Olen joskus aikaisemminkin valitellut sitä, että meillä tuntuu nykypäivänä olevan tavaton kiire joka paikkaan. Jatkuva kiire on kuitenkin pitemmän päälle kuluttavaa ja stressaavaa. Sielunhoitajana olen yrittänyt muistuttaa ihmisiä lepopäivän ja ajan pyhittämisen tärkeydestä.
Lepopäivä on sama kuin sapatti, jolloin ihmisen ei tarvitse tehdä töitä. Monet juutalaiset suhtautuvatkin sapattiin, lauantaipäivään edelleen hyvin vakavasti. Silloin ei esimerkiksi ajella autolla, tai edes ajella hiuksia. Tämän päivän sapatissa voisikin korostaa sitä, että silloin työt jätettäisiin sivuun ja keskityttäisiin aivan muihin asioihin.
Sunnuntaipäivät ja muut juhlat taas liittyvät ajan pyhittämiseen. Näin pappina en voi välttyä toteamasta, että paras tapa pyhittää aikaa on mennä kirkkoon. En voi tietenkään olettaa, että kaikki lukijat omaisivat sellaisen kristillisen vakaumuksen, että ryntäisivät esittämäni toiveen innoittamana tulevana pyhänä kirkkoon. Itse asiassa saattaisin saada jopa jonkin asteisen sairaskohtauksen jos sunnuntaina kirkossa olisi niin paljon ihmisiä, etteivät kaikki mahtuisi edes sisälle. Silti esitän vilpittömän toiveen siitä, että jokainen, jopa ateistikin voisi toteuttaa jollakin tavalla tuota ajan pyhittämistä tekemällä pyhäpäivästä ei niin tavanomaisen päivän. Pyhäpäivänä voisi huomioida omaa perhettään ja muita lähimmäisiä, joita kiireisen työviikon aikana on onnistunut todennäköisesti laiminlyömään oikein urakalla. Facebookki ja chatit eivät voi koskaan korvata toisen ihmisen kohtaamista kasvokkain.
Entäs minä sitten? Pappina saa olla kirkossa joka viikonloppu ja suuret juhlapyhät siihen vielä päälle. Tätä en valita, sillä kirkko on minun toinen kotini. Mutta milloin minä sitten vietän sapattia, siis olen tekemättä töitä? Oma viikonloppuni alkaa sunnuntai-illasta ja jatkuu hyvässä lykyssä koko tiistainkin. Sormet syyhyävät päästä lukemaan työsähköpostia kyllä noinakin päivänä. Ja olisihan se mukavaa ryhtyä kirjoittamaan jo tulevan sunnuntain opetuspuhettakin. Minulla on siis vapaapäivänäni täysi työ pysyä erossa työasioista. Kaiken kukkaraksi asun vielä kirkon ja kirkkoherranviraston vieressä, tilanne joka aiheuttaa tavattoman paljon lisää kiusauksia. Elän monen muun ihmisen tavoin siinä harhakuvitelmassa, että ahkera ihminen on sellainen jolla on koko ajan kiire ja jonka elämää työn täytyy hallita koko ajan.
Olen tehnyt kesäloman varalle sotasuunnitelman. Kaikki työpaikan avaimet annan sijaiselle. Kierrän kaukaa sähköpostin ja työpuhelutkin ohjautuvat muualle. En kuitenkaan aio noudattaa erään edesmenneen kirkonmiehen periaatetta: ”Silloin kun mä oon lomalla, niin aion kiertää kaikki kirkot kaukaa”.
(Kolumni julkaistu Ylä-Karjalassa 16.7.2011)
