Tervehdys taas!
Kirjoitin 22.9.2009 suomalaisesta työmoraalista ->LINKKI<-
Vaikuttaa siltä, että meno muuttuu aina vaan huimemmaksi. Ylen nettiuutisista löytyy juttu, jossa kerrotaan siitä, että lääkkeet ovat yleistyneet työelämässä. Koko juttu löytyy osoitteesta http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/12/doping_hiipii_tyoelamaan_2201501.html
On aika pelottavaa huomata se, että millaiseen suuntaan olemme menossa. Terveydestä on todellakin tullut sivuseikka, kun pitää lääkkeitten voimalla painaa vain eteenpäin. Jutussa on osuvasti sanottu seuraavaa:
"Mustavalkoiseksi muuttunutta työelämää tutkinut professori kertoo, että ympärivuorokautista rytmiä aina avoinna olevinen kännyköineen ei moni kerta kaikkiaan kestä."
Kännykät ja sähköposti todellakin nähtiin aikoinaan hyvänä apuna. Nyt ne käytännössä kahlitsevat ihmisen ja määräävät koko elämisen rytmin. Tieteiselokuvista tuttu asetelma maailmaa hallitsevista koneista alkaa saamaan hiljalleen todentuntuisuutta. Onko meistä tullut jo kaikenlaisten vempaiden orjia, joiden tarkoituksena oli alunperin palvella ihmistä.
Olen useaan otteeseen jauhanut myös työrytmistä, suorituskeskeisyydestä ja kiireestä. Kun tarpeeksi työasioita kaatuu niskaan, niin niistä ei pääse enää irti. Niitä ajattelee jatkuvasti ja myös vapaa-aikana. Ne tunkeutuvat uniin ja kohta ei ihminen ei saa enää unta, koska häntä hermostuttaa kaikki tekemättömät asiat. Univelka kuluttaa ihmistä enemmän ja työ ei suju enää samalla tavoin kuin ennen. Huono suoritus johtaa siihen, että tulee myös huonompi omatunto tekemättömistä töistä. Tämä taas kuluttaa ihmistä entistä enemmän. Noidankehä on hyvin ilmeinen. Siitä huolimatta näin tapahtuu yhä useammalle ihmiselle!!!
Ei ihme, että ihminen joutuu turvautumaan lääkkeisiin, että hän pysyy tässä menossa mukana. Lainaan tähän loppuun tuota samaista uutista:
"Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi meidän kaikkien olla huolissaan. Suomessa on 750 000 ihmistä, jotka käyttävät Kela-korvattuja mielialalääkeitä. Meno on huimaa, Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Juha T. Hakala sanoo."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/12/doping_hiipii_tyoelamaan_2201501.html
KUVA: Anna Verikov
Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.
Olkaa hyvä!
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.
Olkaa hyvä!