Vaikuttaa siltä, että me suomalaiset olemme hyvin oppineet kielteisyyden voiman. Tällä tarkoitan sitä, että asioihin pyritään vaikuttamaan ennemmin kielteisyyden kuin myönteisyyden kautta.
Esimerkkejä löytyy paljonkin. Vaalirahakohu on tietysti totta, mutta pitää myöntää, että paikoitellen asiat on tuotu mediassa esiin tutulla ja turvallisella periaatteella: "Ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan."
Lehtien otsikot myyvät silloin kun niistä löytyy mahdollisimman kielteisiä ja ikäviä asioita. Tuntuu, että TV-sarjatkin perustuvat kielteisyyden voimaan. Kuka kilpailijoista tällä kertaa tiputetaan pois pelistä? Kas, siinäpä kysymys.
Kielteisyys näyttää olevan enemmän kuin joku pieni paha erinäisissä paikoissa. Se on tämän päivän ilmiö, jolla pyritään vaikuttamaan ihmisiin.
Tätä rehellisesti sanottuna raadollista toimintatapaa löytyy myös kirkon piiristä. Vaaleissa ei keskitytä enää kehumaan sitä omaa ehdokasta, vaan voimavarat käytetään siihen, että saadan haukuttua sitä toista ehdokasta mahdollisimman paljon. Jos mitään ajankohtaista haukuttavaa ei löydy, niin sitten kaivellaan menneitä nuoruuden erheitä (jos ei ole, niin keksitään), joilla voidaan mukavasti mustamaalata toinen.
Missä on anteeksiantamus, uuden mahdollisuuden antaminen ja tasavertainen kohtelu?
Tällainen kielteisyyteen perustuva toimintatapa on enemmän kuin epäkristillistä ja se pitäisi pystyä kitkemään pois heti alkuunsa. Meidän tehtävä ei ole tuomita toista. Helpointa ja kunniallisinta olisi vain keskittyä siihen kannustamiseen ja hyvien puolien etsimiseen.
