Heti paaston ensimmäisellä viikolla luetaan pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanoni, joka alusta alkaen on sisällöltään hyvin voimallista tekstiä:
"Mistä alkaisin valittaa kurjan elämäni tekoja? Miten nyt aloittaisin valitusvirteni, Kristus? Laupeudessasi anna Sinä rikkomuksistani päästö.
Tule, onneton ihmissielu, kaiken Luojan eteen syntisi tunnustaen, hylkää entinen järjettömyys ja tuo Jumalalle katumuksen kyyneleet.
Voitettuani ensiksiluodun Aadamin rikkomuksissa tajusin itseni tyystin vieraantuneeksi syntieni tähden Jumalasta, iankaikkisesta valtakunnasta ja sen ilosta."
Katumuskanonin tärkein tehtävä on palauttaa meidät maan pinnalle siitä kuvitelmasta, että olisimme täysin synnittömiä ja virheettömiä. Miten me voisimmekaan ryhtyä etsimään itsellemme parannuskeinoja, jos kuvittelemme kaiken olevan kunnossa?
Kuten itse paastoamisen kohdallakin niin lähtökohta mielenmutokselle on meissä itsessämme. Meitä ei voida pakottaa katumukseen, vaan meitä voidaan ainostaan kannustaa siihen. Ulkonainen katumus, joka on vailla todellista tahtotilaa ei lopulta johda hyvään.
Katumuksen mysteerio itse toimituksena saattaa kuulostaa pelottavalta, vaikka sen tarkoituksena auttaa meitä. Ehkä yhtenä pelkona on epätietoisuus siitä, että miten tuossa tilanteessa pitäisi toimia ja sanoa. Toisen, ehkä vielä suuremman kynnyksen katumukseen osallistumiselle luo häpeäntunne tehdyistä synneistä. Mutta miksi meidän pitäisi hävetä sitä, että kadumme ja haluaisimme vihdoinkin tehdä asioita paremmin? Eikö siinä ole enemmän hävettävää, jos tietoisesti emme halua parantua?
Kristus ei missään vaiheessa tuominnut niitä, jotka tulivat Hänen luokseen katuen. Päinvastoin. Katumuksen kautta kotiinpaluun tekevä ihminen antaa aina aiheen riemuun. Tämä tulee esille Tuhlaajapojan vertauksessa, sekä vertauksessa kadonneesta lampaasta, jonka kohdalla Kristus sanoo:
”Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.” (Luuk. 15:5-7)
Miksi siis enää epäröisimme, sillä meitä niin monella tapaa muistutetaan siitä että katumus on lopulta riemullinen ja myönteinen asia, jota ei koskaan tarvitse hävetä. Jos me kaikin tavoin haluamme muuttaa elämämme suuntaa, niin silloin emme yksinkertaisesti voi sivuuttaa katumusta. Jotta ymmärtäisimme katumuksen, tai paremmin sanottuna mielenmuutoksen mysteerion merkityksen, tulisi sitä tutkia paljon tarkemmin. Pyrin omien voimavarojeni mukaan kertomaan siitä vielä myöhemmin lisää.
