Alusta loppuun ja tietenkin seisten (ajatuksia kirkkokäytöksestä)

Papilta kysytään monesti ohjeita liittyen kirkkokäytökseen. Itse asiassa onkin hyvin suotavaa, että mahdollisimman moni olisi kiinnostunut tästä aiheesta. Paljon on näet niitä, jotka erheellisesti olettavat kirkossa olemisen blogin otsikon mukaisesti sellaiseksi, että kirkossa on oltava jumalanpalvelukset alusta loppuun ja tietenkin seisten koko ajan. Tämän olettamuksen ollessa valloillaan syntyy väkisin niitä tilanteita, joissa paremmalta tuntuu jäädä kotiin kuin mennä kirkkoon.


Tämä kyseinen aihe on herättänyt hieman keskustelua esimerkiksi niissä paikoissa, joissa sunnuntaisin aamupalvelus edeltää liturgiaa. Kyse on reilun parin tunnin kokonaisuudesta, joka voi tosiaan käydä kohtuuttomastikin voimille niille, joilla on esimerkiksi huono terveys. En pidä kuitenkaan järkevänä ratkaisuna sitä, että jumalanpalveluksia typistetään väkisin, jotta kaikki varmasti jaksaisivat olla kirkossa alusta loppuun.

Opetuspuheen kuulemista Joensuussa

Nyt on ensinnäkin hyvä muistuttaa siitä, että meille on Suomeen on iskostunut suhteellisen jyrkkä käsitys siitä, että miten kirkossa ollaan. Kirkkoon ei ole suotavaa tulle kesken jumalanpalvelusta ja koko toimitus tulisi tosiaan seistä alusta loppuun muutamaa poikkeusta (kuten opetuspuhetta) lukuunottamatta. Eihän tässä käsityksessä siinä mielessä mitään pahaa ole, mutta vaarana onkin tehdä jumalanpalveluksesta enemmän suoritus, jonka täydellinen suorittaminen edellyttää näitä edellä mainittuja asioita.

Mutta vilkaistaanpa ihmisten toimintaa muualla maailmassa. Mennään esimerkiksi Kreikkaan, jossa tavat ovat hieman toisenlaiset. Suhteellisen pieni osa ihmisistä tulee kirkkoon heti aamupalveluksen alkuun, vaan jokainen tulee kirkkoon omaan tahtiin.
Arkisin taas työmatkalla olevat ihmiset poikkeavat kirkossa ainoastaan sen verran, että sytyttävät tuohuksen ja osallistuvat rukoukseen muutaman minuutin ajan. Tämä samainen "poikkeaminen" on valloillaan monissa kristillisissä maissa. Kirkkoon meneminen ei ole suoritus, vaan siellä voi tosiaan poiketa.


Palataanpa sitten takaisin tänne Suomeen. Esimerkiksi meillä Nurmeksessa sunnuntain aamupalvelus alkaa klo 9 ja liturgia alkaa noin klo 10. Mikäli joku kokee aamupalveluksen liian raskaana, niin hän voi tulla kirkkoon vasta myöhemmin. Hyvänä maamerkkinä on juuri klo 10, jolloin liturgia alkaa. Löytyyhän myös niitä jotka halajavat takaisin vanhaan systeemiin, jossa sunnuntaisin toimitettaisiin pelkkä liturgia. Tässä kohden lienee syytä kysyä, että miten se eroaa siitä, että tultaisiin aamulla vasta liturgiaan klo 10.
Kaikille aamupalvelus ja liturgia ei ole pitkä kokonaisuus. Paljon on niitäkin ihmisiä, jotka tuijottavat kelloa sunnuntaiaamuna, odottaen jumalanpalveluksen alkua. Nämä aamuvirkut tulevat mieluusti jo aamupalvelukseen klo 9.

Pääsiäistervehdystä yön aamupalveluksessa Nurmeksessa

Mutta entäs sitten se kirkossa istuminen tai seisominen? Vanha toteamus siitä, että kirkkoon ei tulla istumaan eikä seisomaan, vaan rukoilemaan on hyvä. Palveluksissa on muutamia kohtia, joissa seisominen on ihan suotavaa (saatot, evankeliuminluku, eukaristia). Nämäkin kohdat tulevat tutuiksi aika nopeasti. Oletusarvona pitäisi kuitenkin olla se, että jokainen saa olla rauhassa kirkossa omana itsenään ja omaksua omaan tahtiin näitä tapoja.

Kirkkoon ei pidä jättää tulematta käytöstapojen takia. Suurin osa ihmisistä ei tiedä läheskään kaikkea mikä liittyy jumalanpalveluksiin. Ja tämä ei haittaa mitään. En minäkään pappina tiedä läheskään kaikkea. En ainakaan sellaisista jumalanpalveluksista joita toimitetaan harvoin. Tai yhtä lailla niissä tilanteissa olen aika pihalla, jos olen vaikkapa käymässä ulkomailla kirkossa. En jätä kuitenkaan menemättä kirkkoon, vaikka sinne meneminen  saattaisikin hieman jännittää.
Voimmeko me näet rukoilla väärin?