Tässä Suuren torstain liturgiassa muistamme Herran Pyhän Ehtoollisen asettamista. Voimme tietysti todeta heti, että jokaisessa liturgian eukaristiassa me toistamme tämän saman pyhän tapahtuman muiston ja jokaisessa liturgiassa lausutaan Kristuksen sanat:
”Ottakaa, syökää; tämä on minun Ruumiini, joka teidän edestänne murretaan syntien anteeksi antamiseksi. – Juokaa tästä kaikki; tämä on minun Vereni, se uuden liiton Veri, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi.”
Tämä päivä kuitenkin kirkkovuodessa erityinen, koska me seuraamme Kristuksen kärsimykseen ja ylösnousemukseen liittyviä tapahtumia hyvin läheltä. Kenties on väärin puhua seuraamisesta, sillä me emme koskaan ulkopuolisina seuraa liturgiaa, vaan me yhdessä toimitamme ja yhdessä osallistumme tästä Pyhästä ateriasta ja samalla myös Kristuksesta.
Ortodoksiseen elämäntapaan kuuluu osallistuminen liturgiaan ja Herran Pyhään Ehtoolliseen, koska silloin me todella julistamme Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Se ei ole menneitten muistamista, vaan kaiken tapahtuneen todeksi elämistä. Ehtoollinen ei ole vertauskuvallinen ateria, vaan todellista osallistumista Kristuksesta. Ehtoollislahjojen pyhittämisestä lähtien leipä ei ole enää vain leipää, eikä viini viiniä, vaikka niiden ulkoinen muoto ei olekaan muuttunut. Ne ovat siitä lähtien Kristuksen Ruumis ja Veri, johon suhtaudutaan asianmukaisella hartaudella.
Tähän nojautuu myös ortodoksisen kirkon kenties jyrkäksikin koettu käsitys ehtoollisyhteydestä. Monet kokevat oudoksi sen, ettei ortodoksisen kirkon jäsen voi osallistua muissa kristityissä uskontokunnissa Ehtoolliseen. Yhtä lailla vaikeaksi ja jopa loukkaavaksi on koettu se, etteivät muiden kirkkojen jäsenet voi osallistua Ehtoolliseen ortodoksisessa kirkossa.
Lähtökohtana tässä erottelussa on kuitenkin jo pelkkä ehtoolliskäsitys, joka vaihtelee kirkkokunnittain. Jos Ehtoollinen on jollekin toiselle vain pelkkä muistoateria tai vertauskuvallinen toimitus, niin silloin hän ei suhtaudu siihen ortodoksisen Kirkon opetuksen mukaisesti. Ehtoollisyhteyden edellytyksenä on se, että ihminen 100% allekirjoittaa sen, mitä ortodoksinen kirkko opettaa.
Osallisuus Ehtoollisesta edellyttää täysivaltaista kirkon jäsenyyttä ja siihen osallistuminen myös elävöittää ihmisen jäsenyyden Kirkossa, joka on Kristuksen ruumis. Ihminen joka on tuon yhteisön ulkopuolella ei voi siitä silloin osallistua. Ehtoolliseen osallistuminen ortodoksisessa kirkossa sinetöi myös jäsenyyden siinä. Tämän vuoksi kirkkoon liitäminenkin tapahtuu pääsääntöisesti liturgian yhteydessä, koska tällöin liittyjä pääsee pian mirhallavoitelun jälkeen osalliseksi myös Ehtoollisesta. Samalla tavoin liturgian ulkopuolella kastetut ja mirhallavoidellut lapset kirkotetaan myöhemmin juuri liturgiassa, koska tällöin he myös pääsevät osalliseksi Ehtoollisesta.
Edellä mainitun valossa ei-ortodoksin osallistuminen Ehtoollisesta ortodoksisessa kirkossa tarkoittaisi periaatteessa sitä, että hän on ikään kuin oikotien kautta tullut ortodoksisen kirkon jäseneksi.
Jos Herran Pyhään Ehtoolliseen osallistuminen pyhittää ja vahvistaa meidän kuulumistamme kirkkoon, niin silloinhan siihen pitää myös osallistua mahdollisimman usein. Tämän periaate on aikojen saatossa alkanut hämärtyä. Alkukirkon aikaan olisi ollut ennenkuulumatonta olla osallistumatta Ehtoollisesta. Senhän takia seurakunta kokoontui sunnuntaina yhteen. Kaikki rakentui Ehtoollisen ympärille. Seurakunnan jäsenyys pysyi voimassa Ehtoolliseen osallistumisen kautta.
Apostoli Paavalin sanat päivän epistolaluvussa tuovat esille Ehtoollisen osallistumisen peljättävän puolen. Välinpitämätön ja vähättelevä suhtautuminen Ehtoolliseen ei enää olekaan siunaukseksi, vaan siitä voi olla ihmiselle enemmän haittaa. Tämän vuoksi siihen tulee valmistautua huolella.
Varmasti tämä ja monet muut opetukset aiheuttivat ihmisissä sen kaltaista pyhyyden pelkoa, etteivät he enää uskaltaneet osallistua Ehtoollisesta. On totta, että Ehtoolliseen ei ole oikein osallistua ilman valmistautumista. Valmistautuminen pitää sisällään rukouksen ja ehdottoman paaston ennen Ehtoollista. Poikkeuksia on, jos esimerkiksi lääkitys ja terveydelliset syyt sitä vaativat. Näistä omista paastosäännöistä jokainen voi rohkein mielin keskustella oman rippi-isän tai seurakunnan papin kanssa. Kenenkään ei tarvitse elää tämän asian suhteen epätietoisuudessa.
Pyhyyden pelko, oman kelvottomuuden ja syntisyyden tunne ei voi olla jatkuvana esteenä Ehtoolliseen osallistumiselle. Milloin ihminen olisi muka täydellisen synnitön tai kelvollinen? Jos me tätä kysymme itseltämme niin huomaamme, ettei silloin kukaan voisi ikinä osallistua Ehtoollisesta. Voimme myös kysyä itseltämme sitä, että minkä vuoksi en aina osallistu Herran Pyhästä Ehtoollisesta? Onko minulla todella niin painavaa syytä olla osallistumasta siihen, minkä ympärille koko liturgiajumalanpalvelus ja periaatteessa koko jumalanpalveluselämämme ja seurakuntayhteys rakentuu?
Ehtoollisen suhteen voi tehdä äärimmäisiä tulkintoja yhdestä ääripäästä toiseen. Meidän tulisi löytää kuitenkin se oikea tie, jota pitkin kulkea. Sen tien kulkijoina me osallistumme Herran Pyhästä Ehtoollisesta niin usein kuin se vain on meille mahdollista. Eräs rukouksen osa tuo tämän kaiken esille hyvin kauniilla tavalla:
”Ja meitä kaikkia, jotka olemme yhdestä leivästä ja yhdestä maljasta osalliset, yhdistä toistemme kanssa yhden Pyhän Hengen osallisuuteen. Älä salli osallisuuden Kristuksesi pyhään Ruumiiseen ja Vereen tulla yhdellekään meistä syytteeksi tai tuomioksi, vaan anna meidän löytää itsellemme laupeus ja armo kaikkien, maailman alusta Sinua kelvollisesti palvelleiden pyhien ihmisten—kanssa.” Amen
