Lääkkeillä töihin

Tervehdys taas!

Kirjoitin 22.9.2009 suomalaisesta työmoraalista ->LINKKI<-

Vaikuttaa siltä, että meno muuttuu aina vaan huimemmaksi. Ylen nettiuutisista löytyy juttu, jossa kerrotaan siitä, että lääkkeet ovat yleistyneet työelämässä. Koko juttu löytyy osoitteesta http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/12/doping_hiipii_tyoelamaan_2201501.html

On aika pelottavaa huomata se, että millaiseen suuntaan olemme menossa. Terveydestä on todellakin tullut sivuseikka, kun pitää lääkkeitten voimalla painaa vain eteenpäin. Jutussa on osuvasti sanottu seuraavaa:
"Mustavalkoiseksi muuttunutta työelämää tutkinut professori kertoo, että ympärivuorokautista rytmiä aina avoinna olevinen kännyköineen ei moni kerta kaikkiaan kestä."

Kännykät ja sähköposti todellakin nähtiin aikoinaan hyvänä apuna. Nyt ne käytännössä kahlitsevat ihmisen ja määräävät koko elämisen rytmin. Tieteiselokuvista tuttu asetelma maailmaa hallitsevista koneista alkaa saamaan hiljalleen todentuntuisuutta. Onko meistä tullut jo kaikenlaisten vempaiden orjia, joiden tarkoituksena oli alunperin palvella ihmistä.

Olen useaan otteeseen jauhanut myös työrytmistä, suorituskeskeisyydestä ja kiireestä. Kun tarpeeksi työasioita kaatuu niskaan, niin niistä ei pääse enää irti. Niitä ajattelee jatkuvasti ja myös vapaa-aikana. Ne tunkeutuvat uniin ja kohta ei ihminen ei saa enää unta, koska häntä hermostuttaa kaikki tekemättömät asiat. Univelka kuluttaa ihmistä enemmän ja työ ei suju enää samalla tavoin kuin ennen. Huono suoritus johtaa siihen, että tulee myös huonompi omatunto tekemättömistä töistä. Tämä taas kuluttaa ihmistä entistä enemmän. Noidankehä on hyvin ilmeinen. Siitä huolimatta näin tapahtuu yhä useammalle ihmiselle!!!
Ei ihme, että ihminen joutuu turvautumaan lääkkeisiin, että hän pysyy tässä menossa mukana. Lainaan tähän loppuun tuota samaista uutista:

"Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi meidän kaikkien olla huolissaan. Suomessa on 750 000 ihmistä, jotka käyttävät Kela-korvattuja mielialalääkeitä. Meno on huimaa, Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Juha T. Hakala sanoo."

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/12/doping_hiipii_tyoelamaan_2201501.html

Kirkkoherra = toimitusjohtaja? (osa 2)

Seurakuntien hallinnollinen rakenne on hyvin pitkään noudattanut monin paikoin maallista hallintomallia. Tämä luo tietyt puitteet seurakunnan toiminnalle, joihin kuuluvat esimerkiksi talousarvion ja toimintasuunnitelman laatiminen syksyllä sekä vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen laatiminen keväällä. Seurakunnan taloudenhoito on jossain mielessä samankaltaista kuin yrityksen taloudenhoito, mutta kuitenkin erilaista.

Seurakuntien tarkoituksena ei ole yritysten tavoin raapia mahdollisimman suurta voittoa, koska tällä periaatteellahan joka seurakunnassa kirkollisvero olisi vedetty kipurajaan asti ja joka kirkollisesta toimituksesta veloitettaisiin vielä erikseen. Juuri kirkollisvero tekee seurakunnista kuitenkin erilaisen kuin tavallisesta yrityksestä. Seurakunnat saavat säännöllistä tuloa ja se voi aiheuttaa sen, että kehitykseen ja koulutukseen ei viitsitä panostaa. Käytännössä suuresta tulosvastuullisuudestakaan ei tarvitse puhua. Jos seurakuntien työntekijät olisivatkin yhtäkkiä normaalissa maallisessa firmassa hommissa, niin moni olisi saanut jo aikoja sitten potkut. Ihan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että niin monet työntekijät ovat kangistuneet vanhoihin kaavoihin, eivätkä kykene tekemään mitään uutta ja luovaa.

Vaikka seurakuntien taloushallinnollinen toimintaperiaate ja tavoitteet eroavat tavallisesta yritysten toiminnasta, niin siitä huolimatta nyky-yhteiskunnan suorituskeskeinen ilmapiiri on tarttunut myös seurakuntiin. Päämäärät ja tulosvastuullisuus on edelleen hieman kateissa, mutta samanaikaisesti suorituskeskeisyys on kohonnut. Kirkkoherrat eivät edelleenkään ole toimitusjohtajia, mutta heidän odotetaan olevan sellaisia. Näiden odotusten myötä he ovat alkaneet itsekin uskoa siihen, että heidän täytyy olla enemmän hallinnollisia johtajia kuin sielunpaimenia, halusivat he tätä tai eivät.

Edellä mainittu luo työntekijälle suuria paineita. Miten voin olla enemmän hallinnollinen johtaja, jos minulla ei ole minkäänlaista koulutusta siihen?! Stressi ja hyödyttömyyden tunne voi alkaa tällöin kasvaa. Työntekijä yrittää pakonomaisesti tehdä koko ajan jotain, mutta kaikista yrityksistä huolimatta olo on riittämätön.

Tällainen lähes päämäärättömän puuhastelun ja suorituskeskeisyyden ilmapiiri ei ole vain seurakuntien työntekijöiden ongelma. Ihmiset yrittävät jatkuvasti pakertaa jotain. Kännykkä ja netti ovat koko ajan käytössä. Ei pelkästään töissä vaan myös työmatkoillakin, esimerkiksi junassa ja metrossa. Kotonakin tehdään yhä enemmän ja enemmän töitä tai ainakin puuhastellaan jotain. Monen kotona kännykkä tai läppäri lepää yöpöydälläkin niin että se on viimeinen asia illalla ja ensimmäinen asia aamulla. Hullun touhua, eikös vaan?
(jatkuu...)

Taas ajatuksia kriparista osa 2

Kenties kristinoppileirin tulisi vastata ainakin yhteen kysymykseen, joka pomppaa nuoren ihmisen mieleen ennemmin tai myöhemmin, eli: "Miksi minun pitäisi kuulua ortodoksiseen kirkkoon?"

Kysymys on äärettömän hyvä ja tärkeä, sillä ainakin vapaa-ajattelijat ovat yrittäneet keksiä roppakaupalla syitä siihen, että miksi ihmisen ei kannata kuulua kirkkoon. Oikeastaan pitää ihmetellä sitä, että miksi kirkossamme ei osata mainostaa niitä myönteisiä asioita, joita meillä ilmiselvästi on olemassa hyvin paljon.

Kirkon jäsenyydestä saatava hyöty ei tule silloin kunnolla esille, jos ihminen istuu ainoastaan neljän seinän sisällä. Ehkä koskettavin esimerkki kirkon hyvästä tarjonnasta on nimenomaan katumuksen sakramentti (tai mukavammin sanottuna "mielenmuutoksen mysteerio"). Kuinka moni on lopulta oivaltanut, että se on tarkoitettu meille hyväksi avuksi ja uudeksi mahdollisuudeksi.

Katumushan ei ole kuulustelu, jossa pitäisi luetella roppakaupalla pahoja asioita. Ja kuinka paljon lopulta 15-vuotiaalta tällaista voi vaatia? Ehkä tärkeintä on huomata, että teemme käytännössä joka päivä jotain joka vie meitä pois Jumalasta tai lähimmäisistämme, jonka voisimme tehdä sittenkin toisella tavoin.

Jos kristinoppileirin päätarkoitus on tuoda ortodoksisuuden syvin olemus ja rikkaus hyvällä tavalla esille, niin silloin saisimme unohtaa sen byrokraattisen mentaliteetin, jossa tiettyjä asioita on pakko suorittaa ainoastaan suorittamisen vuoksi.

Valitettavasti byrokratia ja suorituskeskeisyys on pesiytynyt syvälle myös meidän rakkaaseen kirkkokuntaamme. Monissa seurakunnissa viraston ylläpitämistä hoidetaan suuremmalla hartaudella kuin jumalanpalveluksia, mikä on mielestäni lähes irvokkuudeen huippu.

Ainakin leireillä voisimme unohtaa tämän typerän suorittamisen ja keskittyä oleellisiin asioihin, kuten jumalanpalveluksiin, yhdessäoloon ja muihin iloisiin asioihin, unohtamatta kaunista ympäröivää luontoa. Niissä kuitenkin heijastuu parhaimmalla tavalla kaikki se, mikä liittyy omaan uskoomme. Se on elämää!!!