Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Olemme kokoontuneet tänä päivänä hyvin erityiseen liturgiaan, jota ortodoksisessa kirkossa toimitetaan tänä päivänä valitettavan vähän. Kysymys on siis kasteliturgiasta, jossa kastetta seuraa Eukaristia ja osallisuus Herran Pyhästä Ehtoollisesta.
Varhaiskirkon aikaan tämä käytäntö oli täysin normaali. Kastetta seurasi aina Ehtoollinen, sillä jokainen kirkon sakramentti saa täyttymyksensä silloin, kun ihminen pääsee osalliseksi Ehtoollisesta. Aikojen saatossa kaste kuitenkin eriytyi omaksi toimitukseksi, josta tuli lopulta sen luontoinen, että se käsitettiin ikään kuin yksityisenä toimituksena, joka oli suljettu muulta kuin lähipiiriltä.
Tuo edellä mainittu ajattelu ”yksityisestä toimituksesta” on kirkolle kuitenkin täysin vieras. Ainoa yksityinen ja henkilökohtainen toimitus on katumuksen sakramentti. Kaikkien muiden toimitusten tulisi olla sellaisia, että seurakunnalla on mahdollisuus päästä mukaan saattamaan ihmistä elämäntilanteesta toiseen.
Pyhä apostoli Paavali sanoo roomalaiskirjeessään: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room. 12:15) Hän antaa selkeän ohjeen siitä, että seurakunnan jäsenten on tarkoitus tukea toinen toistaan ja yhtä lailla esimerkiksi kasteessa riemuita uudesta jäsenestään. Juuri tämän vuoksi kasteliturgia kuuluu oleellisella tavalla kirkon Traditioon. Se on ensinnäkin sidoksissa Eukaristiaan ja toiseksi se mahdollistaa koko toimivan seurakunnan läsnäolon tässä riemujuhlassa.
Mutta kenties meidän on hyvä tässä tilanteessa pysähtyä miettimään, että miksi kaste toimitetaan?
Vastauksen kasteen toteuttamiseen kuulimme jo evankeliumiluvussa, jossa Kristus antoi opetuslapsilleen ja sitä kautta meille kaikille käskyn kastaa kaikki Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste on ihmisen uudestisyntymistä ja liittymistä Kristukseen.
Me näemme kasteen monesti puhtaasti ulkoisena toimituksena, jossa ihminen yksinkertaisesti vain kastetaan. Moni voi kokea sen pelkkänä rituaalina, ellei hän näe pintaa syvemmälle. Kirkon pyhät mysteerit ovat kuitenkin sen luontoisia, että niihin kätkeytyy toinen ulottuvuus, jotta emme pysty tutkimaan ulkoisesti. Juuri siksi näitä toimituksia kutsutaan mysteerioita, eli salaisuuksiksi, koska me emme voi niitä tyhjentävästi selittää.
Ajatellaan vaikkapa Ehtoollista. Me näemme edessämme leivän ja viinin ja me osallistuessamme siitä maistamme leivän ja viinin, mutta kuitenkin tunnustamme ja tiedämme, että kyseessä ei ole vain leipä ja viini, vaan osallisuus Kristuksen Ruumiista ja Verestä.
Entäs sitten pappeuden sakramentti? Me näemme edessämme ihmisen, joka on ihminen siinä missä kuka tahansa muukin. Kuitenkin tunnustamme, että tämä ihminen edustaa Kristusta ja armolahjan saaneena hän saa myös toimittaa pyhiä toimituksia. Me myös pyydämme häneltä siunausta, koska tiedämme, että kyseessä ei ole papin omakohtainen siunaus, vaan Kristuksen siunaus.
Me voisimme vielä puhua katumuksesta, sairaanvoitelusta tai avioliitosta, mutta varmasti käsitämme, että kaikki mysteerit pitävät sisällään jotain paljon enemmän. Ne ovat toimituksia joissa Jumalan armo, Kristuksen läsnäolo ja Pyhän Hengen toiminta ovat todellista. Ne avautuvat meille uskon kautta. Ulkopuolinen voi nähdä nämä kaikki toimitukset puhtaasti rituaaleina, mutta jos meillä on kykyä käyttää meidän hengellisiä silmiämme, niin me löydämme näistä paljon enemmän. Voimme olla varmoja siitä, että ne vaikuttavat aina.
Kastekäskyssä on vielä eräs kohta, jonka saatamme helposti sivuuttaa. Kristus käskee kastamaan, mutta hän myös sanoo: ”ja opettakaa heidät noudattamaan kaikkea, mitä minä ole käskenyt teidän noudattaa”. (Matt. 28:20)
Täydellinen kristitty ei ole vielä hän, joka on kastettu, vaan se joka osaa toimia Kristuksen opetuksen mukaan. Meidän vastuullamme on opettaa kasvava ihminen toimimaan Kristuksen opetuksen mukaan. Kun tutkimme evankeliumia, niin emme me voi välttyä siltä tosiasialta, että Kristuksen opetuksen mukaan elävä ihminen on hyvä ihminen. Sellainen, joka osaa huomioida lähimmäisensä ja osoittaa kristillistä rakkautta.
Tuo opetuksellinen vastuu on kummeilla, vanhemmilla ja muilla läheisillä. Nykypäivänä tuo kristillisten periaatteiden mukaan kasvattaminen ei ole enää niin helppoa kuin ennen. Maallistuminen on nostanut esiin sellaisiakin ihanteita, joissa itsekkyys käy muiden hyvinvoinnin edelle. Kristillinen rakkaus perustuu kuitenkin siihen, että kykenemme kaikissa tilanteissa ajattelemaan lähimmäistemme parasta.
Kunnia olkoon Sinulle meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
