“Niin he lähtivät veneellä mennäkseen autiolle seudulle yksinäisyyteen.” (Mark. 6:32)
Evankeliumista löytyy useitakin viitteitä siitä, kuinka Jeesus vetäytyi opetuslasten kanssa erämaahan. Useat kirkollisessa työssä olevatkin vetäytyvät aika ajoin “erämaahan”. Kysymys on varmasti siitä, että pystyy antamaan aikaa myös itselleen.
Kristinoppileireillä vetäydyn monesti metsään hiljentymään sen jälkeen kun useat leiriläiset ovat osallistuneet katumuksen sakramenttiin. Yksinäisyys on yksi tapa käsitellä niitä asioita, joita kuulee katumuksen sakramentissa tai muissa sielunhoidollisissa keskusteluissa. Rippisalaisuus on luonnollisesti ehdoton, jonka vuoksi asioita ei voi jakaa oman perheen, työtoverin tai kenenkään muunkaan kanssa.
Kirkon työntekijän toimenkuva on olla hyvin sosiaalinen. Kun viikolla menee juhlasta juhlaan ja keskustelee työkseen ihmisten kanssa, niin tulee hetkiä jolloin haluaa olla aivan hiljaa ja istua neljän seinän sisällä tai mennä sinne metsään.
Jos aikaa ei pysty antamaan itselleen ja omalla perheelle, niin siitä saattaa olla huonoja seurauksia, jotka alkavat ilmetä hyvinkin salakavalasti. Kirkon työntekijät voivat alkaa oirehtia esimerkiksi sillä tavoin, että heistä tulee epäsosiaalisia. Papit livahtavat kirkkoon alttarin keittiönoven kautta ja lähtevät kirkkokahveiltakin vauhdilla pois. He eivät kertakaikkisesti jaksa tehdä sitä, mitä heidän tulisi tehdä, eli olla ihmisten parissa. Kukaan ei varmasti tee tätä ilkeydestään, vaan epäsosiaalisuus on oire siitä, että omaa aikaa ei ole ollut tarpeeksi.
Kirkon työntekijöillä on tätä nykyä olemassa kaksi viikkovapaapäivää. Pääasiassa omalle vastuulle jää se, että vapaapäivät todellakin pidetään. Kännykän ja sähköpostin myötä töitä voi hoitaa muuallakin kuin virastossa. Joku kysyi, että “miten papit ovat voineet pärjätä aikaisemmin ilman kännykkää ja sähköpostia?” Joku toinen vastasi siihen aika osuvasti: “Ainakin sen vuoksi he ovat jaksaneet paremmin.”
