Ihmiset janoavat uutisia ja tämän vuoksi he myös seuraavat
valtamedioitten vyöryttämää uutisvirtaa. Tietoa pitää saada mahdollisimman
paljon ja mahdollisimman nopeasti. Mutta ihmisille ei haluta tuottaa mitä
tahansa tietoa, vaan nimenomaan sellaista joka on valmiiksi pureskeltua ja joka
takuuvarmasti kiinnostaa.
Liekö syy jonkinlaisen (”sivistyneen” länsimaisen ja
nimenomaan suomalaisille tyypillisen) perusnegatiivisen ajattelun, mutta huonot
ja kielteiset asiat näyttävät myyvän kaikkein parhaiten. Mikäli kyse ei ole
maailmalla tapahtuneista pahoista asioista, niin sitten on kyse viihteestä,
jossa julkkikset tilittävät oman elämänsä traagisista vaiheista, kuten
lapsuuden traumoja ja avioerojaan. Eihän näitä onnettomuuksista ja muita
vastoinkäymisistä sovi vähätellä, mutta tästä huolimatta uutisia lukevien
ihmisten luulisi kaipaavan elämäänsä myös hyviä asioita.
Jos me sitten tutkimme valtamedioiden tulkintaa kirkon
toiminnasta ja ihmisten reagointia siitä, niin tässä tahtoo itsekin muuttua
perusnegatiiviseksi. Kuten joskus aiemminkin olen tilittänyt, niin olen sujut
sen ajatuksen kanssa, että uskomaton (eli vailla vakaumusta oleva) ihminen on rehellinen itselleen ja
yhteisölle, kun hän eroaa siitä. Mutta viimeinen tikki näyttäisi monesti
perustuvan uutiselle, joka ei välttämättä liity oman seurakunnan todellisuuteen
millään tavoin.
Mikäli mediaan on uskominen, niin kristityt ylipäätänsä
näyttäisivät muodostavat monessa suhteessa aika pahan yhteisön, jossa ei
esimerkiksi hyväksytä seksuaalivähemmistöön kuuluvia, jossa pidetään demonisoivia ja radikaaleja puheenvuoroa, harjoitetaan hyväksikäyttöä ja pelataan kaikin puolin
salakähmäistä ja kieroa peliä. Kyllähän tässä näyttäisi olevan tarpeeksi syytä
menettää uskonsa moiseen yhteisöön ja siksi siitä voi hyvällä omallatunnolla
erota.
Minä itse olen täysin samaa mieltä siitä, että epäkohtia ei
pidä peitellä, vaan ne tulee tuoda esille ja korjata. Sen sijaan minua masentaa
asioiden yleistäminen ja se että valtamedioissa meitä kirkon työntekijöitä
kuullaan pääsääntöisesti silloin, kun asioihin liittyy jotain hyvin kielteisestä.
Nuoria
teologianopiskelijoita haluan tietenkin kannustaa ja rohkaista, mutta älkää
toki luulko, että esimerkiksi iltapäivälehden toimittaja soittaisi ja kysyisi
teiltä hyviä hengellisiä neuvoja tai sitä, että mitä hyvää seurakunnassanne on
tapahtunut.
Näitä asioita ei kysytä, koska eivät ne kiinnosta suurta
yleisöä. Kielteiset asiat kiinnostavat ja jos niistä paljastuisikin esille
jotain hyvää, niin tällainen uutinen saisi julkaisutilaa postimerkin verran.
Kysehän on tästä tutusta periaatteesta, että otsikoiden pitää olla suuria ja
myyviä ja mikäli tämä suureen otsikko liittyvä uutinen osoittautuu
perättömäksi, niin se voidaan oikaista parin rivin pienellä jutulla. Uutisia
janoavat ihmiset haluavat näet tietää
syyllisen heti. Kun täydellinen totuus lopulta tulee esille ja syyllinen
voi ollakin joku muu, niin tämä uutinen ei enää kiinnosta ketään. Se saa
”ansaitusti” tilaa sen postimerkin verran.
Miksi sitten minä tässä taas näistä asioista tilitän?
Tilitän siksi, että minua suoraan sanottuna surettaa meidän
ihmisten yksinkertaisuus. Se, että janoamme uutisia juuri pahoista ja huonoista
asioista ja elämän suola on television viihdesarjat ja näissä esiintyvien
ihmisten yksityiselämän uudet käänteet. Minua surettaa se, että valtamediat
eivät ole oikeasti kiinnostuneet oikeasta seurakuntatyöstä ja todellisista
hengellisistä asioista, vaan ainoastaan huonoista uutisista ja epäkohdista.
Minua surettaa se, että monet ihmiset eroavat kirkosta näiden uutisten
perusteella, unohtaen sen, että mitä omassa seurakuntayhteisössä oikeasti
tapahtuu. Minua surettaa se, että totuus jää monesti hämärän peittoon ja meille
tarjotaan ainoastaan olettamuksia tai yksipuolisia (ja hyvin myyviä)
näkemyksiä, joita kirkon nimissä tarjoavat ihmiset, joilla ei ole mitään todellista
kosketusta todellisen seurakuntatyön kanssa.
Minua surettaa se, että ihmisiä pistetään koko ajan
halvalla. Kaikkein surullisinta on se, että me ihmiset olemme sujut kaiken
tämän kanssa. Mutta eihän tässä lopulta ole mitään uutta ja yllättävää. Juuri
näinhän maailma toimii ja juuri tästä myös Kristus seuraajiaan varoitti.
Mutta toisaalta saammehan me seurakuntatyötä tekevät myös
kiitosta ja myönteistä palautetta. Saamme sitä juuri seurakuntalaisilta ja tämä
on paras kiitos.
Entäs se totuus?
Riippuu siitä, että mitä etsii. Jos kyse on kirkon
opetuksesta ja hengellisistä asioista, niin vastaus löytyy omasta seurakunnasta
ja siinä minäkin voin pappina auttaa. Jos se taas liittyy joihinkin muihin
suuriin otsikoihin, niin silloin asiaa on turha kysyä tällaiselta tavalliselta
seurakuntapapilta. Voin esittää ainoastaan yksipuolisia näkemyksiä ja
mielipiteitä, jotka eivät siinä suhteessa voi tuoda esille koko totuutta.
Huvittavaa tässä kaikessa on kuitenkin se, että suurin osa isoista uutisista
perustuu monesti yksittäisiin näkemyksiin ja mielipiteisiin.
Mutta kuten olemme jo varmasti sen oppineet, niin tärkeintähän
ei ole lopulta koko totuus, vaan se että uutiset olisivat mahdollisimman
huonoja!
