Vajaat pari viikkoa sitten olin tavanomaisella aamunavauskierroksella. Itse asiassa koen aamunavausten pitämisen erittäin tärkeänä asiana, joka on verrattavissa normaaliin opetuspuheeseen. Päämäränä on opettaa jotain ja vielä sillä tavoin, että siitä oikeasti jää jotain ihmisten mieliin. Vaarana on puhua huuhaata tai sitten niin korkealentoista tekstiä, että aikuinenkaan ei jaksa siihen keskittyä.
Jostain syystä otin aamunavauksen aiheeksi sen, että meidän aikuisten tulee ottaa mallia myös lapsista. Yleensähän se on aika tavanomainen lausahdus, että lasten tulee ottaa oppia aikuisista ja käyttäytyä sen mukaan. Kaikissa asioissa tämä ei kuitenkaan toimi. Evankeliumista löydämme myös useita kohtia, joissa Kristus kannustaa ottamaan mallia nimenomaan lapsista.
Millä tavoin lapset sitten ovat meille aikuisille esimerkkinä?
Minulle itselleni tulee ainakin ensimmäisenä mieleen se, että lapsilla on uskomaton kyky antaa anteeksi ja olla olematta pitkävihaisia. Me aikuiset taas menetämme tuon kyvyn, koska meissä on liikaa vääränlaista ylpeyttä. Me emme kertakaikkisesti ylpeytemme tähden kykene pyytämään anteeksi tai antamaan anteeksi. Tämän myötä me katkeroidumme ja muutumme pitkävihaisiksi. Tulehdutamme ihmissuhteemme todella lapsellisten syiden takia ja siinä missä lapsi pyytää anteeksi ja unohtaa kaiken tapahtuneen viidessä minuutissa, niin me aikuiset taas ryvemme katkeruudessa ja vihassa päiviä tai jopa vuosia!
Kukaan ei voi tietenkään palata takaisin ajassa ja muutta fyysisesti lapseksi. Me voimme kuitenkin yrittää muokata sisimpäämme niin, että emme antaisi ylpeydelle ylivaltaa. Jos pystymme tässä asiassa olemaan lasten kaltaisia, niin me todellakin olemme paljon lähempänä taivasten valtakuntaa.
