Kenen varassa on käsityksemme ortodoksista kirkosta?

Tuohon otsikossa olevaan kysymykseen on helppo vastata. - Kaikki nojaa Kristukseen ja me ihmiset yritämme parhaamme mukaan toimia Hänen opetuksensa ja esimerkkinsä mukaan. Valitettavasti kaikki ei kuitenkaan ole aina niin helppoa. Yksittäiset asiat ja ihmiset saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, että miten monet muut näkevät ja käsittävät koko ortodoksisuuden. Otan tässä muutaman esimerkin.

Olen yrittänyt silloin tällöin seurata ortodoksisuuteen liittyviä keskustelupalstoja. Tällä tavoin olen halunut selvittää, että mitkä asiat askarruttavat ihmisiä ortodoksisuudessa. Saan sieltä siis hyviä ajatuksia omaan seurakuntatyöhön. Tuntuu kuitenkin siltä, että monet kirjoitukset saavat siellä inspiraationsa suoraan saatanasta. Siis mitään muuta johtopäätöstä en ole asiasta kyennyt vetämään.
Esimerkiksi jonkun ihmisen vilpittömään kysymykseen ortodoksisuudesta on tullut suoranaisen törkeitä ja loukkaavia vastauksia. Keskustelu usein päättyy tämän onnettomaan viestiketjun aloittajan toteamukseen siitä, että "hyvä etten ole vielä liittynyt ortodoksiseen kirkkoon, kun siellä on tällaisia ihmisiä" / "taidanpa erota kirkosta kun sain tällaisen vastauksen".

Mistä lähtien noiden nimettömien törkeyksien kirjoittaja jossain keskustelupalstalla on edustanut kaikkia ortodokseja?!? Tai mistä me lopulta tiedämme hänen olevan edes ortodoksi?!

Siirrytäänpä sitten bittimaailmasta hieman elävämpään ympäristöön. Yhtä lailla monen ihmisen ruusuisen suitsukkeen kyllästämä käsitys ortodoksisuudesta on voinut rakentua yhden ihmisen varaan. Mitä sitten tapahtuukaan, jos tämä ihminen ei toimi enää odotusten mukaan? - Yleensä silloin lyödään hanskat tiskiin ja päätetään, että "nyt on korkea aika lähteä täältä, jos ortodoksit ovat kerran tällaisia".

Monet ihmiset edustavat varmasti ortodoksista kirkkoa siitä hetkestä alkaen, kun he laittavat tuon mustan viitan ylleen. Tämän jälkeen on sitten yksi ja se sama, että onko viitta käytännössä päällä tai ei. Tekemisesi on nyt sama kuin ortodoksinen kirkko. Jokainen vastaa tietysti omista edesottamuksista.

Haluaisin kuitenkin vyöryttää vastuuta kokonaiskuva hahmottamisesta enemmän myös niille, jotka tätä kaikkea seuraavat joko median välityksellä tai sitten ihan livenä. Ortodoksisuus on jotain paljon enemmän, mitä me pystymme näkemään. Meidän ihmisten yhtenä heikkoutena on löytää ensimmäisenä kaikki kielteinen ja painaa se syvälle mieliimme.
Jos saisimme 10 kohdan palautteen toimistamme, jossa mainittaisiin 9 hyvää asiaa ja 1 huono, niin me emme muistaisi mitään muuta kuin sen yhden huonon.

Sama koskee kirkkoa, jossa toimivat tavalliset ihmiset. Haluammeko löytää kaiken sen hyvän keskeltä juuri ne kielteiset asiat, jotka sitten ohjaavat meidän käsitystämme ja toimiamme liittyen koko kirkkoon. Meidän ei tarvitse edes etsimällä etsiä niitä kielteisiä asioita, sillä monet tiedotusvälineet tekevät sen kyllä puolestamme. Hyviä asioita on myös paljon, mutta niitä ei yleensä löydetä keskustelupalstoista tai uutisotsikoista.

Pystyisimmekö sittenkin tarkastelemaan asioita hieman laajemmin? Monesti ortodoksisuuden syvintä olemusta edustaa tuhat kertaa paremmin se pieni mummonen sen pienen tsasounan perällä verrattuna siihen, että mitä meille halutaan suurieleisesti tarjota.

Vastauksia ortodoksisuuteen kannattaa etsiä suoraan kirkosta. Kuvassa päiväkodin vieraita tutustumassa ortodoksisuuteen kirkon seinien suojassa.

Ennakkoluuloja kerrakseen

"Luulo ei ole tiedon väärti... ja ennakkoluulo vielä vähemmän."

Käsityksemme vieraisiin ja vähemmän tuntemiimme ihmisiin perustuu pitkälti omiin ennakkoluuloihin. Jos emme tiedä jostain ihmisestä tai hänen ajatuksistaan tarpeeksi, niin silloin useimmiten ryhdymme keksimään tämän ihmisen päähän näitä ajatuksia.
Valitettavasti meille monilla suomalaisille niin perustavaa laatua oleva kielteinen ajattelu tuntuu aiheuttavan paljon pahaa juuri tällaisissa tilanteissa.

On olemassa vanha kasku siitä, kuinka aikoinaan eräältä mieheltä puhkesi autosta rengas. Hän löysi auton takakontista vararenkaan ja muut työkalut, mutta tunkista ei ollut tietoakaan. Koska tarina sijoittui aikaan ennen kännyköitä, joutui mies lähtemään pienelle kävelylle. Mies muisti ajaneensa erään talon ohi, joten hän päätti pyytää sieltä tunkkia lainaksi.
Siinä kävellessään hän alkoi miettiä: Jospa siellä ei olisi ketään kotona... Tai jospa siellä on joku kotona, mutta hän sattuukin olemaan päiväunilla... Mitä jos talosta ei löydy tunkkia...Tai jos siellä onkin tunkki, mutta sitä ei hänelle lainata?

Matka taittui näissä tummenevissa ajatuksissa talolle asti. Mies oli ehättänyt jo koputtaa ja hetken kuluttua talon isäntä tulikin ovelle. Ja mitä tämä avunpyytäjä sanoikaan ensisanoikseen tälle isännälle?

- "Pidä tunkkis, prkle!"


Tarina on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin puhutteleva. Me ihmiset todellakin osaamme keksiä ajatuksia toistemme päähän. Tässä on ihan joutunut hämmästelemään sitä, kuinka ihmisille on voinut tulla täydellisiä välirikkoja pelkkien olettamusten tähden.

Paras keino välttää tällaiset olettamukset on se, että kysytään suoraan jos on kysyttävää. Asiat on hyvä selvittää saman pöydän ääressä. Kuten aiemmin mainitsin, niin liian monet välirikot ovat syntyneet vain ja ainoastaan sen vuoksi, että kuvittelemme toisen osapuolen olevan äärimmäisen pahantahtoinen ja umpikiero, joka ajattelee meistä ainoastaan pahaa.

Jos nyt kuitenkin opettelisimme kysymään kauniisti, että "onko teillä lainata tunkkia?" Monesti se tunkki löytyy ja näin huomaamme ettei se toinen ihminen olekaan niin paha ja umpikiero mitä alussa saatoimme kuvitella. Suurin osa ihmisistä on näet aika normaaleja ja myönteisesti ajattelevia ihmisiä. Me vain kuvittelemme heidän ajattelevan kielteisesti.

Kielteisyyttä etsimässä

Vaikuttaa siltä, että me suomalaiset olemme hyvin oppineet kielteisyyden voiman. Tällä tarkoitan sitä, että asioihin pyritään vaikuttamaan ennemmin kielteisyyden kuin myönteisyyden kautta.

Esimerkkejä löytyy paljonkin. Vaalirahakohu on tietysti totta, mutta pitää myöntää, että paikoitellen asiat on tuotu mediassa esiin tutulla ja turvallisella periaatteella: "Ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan."

Lehtien otsikot myyvät silloin kun niistä löytyy mahdollisimman kielteisiä ja ikäviä asioita. Tuntuu, että TV-sarjatkin perustuvat kielteisyyden voimaan. Kuka kilpailijoista tällä kertaa tiputetaan pois pelistä? Kas, siinäpä kysymys.

Kielteisyys näyttää olevan enemmän kuin joku pieni paha erinäisissä paikoissa. Se on tämän päivän ilmiö, jolla pyritään vaikuttamaan ihmisiin.
Tätä rehellisesti sanottuna raadollista toimintatapaa löytyy myös kirkon piiristä. Vaaleissa ei keskitytä enää kehumaan sitä omaa ehdokasta, vaan voimavarat käytetään siihen, että saadan haukuttua sitä toista ehdokasta mahdollisimman paljon. Jos mitään ajankohtaista haukuttavaa ei löydy, niin sitten kaivellaan menneitä nuoruuden erheitä (jos ei ole, niin keksitään), joilla voidaan mukavasti mustamaalata toinen.
Missä on anteeksiantamus, uuden mahdollisuuden antaminen ja tasavertainen kohtelu?

Tällainen kielteisyyteen perustuva toimintatapa on enemmän kuin epäkristillistä ja se pitäisi pystyä kitkemään pois heti alkuunsa. Meidän tehtävä ei ole tuomita toista. Helpointa ja kunniallisinta olisi vain keskittyä siihen kannustamiseen ja hyvien puolien etsimiseen.