Kristinoppileiri (7.päivä)

Ortodoksisuus ja uskonmukainen elämä ei ole aikamatkailua 2000 vuoden taakse, vaan me elämme tässä ajassa. Siinä valossa on äärimmäisen tärkeää puhua nuorille myös asioista, jotka liittyvät tämän päivän haasteisiin.

Yksi kristinoppileirin kiinnostavimmista oppitunneista liittyy avioliittoon ja sitä kautta myös seksiin ja seurusteluun. Ensimmäisenä tehtävänä on tietysti kyetä perustelemaan se, että miksi naimisiin kannattaa mennä ja miksi myös lapsi kannattaa kastaa.

Mainitsin paljon aiemmin siitä, että tapauskovaisuuden voi pahimmassa tapauksessa karkoittaa ihmisiä pois kirkosta. Ennen oli tapana mennä naimisiin ja kastaa lapset. Ei kukaan siinä tilanteessa halunnut kuulla sen syvällisempiä perusteita näille toimituksille. Tänä päivänä kristillisyys ei ole itsestäänselvyys, jolloin ihmiset herkemmin ottavat jalat alleen ja eroavat kirkosta. Tämä tapahtuu nimenomaan sen vuoksi, että kirkollisia toimituksia ei pidetä enää tarpeellisena. Kirkon tehtävänä onkin kertoa, että miksi näistä pyhistä sakramenteista on ihmiselle todellista hyötyä.

Tänään todellakin keskustelimme avioliitosta, jolloin väistämättä keskustelu siirtyi myös siihen, että miksi kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia avioliittoon. En ryhdy tässä tilanteessa perustelemaan näitä asioita uudestaan, sillä tästäkin blogista löytyy usempikin kirjoitus liittyen kyseiseen aiheeseen.

Joka tapauksessa 15-vuotiaille nuorille ei näyttänyt tuottavan suuria ongelmia käsittää näitä asioita kirkon näkökulmasta. (Jostain kumman syystä monet aikuiset eivät ymmärrä tätä asiaa lukuisista perusteluyrityksistä huolimatta). Tähän aiheeseen liittyen kannustin nuoria suhtautumaan kriittisesti myös mediaan, jossa näitä homoseksuaalisuuteen liittyviä asioita käsitellään valitettavan yksipuolisesti.

Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä, että joku ihminen todellakin painii oman seksuaali-identiteettinsä kanssa. Hän ei todellakaan osaa sanoa omasta suuntautumisestaan mitään. Tälle ihmiselle tulisi antaa tilaa miettiä asioita ja keskustella siitä myös tarvittaessa seurakunnan työntekijöiden kanssa. Julkisuudessa asioita käsitellään kuitenkin hyvin puolueellisesti. Ajatellaan nyt yksinkertaisen vertauksen kautta tätä asiaa:
- Joku henkilö miettii, että olisiko hänen lempivärinsä sininen, vai olisiko se sittenkin keltainen? Jos lähes kaikki lehdet ja muut mediat huutaisivat kurkku suorana, että "VALITSE SININEN!", niin eikös tämä ihminen lopulta ajauda valitsemaan juuri sen vaihtoehdon?

Kysymys kuuluukin, että onko tuo ratkaisu lopulta se, minkä ihminen halusi tehdä? Käsiteltiinkö asiaa julkisuudessa niin puolueettomasti, että tuo ihminen ei joutunut mediapropagandan uhriksi.

Minä uskallan hyvin omintunnoin sanoa, että meillä leirillä ei harjoiteta tällaista yksipuolista propagandaa tai aivopesua. Ketään ei uhkailla, painosteta, tuomita tai käännytetä kirkon ovella. Omaan seksuaali-identiteettiin liittyviä asioita saa jokainen pohtia rauhassa ilman painostusta. Jokaisella on oikeus vetää omat johtopäätökset asioista syvällisen ja asiallisen keskustelun myötä, sen sijaan että kirkosta sitten lähdetään ovet paukkuen jonkun provokatiivisen ajankohtaisohjelman innoittamana.

Kristinoppileiri on kristilliseen elämään liittyvien asioiden asiallista perustelua. Se ei ole koskaan propagandaa tai aivopesua!

Äärimmäinen ajattelu ja "totalitaarinen asenteellisuus"

Tässä heti alkuunsa mielenkiintoinen ja hyvä juttu, jossa dogmatiikan dosenti ja teologian tohtori Juha Ahviota on haastateltu liittyen tähän viimeisimpään "Älä alistu" -kampanjaan:

http://www.sley.fi/artikkeli/8099/median-%E2%80%9Dtotalitaarinen-asenteellisuus%E2%80%9D-allistytti-juha-ahvion


Ja sitten tähän perään hieman omia ajatuksia...
Mediassa vellova keskustelu homoseksuaalisuudesta on tosiaan muuttunut melko yksipuoliseksi. Raamattuun ja kirkon perinteeseen nojaavat puheenvuorot ja kampanjat on lähes automaattisesti leimattu fundamentalistien touhuksi. Muodissa on ollut myös pistää halvalla kristillisyyttä kaivamalla Vanhasta Testamentista kaikki "sopivat" lait ja puhtaussäännökset ja niillä sitten irvaillaan, että lähes kaikki ihmiset olisi saanut niihin perustuen kivittää.

Suurin ongelma näyttääkin olevan juuri siinä, että kristillistä ihannetta ei saa tuoda enää esille. Uskonnonvapaus ei ole enää sitä että saamme vapaasti harjoittaa uskontoa ja tuoda siihen liittyviä ihanteita esille, vaan se näyttää olevan taas sitä, että kaikki ihmiset voidaan vapauttaa uskonnosta. Tätä ajattelua kylvettiin voimallisesti aikoinaan Neuvostoliitossa kuitenkaan siinä onnistumatta. Kenties tämänhetkinen länsimaistunut ja monessa suhteessa itsekäs ajattelumalli luo paremman pohjan tälle "uskonnonvapauden" toteuttamiselle.

Haluan vielä kysyä, että ollaanko ihmisiä asetettu kirkon piirissä epätasa-arvoiseen asemaan? Kenenkään suuntautumisia ja taustoja ei ole kysytty kirkon ulko-ovella. Jokainen saa rauhassa tulla kirkkoon ja osallistua seurakunnan toimintaan. Jos seurakunnassa on vihamielinen ilmapiiri, niin se on asia, joka aina vaatii välitöntä korjaamista. Syrjintää ei saa hyväksyä missään muodossa!

Sitä tässä mediamylläkässä ei ole oikein ymmärretty, että tiettyjen kirkollisten toimitusten toteuttaminen vaatii tiettyjä edellytyksiä. Esimerkiksi Venäjällä on edelleen itsestäänselvyys se, että Ehtoolliseen ei osallistuta ilman katumusta. Suomessakaan munkiksi tai nunnaksi ei voi vihkiä naimisissa olevaa henkilöä. Papiksi vihitty ei voi mennä enää naimisiin. Ehtoolliseen valmistautuminen edellyttää pidättäytymistä myös sukupuolisesta kanssakäymisestä ja mitään ei saa syödä ja juoda aamulla ennen liturgiaa.
Mitäs siitä sitten tapahtuisi jos minä valittaisin työsuojeluvaltuutetulla, että työpaikkani on sellainen, että en saa sunnuntaisin ja pyhinä edes aamiasta syödä!

Kaiken tämän minä ja m onet muutkin kuitenkin hyväksyvät, koska se kuuluu Kirkon Traditioon. Myönnän sen, että olen eriarvoisessa asemassa, koska en saa syödä aamiasta sunnuntaisin kuten muut. En koe tätä kuitenkaan syrjivänä tai epätasa-arvoisena. Olen sitoutunut noudattamaan kirkon opetusta. Enemmän minua loukkaisi se, että näitä sääntöjä alettaisiin muuttelemaan miten sattuu.

Kaiken edellä olevan valossa toivosin monen ymmärtävän sen, että samaa sukupuolta oleviakaan ei voi vihkiä, koska siinä tietyt edellytykset eivät toteudu. Yhtä lailla toivon, että jokaiselle ihmiselle annetaan mahdollisuus sellaiseenkin eheytymiseen ja kasvuun, jossa hänestä tulee heteroseksuaali, vaikka tällä hetkellä se näyttääkin olevan julkisuudessa hyvin paheksuttua.