei tarvitse välittömästi arvata, että missä olen jonkun henkilön aiemmin tavata. Tällöin tuttavallisesti keskustellessa toinen aivopuoliskoni koettaa käydä läpi potentiaalisia hautajaisia tai muita tilaisuuksia johon kyseiset (monesti hyvinkin tutun oloiset) kasvot kuuluvat.
Ei ole helppo myöntää omaa tietämättömyyttään. Lisäksi mitä tuttavallisemmin joku ihminen aloittaa keskustelun, niin sitä kuumeisemmin mietin, että missä olen tämän ihmisen tavannut. Mieleeni tulee eräs puhelinkeskustelu tässä muutama vuosi sitten.
Eräs henkilö soitti minulle ja pyysi saada Ehtoollista kotiinsa, sillä hänellä ei terveytensä vuoksi ollut mahdollisuutta tulla kirkkoon. Koska keskustelu alkoi niin tuttavallisesti, niin oletin kyseessä olevan jonkin aktiiviseurakuntalaisen jonka kanssa olin ollut usein tekemisissä. Nimi meni kuitenkin hieman ohi, joten jouduin kysymään sitä uudestaan. Henkilö kertoi nimensä ja jatkoi:
-"Tokihan sinä minut tunnet, sillä olethan aiemminkin tuonut minulle Ehtoollista".
Oloni alkoi muuttua tukalaksi. Minä ilmiselvästi tunsin kyseisen henkilön, mutta tästä huolimatta en osannut yhdistää kuulemaani nimeä kasvoihin tai vielä vähemmän siihen, että missä tämä ihminen asui. Koetin jotenkin kiertoteitse päästä tästä selville. Sanoin meneväni sinä päivänä Valtimolle toimittamaan liturgiaa, jonka jälkeen minulla oli mahdollisuus tulla käymään ja jatkoin: "Mikäs se katuosoitteenne olikaan?
- "No sehän on ***katu" sanoi tämä henkilö ja jatkoi "Mutta tehän olette tosiaan käyneet meillä aiemminkin".
En tiennyt oikein mitä enää sanoa. Katusosoite ei kuulostanut tutulta. Toisaalta, seurakuntani alueella oli paljonkin katuja ja sellaisia teitä mitä en ulkoa muistanut, mutta tämä ei kuulostanut alkuunkaan tutulta. En oikein tiennyt, että kuinka paljoa enää hölmömpää kuvaa itsestäni saatoin antaa, kun minulla ei vieläkään ollut harmainta hajua siitä että minne minun pitäisi mennä.
Yritin olla osoittamatta täydellistä typeryyttä ja kysyin vielä ohimennen lisäkysymyksen siitä, että "Minkälainen se teidän talo olikaan?"
- "No kerrostalo tietenkin ja asun siinä kuudennessa kerroksessa".
Mitä ihmettä! Nurmeksessa on kerrostaloja, mutta ei niin korkeita. Vielä vähemmän tällaisia taloja oli Juuassa tai Valtimolla. Tässä vaiheessa rohkaisin mieleni ja kysyin tämän henkilön asuinpaikkakuntaa. Kävikin ilmi, että tämä ihminen soitti aivan toiselta puolelta Suomea ja hänen oli tarkoitus soittaa aivan toiselle papille.
Huojennus oli lopulta suuri, sillä kerrankin tunsin olevani sellainen apina, jolla oli tällä kertaa ihan hyvä syy siihen, etten tuntenut soittajaa. Kaikki päättyi lopulta parhain päin ja oikean sekä soittajalle huomattavasti tutumman nuoren papin puhelinnumerokin löytyi. Fiksumpi pappi olisi varmasti kysynyt heti alkuunsa asuinpaikkakuntaa ja säästynyt aikamoiselta vaivalta...
