Vietämme
tänään Ristinkumartamisen sunnuntaita. Meitä muistutetaan paaston puolivälissä
siitä, että mitä kohti olemme kulkemassa. Ilman selkeää päämäärää meillä ei voi
olla määrätietoisuutta kulkea eteenpäin. Tässä kohden paastoa me siis otamme
vertauskuvallisesti kartan ja kompassin käteen ja katsomme, että suunta on
oikea.
Suuri
paasto vie meitä kohti Kristuksen ylösnousemuksen juhlaa, jota edeltävät
kärsimykset ristillä. Eräässä kirkkoveisussa sanotaan, että ”ristin kautta tuli
ilo kaikkeen maailmaan”. Risti muistuttaa meitä Kristuksen kärsimyksistä, mutta
se muistuttaa meitä myös siitä, että jokaisen Kristuksen seuraajan tulee olla
valmiita kärsimään joka päivä.
Päivän
evankeliumissa kuulimme Kristuksen sanat: "Jos joku tahtoo kulkea minun
jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." [Mark. 8:34]
Samaisen
Kristuksen kehotuksen kuulee myös jokainen ihminen, joka on tulossa kasteen tai
kirkkoon liittymisen kautta Kirkon jäseneksi. Tämän merkkinä hänelle annetaan
myös risti kannettavaksi.
-
Mutta mitä me ymmärrämme tällä kaikella?
Kristuksen
opetuksessa eräs keskeisimmistä asioista oli se, että Hän ei milloinkaan
pyrkinyt miellyttämään kuulijoita, vaan Hän puhui aina totuuden. Tämän maailman
ihanteissa taas korostuu nimenomaan ihmisten miellyttäminen. Ihmisille luvataan
kaikkea hyvää. Silmiemme eteen tuodaan päivittäin lukemattomia mainoksia, joiden sanoma voidaan kiteyttää
seuraavaksi: ”Meidän tuotteellamme elämäsi muuttuu helpommaksi!”
Me
ihmiset haluamme kuulla sellaista puhetta, joka pitää sisällään meitä
miellyttäviä asioita. Valitettavasti meitä viihdyttävät ja miellyttävät asiat
eivät lopulta vie meitä lähemmäksi Kristusta, vaan yleensä päinvastoin. Jos
haluamme tässä ajassa saavuttaa itsellemme paljon kaikkea hyvää, niin lopulta
kadotamme koko elämämme. Jos taas olemme valmiita uhrauksiin tässä ajassa, niin
voitamme itsellemme iankaikkisen elämän.
Kirkkomme tunnettu opettaja pyhä
esipaimen Basileios Suuri on sanonut tähän liittyen seuraavasti:
”On olemassa kaksi erilaista tietä. Toinen on leveä ja
helppo, kun taas toinen vaikea ja kapea. On olemassa kaksi opasta, jotka
kilpailevat keskenään matkailijan huomiosta. Nyt kun olemme vuosien varrella
kasvaneet harkitsevaisuudessa, niin huomaamme, että elämässä yhdistyvät paheet
ja hyveet. Pystymme sielumme silmäyksellä katsomaan ensin toista ja sitten
toista ja laskemaan niiden perusteella seuraukset.
Syntisen ihmisen
elämässä kaikki maailman mukavuudet ovat käden ulottuvilla juuri sillä
hetkellä, kun taas vanhurskaan elämässä hyödyt näkyvät tulevaisuudessa.
Helppo, vailla
kurinalaisuutta oleva elämä johtaa nautintoihin, joista pääsee nauttimaan nyt,
ei myöhemmin. Sen sijaan pelastuksen tie on vaikea juuri tällä hetkellä, mutta
se lupaa ihanan tulevaisuuden.
Sielu hämmentyy ja
on epävarma laskelmissaan. Se suosii ennemmin nautintoja kun se on kiinnittynyt
nykyhetkeen, mutta kun katse on kiinnittynyt iankaikkisuuteen, niin silloin se
valitsee hyveiden tien.”
(Basileios Suuren
homilia psalmista 1, 5)
Tämä
Basileios Suuren opetus liittyy läheisesti siihen, mitä Kristus itse on
sanonut. Kristus on luvannut hänen jäljessään kulkeville ainoastaan sen, että
hänen seuraamisensa ei tulisi olemaan helppoa. Se on todellakin ristin
kantamista. Mutta siihenkään ei ketään pakoteta! Kristushan sanoo seuraavasti:
”Jos joku tahtoo kulkea
minun jäljessäni”.
Kysymys
kuuluukin, että tahdommeko seurata Kristusta? Kaikki mikä liittyy uskoon ja
Kristuksen seuraamiseen perustuu vapaaehtoisuuteen ja meidän omaan
tahtotilaamme. Kristuksen seuraaminen ei voi olla ainoastaan nimellistä, jossa
ihminen kuvittelee saavansa hienon palkinnon taivasten valtakunnassa pelkästään
sillä perusteella, kun hänet on kastettu. Kaste on välttämätön alku kristityn
tiellä, mutta se ei itsessään takaa mitään jos ihminen ei tämän jälkeen
käyttäydy kuten kristityn tulisi käyttäytyä.
Siinä
vaiheessa kun me vapaasta tahdostamme tunnustamme olevamme Kristuksen
seuraajia, niin tällöin meidän myös tulisi kaikin puolin käyttäytyä sen
mukaisesti. Tähän liittyy päivän evankeliumiluvun eräs toinen opetus, jossa
Kristus sanoo:”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää
minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä
kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark.
8:38)
Tämä
toteamus voi tuntua hyvin pelottavalta, mutta se on kuitenkin äärimmäisen
oikeudenmukainen. Voiko palvelija joka on tietoisesti häpäissyt oman
kuninkaansa odottaa suurta palkintoa ja kunnianosoitusta, kun hän saapuu
takaisin oman isäntänsä eteen? Voimmeko muka kohdella Kristusta
välinpitämättömästi tässä ajassa ja tämän jälkeen odottaa, että me saisimme
tämän jälkeen suuren palkinnon iankaikkisuudessa? Palkinnon saaminen
edellyttää, että toteutamme Jumalan tahdon.
Kaikki
uskonelämässämme on lopulta hyvin yksinkertaista. Kristuksen opetuksen
noudattaminen kysyy kuitenkin meiltä kyllä paljon tahdonvoimaa. Paaston
tarkoituksena on auttaa ja tukea meitä siinä, että muistaisimme mitkä asiat
ovat tärkeitä Kristuksen seuraamisessa ja miten kristityn ihmisen tulisi elää.
Rukoilkaamme, että Jumala antaisi meille voimia elää Hänen tahtonsa mukaan. Amen!
